Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Miksi uskon islamiin luterilaisena teologina?

Jyri Komulainen
Blogit Rajalla 9.2.2016 00:01

Näin uskontojen asiantuntijana ei ole mukava seurata islam-kriittisyyden aaltoa, joka on voimakkaassa kasvussa.

Sosiaalinen media pursuaa stereotypioita, ennakkoluuloja ja virheellisiä väitteitä. Jos niitä yrittää oikaista, saa aikaan vain lisää turbulenssia.

Valtavirran media syyllistyy sekin yksipuolisuuteen – enkä tarkoita, että islamia käsiteltäisiin silkkihansikkain kuten islam-kriitikot väittävät. Puhun siitä, että uutiset uskontojen vuoropuhelusta jäävät pääsääntöisesti katveeseen.

Viime viikkoina olisi ollut tarjolla kaksi positiivista islam-uutista, joihin en nähnyt viittauksia suomalaisessa mediassa.

Tammikuun lopussa kolmatta sataa islamilaista oppinutta antoi Marrakeshin julistuksen, joka pyrkii edistämään vähemmistöjen uskonnonvapautta muslimimaissa.

Globaalista uutisvirrasta silmiini osui myös Barack Obaman viimeviikkoinen visiitti baltimorelaiseen moskeijaan. Presidentti kiitti amerikkalaisia muslimeja ja korosti kaikkien olevan ”yhtä amerikkalaista perhettä”. Vierailu alleviivasi sitä, miten islam tuo myönteisen panoksen Yhdysvaltojen moniuskontoiseen yhteiskuntaan.

Juuri nyt hyviä uutisia kuitenkin tarvittaisiin. Onhan islam yksi ihmiskunnan merkittävimmistä tavoista hahmottaa Jumalan olemassaolo ja maailman mielekkyys. Yli tuhannen vuoden ja miljardin ihmisen perinteen leimaaminen itsemurhaterroristien ja jihadistien perusteella on sulaa hulluutta, johon voisi tulla joku tolkku myönteisten uutisten valossa!

Ennen kuin perustelen, miksi luterilaisena teologina pidän islamia arvossa, korostan tuntevani islamin väkivaltaiset kasvot siinä kuin kristinuskonkin pimeän puolen. Kavahdan ISIS:in julmuuksia kuten keskiajan ristiretkeläisten terroria tai vaikkapa Ku Klux Klanin protestanttista visiota valkoisesta ylivallasta. Olen lukenut islamilaisia tekstejä, jotka motivoivat valloitussotiin siinä kuin oman pyhän kirjani Raamatun vaikeimmat kohdat.

Miksi silti uskon islamiin?

Ensinnäkin, olen käynyt monissa moskeijoissa eri puolilla maailmaa. Niissä olen kristittynä kohdannut vastavuoroisen kunnioituksen ilmapiirin. Olen kokenut erilaisissa dialogitilanteissa vieraanvaraisuutta ja ystävyyttä, jota uskonnollinen viitekehys – siis islamilainen perinne – on vain vahvistanut.

Toiseksi, tiedän monien muslimien lukevan Koraania siten, että se perustelee pluralistisen yhteiskunnan ja ihmisten välisen rauhan. Islamissa on pohja uskontojen rinnakkaiselolle. Koraanin mukaan (2:256) uskonnossa ei ole pakkoa. Se jopa opettaa (5:48) Jumalan tahtoneen yhden kansakunnan sijasta, että ihmiset kuuluvat eri uskontoihin – jotta nämä voisivat kilpailla hyvissä töissä!

Kolmanneksi, tiedostan kristittynä uskovani perimmiltään samaan Jumalaan kuin muslimit. Tässä ei ole mitään uutta. Paavi Gregorius VII kirjoitti jo vuonna 1076 Mauritanian kuninkaalle Anzirille, että ”uskomme yhteen Jumalaan, joskin eri tavoin, ja ylistämme sekä palvomme Häntä päivittäin kaikkien aikakausien Luojana ja tämän maailman Hallitsijana”.

Nimitys ”Allah” on arabiankielinen vastine sanalle ”Jumala”. Kiilan iskeminen muslimien Allahin ja kristittyjen Jumalan välille perustuu puutteelliseen tietoon. Molemmat uskonnot – kuten myös juutalaisuus – puhuvat samasta Jumalasta. Toki nämä uskonnot ymmärtävät Jumalan olemuksen keskenään jännitteisin ja opillisesti erilaisin tavoin.

Uskon siis islamin olevan traditio, jonka kanssa voin käydä dialogia ja josta kristittynä voin oppia paljon.

Uskontojen välistä vastakkainasettelua lietsovat tulkinnat on puolin ja toisin osoitettava perversioiksi, joilla ei ole teologista pohjaa. Ehkä meidän kristittyjen tulisikin seistä rohkeammin muslimien rinnalla, sillä islamin suvaitsevainen puoli jää nykyisessä maailmanpoliittisessa melskeessä helposti kuulematta.

Lue myös

Uskonnot vastalääkkeenä rasismille

Monikulttuurinen tilanne voikin merkitä uudenlaisia mahdollisuuksia kaikille uskonnoille. Parhaimmillaan toinen uskonto voi toimia peilinä, jonka kautta oma uskonto näyttäytyy uudella tavalla. Siksi uskontodialogi on yksi avain yhteiskunnalliseen harmoniaan. Vuoropuhelu ei tarkoita hymistelyä, vaan myös kriittisiä kysymyksiä pitää voida sen puitteissa esittää, joskin luottamuksen ilmapiirissä.

Onneksi tavallinen kansa haluaa elää rauhassa kaikkialla maailmassa – kunhan kukaan ei hämmennä sitä valheellisella tiedolla ja propagandalla. Valitettavasti nyt löytyy liikaa niitä, jotka rakentavat vihollisuuksia unohtamalla oman perinteensä pimeät puolet ja kuvaamalla toista yksipuolisesti.

Kristittynä sanoisinkin, että tarvitsemme kahdeksatta käskyä enemmän kuin aiemmin. Varsinkin kun puhumme islamista.

Seuraa kirjoittajaa Twitterissä.

Lue myös

Uskonnot vastalääkkeenä rasismille

Jyri Komulainen

Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.

Keskustelu

1) Valistunut protestantti, joka ymmärtää lain ja evankeliumin erotuksen, ei esimerkiksi kannata mitään julmuuksia vetoamalla yksittäisiin VT:n kohtiin. Kuitenkin mielestäni Jeesuksen varsinainen opetus, joka on tallehdittu UT:n kaanoniin, kyseenalaistaa tässä kirjoituksessa esittämäsi näkemyksen. Fariseukset ja kirjanoppineetkin uskoivat Jumalaan, itse asiassa samaan Jumalaan kuin kristityt. Jeesus kuitenkin varoitti heitä kovin sanoin heidän tekopyhyytensä tähden uhkaavasta tuomiosta (Matt. 23:13-34). Kaikesta historiallisesta tiedosta päätellen Israel ensimmäisellä vuosisadalla jkr. oli sitä paitsi yhteiskuntana selvästi paremmasta päästä muihin tuolloisen maailman yhteiskuntiin nähden. Mitä Jumalan silmissä ratkaisevia eroja voitaisiin löytää 2000 vuoden takaisen juutalaisuuden ja tämän päivän islamin välillä ainakaan jälkimmäisen eduksi? Olisiko tuossa kirjoituksessasi mitään järkeä, jos otsikoksi vaihdettaisiin ”Miksi uskon farisealaisuuteen luterilaisena teologina?”

2) Luullakseni puolueettomassa uskontososiologisessa globaalissa kyselytutkimuksessa enemmistö maailman muslimeista sanoisi, että muslimit ja kristityt eivät usko samaan Jumalaan. Voisin lyödä konservatiivisina kristittynä tästä asiasta muslimin kanssa kättä päälle ja tuntea sukulaissieluisuutta paheksuessamme liberaaliteologeja, jotka väittävät uskontoihimme kuuluvan moisen opetuksen.

3) Siteeraat paavi Gregorius VII:n lähes 1000 vuoden takaista lausahdusta, mutta se ei ole mielestäni ole mitenkään kuvaava kirkon historiallisesta teologisesta suhtautumisesta islaminuskoon. Katoliset teologit kuitenkin kaivoivat sen esiin 1960-luvulla ”Nostra aetate” -julistusta varten. Katolisen kirkon suhtautuminen ennen Vatikaani II:ta oli tietenkin hyvin toisenlainen. V. 1913 ”Catholic Encyclopedia” osoitteessa http://www.newadvent.org sisältää paljon mielenkiintoisia artikkeleita, joissa älyllisesti sofistikoituneella argumentaatiolla kuvataan ja perustellaan kirkkohistoriasta tuttuja traditionaalisia näkemyksiä.

4) Länsi-Euroopan monikulttuuriset maat (esim. Ruotsi ja Hollanti) ovat samalla myös koko maailman maallistuneimpia maita. Monet tutkijatkin ovat nähneet pitkälle edenneen sekularisaation monikulttuuristumisen edellytyksenä. Toisaalta aktiivikristittyjen yhteisöt ovat paljolti vastanneet monikulttuuriseen tilanteeseen omaksumalla juuri sellaisen asenteen islamia kohtaan, jota tässä artikkelissa moitit. Esimerkiksi saksalaisten pietistien ylläpitämällä idea.de -uutissivustolla julkaistaan usein islamia kritisoivia artikkeleita. Saksankielisen kielialueen suosituinta maahanmuuttokriittistä blogia (pi-news.net) on ylläpitänyt sveitsiläinen pappi, teol. tri. Christine Dietrich, joka on hauskaa kyllä kirjoittanut väitöskirjan turvapaikanhakuoikeudesta Vanhassa Testamentissa. Monikulttuurisessa Euroopassa kirkot ovat tyhjiä, harvat aktiivikristityt yhä maahanmuuttovastaisempia ja kirkkojen arvovalta rapistumassa. Myönteistäkö kehitystä?

5) Kristittyjen maahanmuuttokriittisyys nykyisen pakolaiskriisin aikana ei välttämättä perustu niinkään islamiin sinänsä tai mihinkään väärään tietoon siitä, vaan lähtee siitä, että sekulaarin liberalismin arvojen ollessa yhteiskunnassa hegemonisia islaminuskoisten läsnäolo yhteiskunnassa on lisämauste, joka kääntää tilanteen kristittyjen kannalta entistä huonommaksi. Sekulaari liberalismi saa siis esim. islaminuskoisten uskonnonvapauden turvaamisesta argumentin ajaa suvivirttä pois kouluista jne. Tähän suuntaan argumentoi myös ”Internationale Martin Luther Stiftung” -organisaatiota edustava Dr. Michael Inacker.

http://www.luther-stiftung.org/fileadmin/Aktuelles/2015/Editorial_44-2015.pdf

Kiitos terävästä kritiikistä. Lyhyet vastaukset, koska teemat on isoja.

1) Olisin valmis myöntämään, että fariseustenkin tulkinnat parhaimmillaan sisälsivät arvokkaitakin asioita: Jeesus kritikoi väärintulkintoja. Minusta eksegeetit ovatkin fariseusten perintöä uudelleenarvioneet myönteisessä valossa?
2) Ruohonjuuritasolla kyllä on enemmän valmiutta nähdä, kuin kuvaat, että Jumala on sama. En muuten ole liberaaliteologi! Ks. vaikka vanhaa Rajalla-blogiani: https://suomenkuvalehti.fi/rajalla/2014/11/18/miksi-puhe-liberaaleista-ja-konservatiiveista-niin-eilispaivaa/?shared=328-e84435e2-999
3) Katolinen kirkko löysi uudelleen evankeliumin dialogihakuiset puolet Vatikaanin II konsiilissa, ja on selkeästi kehittänyt uskontojen kohtaamisen teologiaa myönteisestä lähtökohdasta. Myös ekumeeninen liike (esim. KMN) seurannut sitä polkua, kuten minäkin blogissani.
4) Kirjoitin juuri siksi mm. blogini, että osoittaisin ns. ”aktiivikristityille”, että uskosta seuraa kädenojennus toisin uskoville eikä vihapuheen mietokaan muoto. Jumala voi jopa puhua meille leirin ulkopuolelta käsin! Eräässä blogissani luotasin tätä aihealuetta hindulaisuus esimerkkinä: https://suomenkuvalehti.fi/rajalla/2013/09/16/hinduilta-oppimassa-eli-uskontojen-kohtaamisen-teologiaa/?shared=15-7bfdaf2b-999
5) Jos joku käyttää muslimeja keppihevosena, se ei ole muslimien vika! Minun käsitykseni on, että valtaosa muslimeista haluaa myös kristillisten perinteiden näkyvän ja kannattavat siis vahvasti moniuskontoista yhteiskuntaa, jossa siis islamillakin oma tilansa ja näkyvyytensä.

Kiitos Jyri. Olen ajatellut ja kokenut juuri niinkuin kirjoitit. Olen seurakunnan työntekijänä neuvonut muslimeille tien paikalliseen moskeijaan ja rukoillut omassa kirkossani heidän kanssaan. Hädän keskellä on vain yksi pyyntö: Anna rauha, varjele meitä.

Kyllä paljon pitää muuttua Islamin uskossa ..itseasiassa melkein kaikki, että se voitaisiin hyväksyä kristillisissä maissa sharia-lekeineen ja naisen alistamisineen. Muhammedin elämä oli kaikkea muuta kuin ihanteelisuuteen pyrkivä.

Kirkkohistorian emeritusprofessori Jouko N. Martikainen väittää Perusta-lehdessä (5/2015), että islamilainen terrorismi ”noudattaa Muhammedin esimerkkiä”.

Islamilaista terrorismia kutsutaan sekä islamismiksi että dzihadismiksi.

”Jälkimmäinen termi tulee arabian sanasta dzihad. Se merkitsi Muhammedin Mekan kaudella uskonnollista kurinalaisuutta eli kilvoittelua”, Martikainen selventää.

Hänen mukaansa Muhammed järjesti lukuisia kriitikoidensa ja vastustajiensa salamurhia.

”Kun Muhammed vuonna 630 tuli Mekan porteille, hän antoi kannattajilleen tappolistan henkilöistä, jotka on surmattava, vaikka vastusta tekemättömät säästettiinkin. Surmattavien joukossa oli kaksi laulajatarta, Farhara ja hänen ystävättärensä. Syy heidän murhaansa oli siinä, että he olivat laulaneet pilkkalauluja Muhammedista”, Martikainen kirjoittaa.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/professori-islamilainen-terrorismi-ehja-osa-islamia/#.VkjDvp4lqVc.facebook

Jotkut ovat todenneet että Koraanissa on toista sataa kehoitusta tappaa ”vääräuskoiset”, vaikka tämä tappaminen on sittemin kaunisteltu ”taistelemiseksi” vääräuskoisia vastaan.

On parempi vaihtaa kokonaan uskontoa kuin yrittää korjailla jo etukäteen vääriin periaatteisiin perustuvaa.

Käytännössähän muslimit vihaavat kristittyjä, ja esim nyt tulleissa kumiveneissä matkanneet islaminuskoiset olivat työntäneet mereen samassa veneessä olleita kristittyjä. Näin uutisoi italialainen media hiljattain. On tietysi silti mahdollista että on olemassa maltillisia muslimeja, mutta ei ole olemassa maltillista Koraania, totesi eräs kristitty hiljattain Islamia kästittelevässä uudehkossa kirjassaan.

Hyvä Jyri,

Minua kiinnostaisi tietää, miten yhdistät nämä näkemykset dialogista kristinuskon ja muitten uskontojen välillä koherentilla tavalla kristinuskon dialogiin ateismin kanssa? Eittämättä 1900-luvulla kasvanut tietoisuus muista uskonnoista on johtanut siihen, että monet kristityt ovat ajatelleet toisien uskontojen edustajien elämässä näkyvän ”Hengen hedelmiä”. Näin ei mielestäni tarvitse olla. Kristityt ovat jo vuosisatoja eläneet Euroopassa, jossa eräät merkittävimmistä tieteen ja taiteen edustajista ovat olleet kristinuskon torjuvia humanisteja. Goethe tai Schiller eivät tarvinneet Pyhää Henkeä kirjoittaakseen eräänlaista ”henkistä suuruutta” teoksensa. Miksei myös islamilaisesta maailmasta voisi nousta näitä Goetheja ja Schillereita? Mielestäni on torjuttava sellainen Raamattuun perustumaton mystiikka, jossa Pyhän Hengen salaisella vaikutuksella evankeliumia koskaan kuulemattomien hindujen ja muslimien sydämissä selitetään ne hyvät asiat, joita he maailmassa saavat mahdollisesti aikaan. Kristillisen ihmiskäsitykseen ei ole koskaan kuulunutkaan kategoriset väittämä, että kaikki ”pakanat” olisivat kuin piruja. Missään tapauksessa kristityillä ei ole oikeutta kertoa ”hurskaita valeita”, joilla oletetaan olevan hyödyllisiä moraalisia seurauksia. ”Hurskaan valeen” logiikalla voitaisiin mielestäni niinikään perustella, että lapsille ei saa opettaa paleontologiaa, koska se saattaisi heikentää uskoa Jumalaan, tai että lapsille pitää opettaa, että hindut ja muslimitkin pääsevät taivaaseen, koska se saattaisi edistää kykyä osoittaa heille lähimmäisenrakkautta.

Jo aikoja sitten Suomessa pohdittiin huolissaan tulevaisuutta siitä, millainen maamme olisi, jos suurin osa suomalaisista hylkää kristinuskon. Vuonna 2016 on koittanut tilanne, jossa enemmistö suomalaisista ei ole sydämessään kristittyjä, ja seurauksiakin näemme. Paradoksaalisti näitä seurauksia, joita minä omakohtaisesti pidän katastrofaalisina tai vaikkapa 1920-luvun suomalainen sivistyneistö olisi yleisesti pitänyt katastrofaalisina, ei enemmistö väestöstä taida pitää ollenkaan huonoina. Yhteiskunnan laatu riippuu sen kansalaisten moraalisesta substanssista (kansalaishyveistä), joka on kristityillä, ateisteilla ja muslimeilla ryhminä erilainen. Kristinuskojen ja ateistien välinen polemiikki uskonnon suhteesta kansalaishyveisiin johtaa väistämättä myös kysymykseen, millaisia ovat muslimien kansalaishyveet.

Kristinusko ei enää elä useimpien suomalaisten sydämissä, mutta se elää Suomen kristillis-länsimaalaisessa kulttuurissa, joka on loppujen lopuksi parempi kuin mikään muu maailmankulttuuri. Sitä kannattaa puolustaa! Eräs suomalaisen kulttuurin globaalisssa mielessä harvinaisista positiivisista piirteistä on matala rikollisuustaso, mikä mahdollistaa mm. yksinäisen naisen kävelyn yöaikaan pelkäämättä joutumasta siveellisyysrikoksen uhriksi. Rikoskäyttäytymistä ehkäisevä epävirallinen sosiaalinen kontrolli Suomessa on syntynyt paljolti kristinuskon vaikutuksesta, mutta on nyt valitettavasti heikentymässä. Kansanomaisesti yksinkertaistettuna gospelkonsertissa ei tarvitse pelätä seksuaalista ahdistelua, Ruisrock-festivaalissa ehkä jonkin verran tarvitsee mutta Kölnin rautatieasemalla uudenvuodenyönä sitäkin enemmän. Suuri osa ihmisistä islaminuskoisissa tai hindulaisissa maissa ei ole internalisoinut uskontojensa moraalisia opetuksia ja sosiaalin kontrollin toimivuudessa mm. rikollisuuden suhteen on pahoja ongelmia sekä Lähi-idässä ja Intiassa. Etenkin kun islaminuskoisista maista on saapunut turvapaikanhakijoita Eurooppaan, he ovat irtautuneena kotimaittensa tiukasta sosiaalisen kontrollin järjestelmästä tehneet rikoksia, joiden vakava laatu on johtanut yhä useammat eurooppalaiset kyseenalaistamaan maahanmuuttopolitiikan.

Kristittynä voisin eittämättä saada hyviä kokemuksia uskonnollisessa dialogissa islamilaisessa yliopistossa koulutetun filosofian tohtorin kanssa. Toisaalta kuitenkin islamilaisen maailman sekatyömiesten ja katonrakentajien maahanmuutto Eurooppaan on ihan toinen kysymys. Kuinka uskontojenvälinen dialogi voisi ratkaista maahanmuuton aiheuttamat taloudelliset, sosiaaliset ja kriminaalipoliittiset ongelmat? Voidaan perustellusti ajatella niin, että islamilaisesta maailmasta tulevat rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat tekevät rikoksia ”huolimatta islamista” eivätkä ”koska he ovat muslimeja” samaan tapaan kuin suomalaiset rikolliset ovat tehneet rikoksia huolimatta kristinuskosta, joka opettaa toisin. Tällöin on loogisesti mahdollista arvottaa islaminusko sinänsä myönteisellä tavalla, mutta olla maahanmuuttopoliittisesti kriittisellä linjalla niiden uskonnollis-siveellisten puutteiden vuoksi, joita islaminuskoisten maiden väestössä tosiasiallisesti havaitaan.

Jyri Komulainen kirjoitti hienon kirjoituksen!

Minulla on paljon kokemuksia musleimeista, ja hyvin erilaisissa yhteyksissä. Olen tieteenharjoittaja ja olen saanut istua monenlaisissa työryhmissä heidän kanssaan tieteellisissa konferensseissa. Työryhmien aiheet ovat liittyneet muun muassa uskonnonvapauteen ja sitä koskevaan lainsäädäntöön, oikeus-ja yhteiskuntafilosofiaan, pluralistiseen yhteiskuntaan, seksuaalietiikkaan ja naisten ja lasten oikeuksiin. Lisäksi olen tavannut heitä muun muassa lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja sen ehkäisemiseen liittyvissä kansainvälisissä kokouksissa, ja kunniamurhia käsitteleviin kokouksiin. Tämän lisäksi olen tutustunut muslimeihin ihan arkipäiväisissä yhteyksissä.

Näissä edellä mainituissa yhteyksissä olen saanut kohdata (osittain järkytyksellä) oman ennakkoluuloisuuteni. Vaikka olen aina pitänyt itseäni varsin suvaitsevana kristittynä (vakaumuksellinen kristitty kun olen), olen saanut huomata, että minulla on silti ollut ennakkoluuloja ja stereotyyppisiä, yleistäviä käsityksiä muslimeista. Onneksi ne ovat huomattavasti lientyneet näiden kohtaamisten myötä. Dialogi on tosiaankin mahdollista! Järkytyksellä olen myös saanut todeta (joissain akateemisissakin tilaisuuksissa), että kristityt voivat olla huomattavasti kielteisempiä ja ennakkoluuloisempia (ja dialogia välttelevämpiä) muslimeita kohtaan kuin muslimit kristittyjä kohtaan.

Kyky ja kyvyttömyys dialogiin ja vieraanvaraisuuteen ei kulje kristittyjen ja muslimien välillä, vaan yksilöiden välillä. On jyrkkiä ja muukalaisvihamielisiä kristittyjä ja muslimeja – ja vieraanvaraisia ja dialogiin kykeneviä kristittyjä ja muslimeja. Jos suhtaudumme muslimeihin jyrkästi, vain sen takia, että he ovat muslimeita, niin olemme epäoikeudenmukaisia. Ja sitäpaitsi kannattaa muistaa, että kielteinen suhtautuminen mitä tahansa ihmisryhmää kohtaan kasvattaa kuilua ja epäluuloisuutta ”meidän” ja näiden ”toisten” välillä.

Mielestäni on kummallista niputtaa islam, kristinusko ja juutalaisuus uskomaan samaan jumalaan. Voi sanoa että nämä ovat Kirjan uskontoja, mutta sama jumala on ekumeenikkojen toiveajattelua:

Juutalaisuuden perusrukous Shema Israel alkaa: Kuule Israel, Adonai herramme, Adonai on yksi. Kristinuskossa palvotaan kolmiyhteistä jumalaa, jossa Jeesus-poika on jumala jo itsessään. Juutalaiset taas eivät näe Jumalan koskaan tulleen lihaksi, joten vaikka kristityt näkevät oman jumalansa olevan sama VTn jatkumoa, perineensä Israelin roolin, tämä ei ole juutalainen näkökanta.

Tietoni islamista ovat vähäiset, mutta jälleen järkeilen: jumala joka antaa uuden toden ilmoituksen Muhammadin välityksellä ei ole sama jumala joka ei ole antanut uutta todellista profetiaa.

Joten sanoisinkin lopuksi Emmanuel Levinas mielessäni, eikö olisi parempi tunnustaa toisen radikaali toiseus?

Kunnioitettava ja oikeudenmukaisuuteen perutuva askel kohti yhteistä hyväksymistä siitä, mitä ei voi ymmärtää = Jumalaa, joka on kaiken ja kaikkien ymmärryksen, ja tietenkin myös eri uskonnoissa annettujen, kuvailujen ylä- ja ulkopuolella. Olkaamme nöyrästi vain siskoja ja veljiä keskenämme. On vain ’me kaikki’, ei enää koskaan ’me ja te -asetelma’. Maailmamme tärkein asia on ykseyden saavuttaminen, ei teologinen sofistikointi. Yrjö Mikkonen, Oulu

Vaikeaa on yhtyä viisaan luterilaisen teologin ajatukseen, että meillä olisi sama Jumala. Kun en omaan viisauteeni voi tässä asiassa turvautua niin Raamatun yksinkertainen ohje on selkeä. Johanneksen ensimmäinen kirje 5:11-12: ”Ja tämä on se todistys: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan, jolla Poika on, sillä on elämä, jolla poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.” Jos uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan ei meillä voi olla yhteistä Jumalaa muslimien kanssa. Muslimien jumala on epäjumala ja Muhammed väärä profeetta. Silti meitä kehotetaan, mikäli se meistä riippuu, elämään rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.

Monia kysymyksiä. Lyhyet vastaukset pariin olennaisimpaan.

1) Erityisen ongelmallisena koen Teemun lauseen: ”Kristinusko ei enää elä useimpien suomalaisten sydämissä, mutta se elää Suomen kristillis-länsimaalaisessa kulttuurissa, joka on loppujen lopuksi parempi kuin mikään muu maailmankulttuuri. Sitä kannattaa puolustaa!”

Kristinusko ei ole sitoutunut mihinkään kulttuuriin sinänsä. Historiallisesti luterilaisuus on muokannut suomalaisuutta, mutta suomalaisuus muuttuu – ja luterilaisuus sykkii voimakkaimmin Afrikassa, jossa nykyään maailman suurimmat luterilaiset kirkon (Etiopia, Tansania). Myös esim. Intiassa on enemmän luterilaisia kuin Suomessa. Kristinusko on siis autenttisesti globaali uskonto ja suuri osa maailman krisityistä ei elä uskoaan länsimaisen kulttuurin muotojen mukaan.

2) Kysymys samasta Jumalasta on delikaatti. Kirjoitin tietoisesti sanan ”perimmiltään” sitä koskevaan lauseeseen. Uskontohistoriallisesti juutalaiset, kristityt ja muslimit (myös mormonit) uskovat samaan Jumalaan. Mutta opilliset erot ovat niin suuria, että käsitys Jumalasta muovaantuu hyvin erilaiseksi. Kristittynä Kristus on avain Jumalan tuntemiseen, kuten nimimerkki Lukija muistuttaa. Mutta siitä ei seuraa, että kristystä muslimien Jumala muuttuisi ”epäjumalaksi”. Totta on, että oikeaoppisesta kristillisestä teologiasta käsin islamin jumalakuva on puutteellinen – ja vastaavasti islamin näkökulmasta kristityt ovat tehneet jonkinlaisen kompromissin Jumalan ehdottomaan ykseyteen liittyen. Tämän suuren eron takia takia esimerkiksi yhteinen rukous ei ole ainakaan yksiselitteisesti mahdollinen kristityn ja muslimin välillä – ainakaan ilman rajautumista aivan minimiin -, vaikka uskon kohteena olisikin perimmiltään yksi ja sama Jumala.
Mutta onneksi yhdessä voidaan silti elää ja rauhassa!

3) Jos joku epäilee, että ”venyttäisin” liikaa kristillisen teologian raameja, niin uskontoteologiset näkemykseni ovat ihan main streamia. Etenkin katolisessa kirkossa nähdään muilla uskonnoilla paljon arvoa, kuten avaan tässä kirjoituksessani viime vuodelta. Esimerkiksi ajatus siitä, että Pyhä Henki toimii kristinuskon ulkopuolella on standardiopetusta:
https://www.teologia.fi/artikkelit/kirkot-ja-muut-yhteisot/1161-katolisen-kirkon-uskontodialogit

1) Mikä tahansa maailman valtio voi mielestäni olla ”kulttuurikristillinen”, jos siellä asuu pääasiassa kristityitä. Kristinuskon universaalin, globaalin luonteen kanssa ei ole ristiriidassa puhua siis partikulaarin kansan kristillisestä kulttuurista. Tanskalainen piispa Hans Lassen Martensen hahmotteli muistaakseni sitä, mitä tarkoitetaan kristillisellä kulttuurilla ja kristillisellä valtiolla ja kävi tästä debattia Sören Kierkegaardin kanssa. Eurooppalaisten kansankirkkojen toisen maailmansodan jälkeinen valtavirtateologia on pettänyt kristikunnan täysin, joten on mielestäni palattava siihen tunnustukselliseen luterilaisuuteen mitä oli sitä ennen. Jos kirkot ovat tyhjiä ja suurin osa väestöstä ilmoittaa, ettei usko Jumalaan kuten Ruotsissa, niin silloin evankeliumia ei ole saarnattu puhtaasti.

2) Esim. tässä luterilaisen professori Peter Beyerhausin kirjoituksessa ”Tuntevatko uskonnot todellisen Jumalan? Kristus-todistus uskontojenvälisessä kohtaamisessa” on asia selitetty mielestäni raamatullisesti oikein.
http://catholic-church.org/ao/ps/religionen.html

Islaminuskon vertaaminen mormoneihin on sikäli harhaanjohtavaa, että islaminuskossa on yhteiskunnallisen vanhurskauden alalla kristillisestä näkökulmasta torjuttavia erityisiä piirteitä. Näitä ovat esim. suhtautuminen heikossa asemassa oleviin syntisiin, kuten aviorikoksen tehneisiin naisiin, Iranin ja Saudi-Arabian kaltaisissa maissa sekä Islamin suhtautuminen apostaatteihin sekä polyteisteihin.

Pewforumin kyselystä ilmenee, että maailmanlaajuisesti muslimeilla on näkemyksiä, jotka ovat hyvin poikkeavia 2010-luvun Euroopan liberaaliin konsensukseen nähden. Esim. juutalaisille ja homoseksuaaleille koituu muslimien maahanmuutosta luultavasti enemmän ongelmia kuin Euroopan kristityille, joten kysymys on siitäkin miten suhtaudumme heidänkin ihmisarvoonsa. Voiko kristitylle olla sallittua toivoa esimerkiksi oikein paljon muslimimaahanmuuttajia, jotta he sitten kumoaisivat sukupuolineutraalin avioliittolain, kun he ovat enemmistössä?

http://www.pewforum.org/2013/04/30/the-worlds-muslims-religion-politics-society-overview/

Miten päästään yli esimerkiksi niistä käytännöllisistä ongelmista, joita aiheutuu siitä, että muslimit ja kristityt eivät yleensä solmi keskenään avioliittoja? Kristilliset kirkot eivät voi ensin sanoa, että muslimien maahanmuutto on ongelmatonta, jos mainitut kirkot sitten ongelmallisesti torjuvat mahdollisuuden kristityn ja muslimien väliseen avioliittoon vihkimisen.

3) Ne voivat olla mainstreamia tänään teologipiireissä, mutta kuten Beyerhausin kirjoituksesta ilmenee, ne eivät mielestäni ole mainstreamia kristinuskon 2000-vuotisen historian kokonaisuuden kannalta tarkasteltuna. Itse asiassa vilkaisin hieman väitöskirjaasikin, jonka argumentaation ymmärtäminenkin edellyttää akateemista teologis-humanistista yleissivistystä. Ei kai Raamatun ilmoitus ole niin vaikeaselkoinen, että vasta viime vuosikymmeninä ymmärretään mitä todella tarkoitettiin?

Minusta on outo ajatus, että islamin käsitys Jumalasta on oikea mutta puutteellinen. Kristushan tuli maailmaan, jotta oppisimme tuntemaan Jumalan. Ilman häntä mekään emme Häntä tuntisi. Jumala on meille salattu, jos emme tunne Kristusta. Mielestäni muuta tietä Jumalan tuntemiseen ei ole.

Tuohon näkemykseen ei tarvitse ottaa kuin kaksi kohtaa varhaiskristillisestä mainstream-opetuksesta, ja ne jo kaikessa yksinkertaisuudessaan osoittavat, että Komulaisen sanat signaloivat vahvasti lipsumista Jeesuksen eksklusiivisuudesta ainoan tosi Jumalan ilmoittajana. Nuo kohdat ovat tuttuakin tutumpi Joh.14:6: ” Ei kukaan tule Isän tykö, muutoin kuin minun kauttani, sekä Paavalin ytimekäs lausahdus Jeesuksesta Rm.9:5: ..hän (Jeesus), joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen! Tosi Jumalaan ei siis voi uskoa ilman että uskoo Jeesukseen ainoana Jumalan luotettavana ilmoittajana ja sen lisäksi tosi Jumalana. Tämä on muslimille jumalanpilkkaa, aivan kuten se on juutalaisellekin. Siihen kaatuu tämä hieno korkealuokkainen teologinen pohdinta kristityn ja muslimin ”jumalan” perimmäisestä samuudesta. Toki olisi voinut ottaa vielä lukematon joukko muita UT:n tekstikohtia, jotka olisivat osoittaneet saman asian vähintäänkin yhtä selkeästi.

Koska nyt kysymyksessä on vielä erityisesti Luterilaisen teologin näkemys, niin lainattakoon tähän vielä Martin Lutherin kohta Psalmin 130 selityksestä:
“Ne, jotka siis rukoilevat Jumalaa mutta eivät kiinnitä silmiään ja sydäntään Kristukseen, eksyvät eivätkä tule Jumalan luo, vaan he rukoilevat tosi Jumalan sijasta oman sydämensä ajatuksia ja ovat epäjumalanpalvelijoita…,
Tahtoessamme siis löytää todellisen Jumalan, hänet oikein tuntea ja hänen luokseen varmasti tulla, tarkatkaamme Kristusta, tämän lauseen mukaan: ’Joka näkee minut, näkee Isän’.
…Sana kokoaa meidän sydämemme harhailevat ajatukset tähän yhteen persoonaan, joka on Kristus, Jumala ja ihminen, niin että ymmärrämme, ettei Kristuksen ulkopuolella ole mitään Jumalaa eikä häntä sieltä voida löytää.“ (Luther, Ps.130 selitystä)

”Saman jumaluuden” ajatuksella pyritään ilmeisesti siihen että ”vajaa” käsitys jotenkin tulisi ”täydeksi”. Näin muslimista tulisi iankaikkiseen elämään kelpaava. Vai onko niin niin, että ”vajaa” käsityskin riittää. Nämä ajatukset ovat kuitenkin vaarallisia. Näin muslimilta estetään oikean tiedon saaminen ja se on mitä suurinta rakkaudettomuutta.

Juutalaisten ja kristittyjen välisen dialogin kokemukset voivat mielestäni avata sitä, kuinka ongelmallinen on tämä Jyri Komulaisen keskeinen väite, että ”uskontojen välistä vastakkainasettelua lietsovat tulkinnat on puolin ja toisin osoitettava perversioiksi, joilla ei ole teologista pohjaa”. Suurella osalla juutalaisia ihmisiä on historiallisten syiden takia hyvin negatiivisia käsityksiä kristinuskosta ja kristityistä ihmisistä, esim. juutalaisvainojen perimmäiseksi syyksi saatetaan esittää Uutta Testamenttia, kirkkoisiä, Martti Lutheria jne.

Tälläiset näkemykset juutalaisten taholta todella kauhistuttavat minua, sillä Raamattuhan opettaa juutalaisten olevan Jumalan omaisuuskansaa, jonka vainoaminen ei ole hyväksyttävää. Kuitenkin on täysin mahdotonta väittää, että nämä ”kristinuskonvastaiset” juutalaiset eivät olisi ”oikeita juutalaisia” tai että heidän argumenttinsa olisivat a priori vihapuhetta, jolla ei ole mitään legitimaatiota. Historiallisia faktoja puolueettomasti tarkastelemalla voidaan mielestäni osoittaa, että kristinuskon historia on juutalaisten suhteen myönteisempi kuin tällä hetkellä juutalaisten piirissä usein kuvitellaan.

Aivan kuin on olemassa ”kristinuskonvastaisia juutalaisia” on olemassa ”islaminuskonvastaisia kristittyjä”. Kristitty, joka pyrkii osoittamaan islamin vääräksi uskonnoksi esim. terrorismi-ilmiön perusteella toimii analogisesti aivan kuin juutalainen, joka pyrkii osoittamaan kristinuskon harha-opiksi juutalaisvainojen perusteella. Leimaamisen sijasta argumentteja on arvioitava faktojen pohjalta. Eurooppalaisten negatiivisilla käsityksillä islamista oli tyhjästä tempaistujen ennakkoluulojen sijasta pohjansa esimerkiksi siinä, että orjuus ja feodaaliset hallintojärjestelmät jatkuivat islamilaisessa maailmassa pitkälti 1800-luvulle.

Humanismista pilvilinnakirjoittelua. Otetaan järki käteen ja sanotaan se totuus ääneen. Islam ei hyväksy muuhun uskovia ihmisiä. Islam kehoittaa tekemään rajuja rasistisia tekoja. Onko Islam enemmän hyvyyden kuin pahuuden uskonto? Islam on pahuuden uskonto ja poliittinen idealogia.
Ei tarvitse olla Einstain että huomaa, havainnoi ja älyää mistä on kyse.
Se on sitten toinen juttu jos haluaa leikkiä ”älykköä” erottumalla massasta ”parempana viisaampana ihmisenä”.
Järki on kadonnut Euroopasta!