Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Luolamiesten viimeinen linnake

Stiven Naatus
Blogit Rajalla 22.4.2016 08:06

Sen ihmiskuva on hyvin konservatiivinen ja äijäkeskeinen. Naiskuva on niin ikään patavanhoillinen. Keskeiset ja näkyvästi esillä olevat toimijat ovat miehiä, naiset puuhailevat kuvassa somistuksina tukemassa äijien meininkiä. Puhetyyli on esineellistävä ja erilaisuutta vieroksuva. Pöydässä on rasvaa tirskuvaa makkaraa. Se on luolamiesten viimeinen linnake.

Ei, en tarkoita kirkkoa vaan Suomi-viihteen nykytilaa. Näin ainakin asiaa kuvailee Helsingin Sanomien uutispäällikkö Jussi Pullinen  kolumnissaan analysoidessaan tämän hetken viihde-ohjelmia ja elokuvia. Ja osuu siinä minusta johonkin oikeaan. Viihteen valtavirrassa näyttää olevan vahvaa haikailua takaisin viidakkoon. Samaa oireilua löytyy myös muualta Euroopasta ja valtamerten takaa kantautuvat Donald J. Trumpin verevät iskulauseet.

Viihde on vakava asia, koska se kertoo koko yhteisön arvoista paljon. Viihde myy sitä, mikä menee kaupaksi. Eikä se mikä myy, ole kaikkina aikoina sama asia. Konservatiivisten arvojen nousu liitetään usein huonoihin taloudellisiin aikoihin. Epävarmat ajat saavat ihmiset tarttumaan menneeseen.

Äijäilyssä, saati sitten konservatiivisissa arvoissa ei sinänsä ole mitään pahaa. Ongelma syntyy, jos sen ajatellaan kuvaavan koko todellisuutta; kun kaikkien pitäisi ryhtyä toimimaan viidakon roolimallien mukaisesti. Äijäily muuttaa todellisuuden koko värikkään kirjon latteaksi vääristymäksi ja työntää suuren joukon ihmisiä marginaaliin. Toisin sanoen: valtava määrä energiaa jää tulematta käyttöön. Se nyt vain on tyhmää tehdä niin.

Kristillisestä näkökulmasta katsoen kyse on ihmisen arvon latistamisesta pinnallisiin ja liian yksinkertaisiin malleihin. Oikea elämä ja oikeat ihmiset ovat paljon mutkikkaampia ja moniulotteisempia. Sillä ei ole nyt väliä vaikka tämä luolamies-meininki sattuisikin olemaan valtavirtaa tai myyvä juttu. Luomisesta nouseva ihmisen arvo kaikessa moninaisuudessaan on korvaamaton.

Ja kyllä, kirkolla on meneillään omat vääntönsä sen pohtiessa ihmiskuvaansa ja sitä, kenet kirkko vihkii avioliittoon. Tämä pohdinta tullee kestämään kauan ja vilkkaammalla hermot ehtivät mennä moneen kertaan. Jatkuvuutta korostavana yhteisönä kirkko haluaa koko yhteisönsä ehtivän ainakin jollakin tasolla muutoksen kelkkaan mukaan. Ja ihmisen maailmankuvan muutos on usein hidasta sorttia. Ehtii siinä hiirtä klikkailla useampaan otteeseen.

Kuitenkin juuri jatkuvuus antaa tämän hektisen maailmanajan keskellä tilaa ja aikaa katsoa sitä, mihin tässä oikein ollaan porukalla menossa. Tällaista katsomisen tehtävää hoitaa myös hyvä journalismi ja journalisti. Sellainen, joka ei kaiken aikaa kumartele trendejä vaan todella pysähtyy katsomaan. Siihenkin tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä.

Jatkuvuus antaa myös mahdollisuuden tarkastella omia arvoja suhteessa johonkin, joka ei häviä heti ensi viikolla. Olipa sitten itse mitä mieltä tahansa.

Seuraa kirjoittajaa twitterissä

 

Stiven Naatus

Kirjoittaja on kirkkohallituksessa oppilaitosyhteistyön asiantuntija, joka innostuu herkästi keskustelusta ja haluaa pitää mielensä avoimena.

Keskustelu

Hei! Ihmettelen hieman miksi luot kirkolle julkisuuskuvaa että sillä olisi oma vääntö siitä kenet se saa vihkiä avioliittoon. Jos katsotaan vähän laajemmassa kuvassa niin koko kirkkoa siis vaikka niitä jotka sydämestään uskovat Kristukseen, niin en usko että heillä on juuri epäselvää että kirkko on miehen ja naisen välinen liitto. Näin myös kristinuskon perusteoksessa useasti mainitaan 1. Ms. ”Mies luopukoon äidistä ja isästä ja liittykoon vaimoonsa”. Jeesus ei myöskään tullut kumoamaan yhtään sanaa edellä annetusta laista eli ei kumonnut miehen ja naisen välistä avioliittoa [Mark 10:6-7]. Nyt sitten tämän ajan oppineet haluavat omalla viisaudellaan vääntää avioliiton uuteen muotoon. Uskon että tällä eksytyksellä on hyvin nopeat seuraukset ja on ollut jo. Siellä missä usko Jeesukseen, neitseestä syntymiseen ja Jumalan inkarnaatioon sekä Jumalan tyhjästä luomiseen elää seurakunnat kasvaa. Siellä missä painotetaan nätisti että kirkko on typistynyt ihmisten filosofiakerhoksi, niin kuin mediassa kirkko taannoin Helsingissä mainosti: ”Ihmisten jotka pohtivat perimmäisiä kysymyksiä”, sen jäsenmäärä laskee. Epävarmoina aikoina ihmiset etsivät pysyviä arvoja ja Raamattu antaa ne, mutta sellainen kirkko joka ei pysy Raamatun yksinkertaisissa totuuksissa ja julista niitä ei kiinnosta. Konservatiivinen voi olla vaikka ei näe maailmaa yhtä yksinkertaisena kuin viihdeteollisuuden karikatyyrit tai että on luolamies. Mielestäni syyllistyt tässä olkinukke-argumentointiin eli luot konservatiiveistä tietyn stereotypian ja hyökkäät heitä vastaan. Uskoakseni konservatiivi kristityt tai kristityt yleensäkin eivät ole voineet elää ilman että ovat jatkuvasti olleet moninaisten maallistuneiden virtausten vaikutuksesta ja joutuneet haastamaan omaa uskoaan ja sitten joko hylänneet ns. perinteisen Raamatusta kumpuavan katsontakannan tai sitten pitäytyneet siinä. Moni koservatiivikin kavahtaa viihdeteollisuutta, mutta ennemmin sen pinnallisuuden ja naista esineellistävän lähestymistavan takia. Eli olen kyllä nähnyt enemmän viihdeteollisuuden maallistumisen ja vapaamielisyyden airuena. Viihde teollisuus ja laajemmin media ei kunnioita kristityille pyhiä luovuttamattomia arvoja kuten Jumalan pyhyyttä yms. vaan kristitty joutuu jatkuvasti kipuilemaan ja tasapainottelemaan vallitsevassa ilmapiirisssä. Oletko muuten huomannut miten vähän esimerkiksi elokuvateollisuus ja vielä vähemmän Suomalainen tv-tuotanto esittää uskonnon harjoittamista kun kuitenkin maailmassa yli 90% sitä tekee? Tai miten vähän pappeja esiintyy tv:ssä verrattuna esimerkiksi muihin yliluonnollisien ilmiöiden kanssa tekemisissä olevien henkilöihiin. 1950-luvulla filmiteollisuudessa oli käsittääkseni jonkin verran Raamattu aiheisia teoksia, mutta kait nekin on ihan kahden käden sormilla laskettavissa ja niistä kin Jeesus loistaa poissaolollaan. Ehkä nyt on hieman tämän scenen renesanssia. Myöskin olen huomannut eron, jos katsoo 1960-70 luvun amerikkalaisia elokuvia, joita tuli 1980-luvulla Suomen televisiossa, niin kristillinen kulttuuri oli niissä vahvasti läsnä, mutta 1990-2000-luvuilla ne on jo aika hyvin osattu siivota pois tai tilalle on tullut ufot ja saatanalliset asiat. Summa summarum viihdeteollisuus elää omaa elämäänsä ja siinä on hyvin vähän rakennusaineita usovaisen elämään.

Näitä luetaan juuri nyt