Blogit

Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Vaarallinen vuoropuhelu?

Blogit Rajalla 26.10.2016 10:42
Anne Anttonen
Työskentelen perheneuvonnan kouluttajana Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasioiden yksikössä. Parisuhteiden dynamiikka sekä mielen ja sielun salaisuudet sytyttävät ja innostavat oppimaan koko ajan lisää.

Kunnioittavat keskustelut kirkossa eri tavalla ajattelevien kesken ovat alkaneet. Viime viikonloppuna Kirkon koulutuskeskuksessa keskusteltiin kahden vuorokauden ajan avioliitosta ja perheestä, kirkosta ja uskosta.

Tavallaan keskustelutilanne oli kuin laboratoriokoe, jonka tarkoituksena oli tutkia dialogin edellytyksiä vaikeiden kysymysten keskellä kirkollisessa keskustelussa.

Mitä tapahtuisi, jos suljettaisiin kymmeniä erimielisiä keskustelijoita parhaisiin mahdollisiin olosuhteisiin määräajaksi? Luotaisiin mahdollisimman kannattelevat puitteet, tarjottaisiin heille yhteisiä pelisääntöjä ja turvallinen ilmapiiri? Rukoiltaisiin yhdessä ja vietettäisiin vapaamuotoisesti aikaa? Tutustuttaisiin ja avattaisiin omia henkilökohtaisia kokemuksia? Kutsuttaisiin mukaan avioliitosta, seksuaalisuudesta, Raamatun tulkinnasta ja kirkon roolista eri tavalla ajattelevia kirkon jäseniä ja pyrittäisiin keskustelemaan siitä, mistä näkemykset eniten eriävät?

Monen mielestä tässä oli koossa katastrofin ainekset, mutta toisin kävi. Sunnuntai-iltapäivänä osallistujat ilmaisivat syvää tyytyväisyyttä kohtaamisista, yllättyneisyyttä eri tavalla ajattelevien myötätunnosta ja iloa yhteisen rukouksen mahdollisuudesta.

Kirkon sisällä erimielisyydet saavat helposti repivän sävyn, jos mukana on vakaumukseen ja uskon perusteisiin ulottuvia juonteita. Olemassaolo tulee uhatuksi, jos omaa suhdetta Jumalaan kyseenalaistetaan. Usko siis tekee erimielisyydet vaikeiksi, mutta näyttää siltä, että usko myös yhdistää.

Kunnioittavien keskustelujen yhtenä lähtökohtana on kartoittaa sitä, mikä on keskustelijoille yhteistä. Kirkollisessa keskustelussa yhteiseksi pohjaksi nousee juuri usko armoon, rakkauteen, anteeksiantamukseen ja myös Raamatussa itsensä ilmoittaneeseen Jumalaan.

Ajattelen, että yhteiskunnallisissakin ristiriidoissa yhteinen arvopohja on löydettävissä, kun hetki kuunnellaan. Hyvinvointi, rauha ja lasten huomioiminen ovat asioita, joita monet riitelevätkin osapuolet haluavat pohjimmiltaan edistää. Tavoitteiden tärkeysjärjestys ja menettelytavat niiden saavuttamiseksi voivat poiketa paljonkin toisistaan.

Dialogisen keskustelun perusajatus on, että luottamus voi alkaa kasvaa, jos näkee toisen vilpittömästi pyrkivän yhteiseen hyvään, vaikkakin eri keinoin. Luottamus taas on aidon kohtaamisen edellytys ja kohtaaminen johtaa myötätuntoon, myötätunto huolenpitoon, huolenpito taas luottamukseen. Luottamuksen lisääntyessä vaikeitakin erimielisyyksiä voidaan tutkia ja aikanaan löytää ratkaisuja, jotka eivät tuhoa ketään.

Tavoitteena ei ole enää jakautua voittajiin ja häviäjiin, vaan kuulua kaikki yhdessä selviytyjiin. Tämä oli kirkollisessa avioliittokeskustelussa utopiaa vielä viikko sitten. Nyt on nähtävissä toivon merkkejä.

Erimielisyys avioliitosta näyttäytyy helposti ensin mielipiteen eroavuutena. Sillä tasolla on melko vaaratonta jopa kevyttä käydä ajatusten vaihtoa. Kun keskustelua jatketaan päästään nopeasti vakaumuksen erilaisuuteen. Silloin kosketellaan jo erilasta tapaa hahmottaa uskoa ja omaa paikkaa suhteessa Jumalaan. Tunnelma tiivistyy. Jos keskustelussa uskalletaan edetä, paljastuu eroavuus olemuksen tasolla. Kokemus ja ymmärrys seksuaalisuuden merkityksestä ihmisyyden osana on erilainen. Tämä on hyvin henkilökohtainen taso, jonne voidaan päästä vain kunnioituksen ja luottamuksen ilmapiirissä.

Kunnioituksen hengessä keskustelijat voivat edetä yhä syvemmälle pintakuohan tuolle puolen. Luottamuksen ja turvallisuuden lisääntyessä suojakuoret karisevat ja kohtaaminen ihmisten välillä mahdollistuu. Se on pelottavaa, mutta myös syvästi tyydyttävää. Tästä on kysymys dialogisessa vuoropuhelussa, joka voi parhaimmillaan johtaa uudenlaisen yhteyden löytymiseen kirkon jäsenten välille.

Elämä ei kuitenkaan ole laboratorio ihanneolosuhtein. Suurin osa kohtaamisista tapahtuu vaihtelevissa ja vaarallisissa tilanteissa arjen keskellä. Ohjatut Kunnioittavat keskustelut kirkossa pyrkivät luomaan tilanteita, joissa vuoropuhelun edellytyksiä voidaan tutkia ja oppia yhdessä. Tosielämän testit toteutuvat siellä, missä elämää oikeasti eletään.

Rajalla -blogin kirjoittajat

Kirjoittaja on kansliapäällikkö, joka pohtii uskontoa ja kirkkoa julkisessa tilassa.
Olen neljän - tai seitsemän - lapsen mummi. Ihmisten moninaisuus kiinnostaa minua. Teen töitä ihmisten osallisuuden lisäämiseksi kirkossa. Tarvittaessa nousen barrikadeille, jos ihminen tai luonto ovat vaarassa.
Kirjoittaja on kirkollinen yhteiskunnan ja kestävän kehityksen tuntija. Kirkkohallituksessa johtavana asiantuntijana työskentelevä rovasti bloggaa yhteiskunnasta, kestävästä kehityksestä ja luomakunnan ihmeellisyydestä. Twitter: IlkkaSip
Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.
Olen kirkon ulkosuomalaistyön koordinaattori, pastori sekä viestinnän ammattilainen. Bloggaan ulkosuomalaisuudesta, maastamuutosta ja suomalaisista paluumuuttajista. Kaikille niille, joita ulkosuomalaisuus koskettaa välillisesti tai suoraan. Ulkosuomalaisuuden kokemusta minulla on Belgiasta, Saksasta ja Yhdysvalloista.
Kirkon ulkoasiain osaston johtaja, TT, VTM, dos.
Kirjoittaja on kirkkohallituksessa oppilaitosyhteistyön asiantuntija, joka innostuu herkästi keskustelusta ja haluaa pitää mielensä avoimena.
Kirjoittaja on verkkoviestintäpäällikkö Kirkon tiedotuskeskuksessa, joka aiemman työuransa on työskennellyt digitaalisten innovaatioiden parissa, mutta ehti ennen digiuraansa opiskella myös teologiksi.
Työskentelen perheneuvonnan kouluttajana Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasioiden yksikössä. Parisuhteiden dynamiikka sekä mielen ja sielun salaisuudet sytyttävät ja innostavat oppimaan koko ajan lisää.
Kirjoittaja Kirkkohallituksen johtava asiantuntija ja yliopiston dosentti. Kirkon yhteiskunnallinen työ, kirkon läsnäolo arjessa ja digiviestintä. - Suomen suurtyöttömyys on kansallinen tragedia, johon pitää suunnata aikaa, voimia ja taloudellista tukea.
Kirjoittaja on Al Amana -keskuksen toiminnanjohtaja, Suomen Lähetysseuran työntekijä ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Kirjoittaja asuu Omanissa, Lähi-idässä, jossa hän johtaa uskontojenvälistä dialogikeskusta ja tarkastelee uskonnon ja yhteiskunnan rajapintaa islamilaisesta viitekehyksestä käsin.
Kirjoittaja toimii kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasioiden yksikön johtajana.