Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Puhutko ohi vai kuunteletko?

Kimmo Kääriäinen
Blogit Rajalla 8.3.2016 12:21

Seksuaalivähemmistöjä koskevat käsitykset Venäjällä ja Suomessa poikkeavat toisistaan. Venäläiset suhtautuvat homoseksuaaleihin valtaosin hyvin kriittisesti. Itse asiassa suhtautuminen homoseksuaaleihin on asia, jossa venäläisten arvomaailma poikkeaa kaikkein selvimmin lukuisista eurooppalaisista maista – myös Suomesta.

Venäjän ortodoksinen kirkko on tuonut esiin torjuvan suhtautumisen homoseksuaalisuuteen muun muassa vuonna 2000 julkaistussa linjauksessaan. Kirkon johto on toistuvasti tuonut samoja näkemyksiä esiin. Samalla se on piirtänyt rajaa venäläisen kulttuuripiirin (Russkij mir) ja länsimaiden välille. Selkeimpänä esimerkkinä lännen turmeluksesta Venäjällä tuodaan esiin lukuisten länsimaiden hyväksyvä suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin. Samaa puhetta kuuluu sekä kirkon että Venäjän valtion taholta.

Seksuaalivähemmistöihin liittyvät kysymykset ovat luoneet rajalinjoja myös kirkkojen välille. Juuri näiden kysymysten vuoksi yli neljä vuosikymmentä jatkuneet oppikeskustelut Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon välillä keskeytyivät vuonna 2014. Venäjän ortodoksinen kirkko katsoi, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko oli tehnyt liian pitkälle meneviä ratkaisuja suhteessa seksuaalivähemmistöihin.

Yhteydet kirkkojen välillä ovat kuitenkin jatkuneet – vuorovaikutus on ollut vilkasta erityisesti Suomen lähialueilla Pietarista Murmanskiin. Pari viikkoa sitten vuoden 2014 peruuntuneiden oppikeskustelujen teemaksi sovittuihin kristillisen ihmiskäsityksen ja avioliiton kysymyksiin palattiin uudelleen yhteisessä teologisessa konferenssissa. Siinä tavoitteena oli avoin, rehellinen ja erilaisia näkemyksiä tarkasteleva keskustelu. Toisin kuin aiemmissa oppikeskusteluissa, nyt ei pyrittykään yhteiseen julkilausumaan ja yhteisiin teeseihin. Keskeistä oli se, että kyettäisiin paremmin ymmärtämään kummankin kirkon perinnettä, ratkaisuja ja toimintaympäristöä. Tämä tavoite toteutui avoimella ja rehellisellä keskustelulla.

Kirkkojen välissä suhteissa on omat erityispiirteensä, mutta niissä on myös paljon yhteistä minkä tahansa inhimillisen vuorovaikutuksen kanssa. Keskinäinen ymmärrys voi lisääntyä kun molemmat osapuolet tuovat avoimesti ja rehellisesti esille omat näkemyksensä ja niiden perustelut. Ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta ymmärrys lisääntyy.

Kiinnostava askel eteenpäin olisi kuitenkin sellainen harjoitus, jossa lähdettäisiinkin liikkeelle siitä, että kummankin osapuolen pitäisi ensin kuvata toisen näkemykset ja niiden perustelut – siis se mitä arvelee toisen ajattelevan ja miksi. Tätähän tehdään joka tapauksessa kun kommentoidaan eri kantoja edustavien näkemyksiä, olipa sitten kyse suhtautumisesta seksuaalivähemmistöihin, poliittisiin mielipiteisiin tai vaikka pakolaisiin. Sitä ei kuitenkaan tehdä kasvokkain vaan puhumalla toisesta – ja usein toisen ohi – tunnistamatta ja ymmärtämättä toisen ajatuksia, kokemuksia ja niiden perusteluja.

Tämä harjoitus olisi paljon hyödyllisempi kuin kaivautuminen poteroihin omien ennakkoluulojen kanssa.

 

Kimmo Kääriäinen

Kirkon ulkoasiain osaston johtaja, TT, VTM, dos.

Keskustelu