Ihmiskunta – syyllinen vai uhri?

Kävin taannoin elokuvissa. Hätkähdin jo mainosten aikana. Kahdessa trailerissa toistui ajatus ihmisistä ja ihmiskunnasta elämää uhkaavana ongelmana. Ensimmäisessä suurkaupungin ihmisjoukkoa pidettiin vihamielisenä ja vaarallisena joukkona muulle elämälle, toisessa ihmiskunta rinnastettiin ruttoon. Ihminen ja ihmiskunta näyttäytyivät vakavana ongelmana.

Kysymystä siitä, miten kaikkivaltias ja hyvä Jumala voi sallia pahan, kutsutaan teodikean ongelmaksi. Näkemissäni trailereissa syytettyjen penkille asetettiin ihmiskunta nykyisin niin usein muutoinkin sivuun jätetyn Jumalan sijaan. Miten hyvä ja valistunut ihmiskunta voi sallia kaiken sen pahan, josta maailma kärsii?

Kysymys on oikeutettu sotien, ihmisoikeusrikkomusten, epätasaisesti jakautuvan hyvinvoinnin ja ilmastonmuutoksen maailmassa. Ihmiskunnalla on eittämättä ongelma, mutta ihmiskunta ei ole ongelma. Ihmiskunnan rikosten yksipuolinen korostaminen on jo sinänsä rikkomus ihmisen arvokkuutta kohtaan. Jos ihmiskunta nähdään ongelmana, löytyy valitettavan paljon niitä, jotka haluavat korjata ongelman elämää vastaan suuntautuvilla rikoksilla.

Tuomo Mannermaa esitteli teoksessaan Pieni kirja Jumalasta teodikean ongelman uuteen valoon asettavan nihilodikean ongelman: maailmassa on niin paljon merkityksellistä ja ilahduttavaa, että sitä on mahdotonta pitää tyhjänä, merkityksettömänä ja pahana.

Kenties myös ihmiskunta tarvitsee suojakseen nihilodikean ongelman sovellusta: Miten julma ja luomakunnalle tuhoisa ihmiskunta voi synnyttää niin paljon merkityksellistä tiedettä ja taidetta ja miten se voi osoittaa niin paljon keskinäistä huolenpitoa ja rakkautta?

Kristityt – kuten monet muut pyhien kirjoitusten ystävät – uskovat Jumalaan ihmiskunnan ja muun luomakunnan luojana. Ihmisen luotuisuudessa on Suuremman suoja, jota ihmiskunta tarvitsee nihilismiä vastaan. Kirkkoisä Augustinus totesi Jumalan luoneen meidät itseään varten. Ihmiskunta ei ole merkityksetön. Se on luovan rakkauden työ ja rakkautta varten. Epätäydellisenä ja raskaita virheitä tekevänäkin se on kaiken rakkauden ja myötätunnon arvoinen.

Paavi Benedictus XVI on sanonut ihmiskunnan tarvitsevan luonnon tavoin suojelua itseltään. Suojelua ihmiskunta ja ihmisen arvokkuus todella kaipaavat, niin vihamielisiltä teoilta ja asenteilta kuin armottomuudelta, rakkaudettomuudelta ja kyyniseltä nihilismiltä.

Niin, katsomani elokuva oli Sully – Uroteko Hudson-joella. Siinä pakkolaskun veteen tehnyt lentokapteeni etsi viimeiseen asti lentokoneeseen mahdollisesti jääneitä matkustajia. Rannalle päästyään hän odotti piinallisen kauan viipynyttä tietoa pelastuneiden määrästä. Vasta tiedon saatuaan hän oli helpottunut. 155 ihmistä selvisi. Yksikään ei kuollut. Jokainen oli arvokas ja suojan arvoinen.

 

Kirjoittaja Timo-Matti Haapiainen on reformaation merkkivuoden parissa työskentelevä teologian tohtori, pastori ja ikiteekkari