Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Totuuksia kehitysyhteistyöstä?

Jukka Keskitalo
Blogit Rajalla 3.2.2016 17:03

Raportti Suomen kehitysyhteistyön tuloksellisuudesta (Ritva Reinikka, 2015) väittää, että järjestelmällinen arviointi kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöstä puuttuu lähes kokonaan. Raportti julkaistiin viime vuonna, parahiksi juuri eduskuntavaalien jälkeen.

Olen seurannut pitkään suomalalaisten kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyötä. Juuri äskettäin tutustuin kahden kansalaisjärjestön, Kirkon Ulkomaanavun (KUA) ja Suomen Lähetysseuran (SLS) työhön Kambodzassa. Katsotaanpa muutaman esimerkin valossa, miltä raportin väitteet näyttävät.

Pol Potin hirmuhallinnon jälkeen 1970-luvun lopussa Kambodzassa oli runsaasti orpoja, hallituksen tapettua lähes koko maan koulutetun väestön, heidän joukossaan käytännössä kaikki opettajat. Hirmuhallinnon kukistuttua maahan perustettiin runsaasti lastenkoteja, suureen tarpeeseen. Lapset saivat niistä turvaa, oppivat usein jopa englantia ja se tarjosi heille mahdollisuuksia yhteiskunnassa. Syntyi kuva, että lastenkoti tarjoaa lapsille tulevaisuuden kannalta hyvän kasvupaikan.

Tällä hetkellä Kambodzassa on valtava määrä lastenkoteja. Yllättävää on, että niissä elävistä lapsista 70-80 %:lla on ainakin yksi biologinen vanhempi. Monet vanhemmat, jopa kohtuullisen hyvin toimeentulevat, lähettävät lapsia mielellään lastenkoteihin ajatellessaan näin tarjoavansa heille hyvän tulevaisuuden. Lastenkodeista on tullut myös tuottavaa liiketoimintaa niitä ylläpitäville tahoille.

lastenkoti

Kuva: Lapsia päiväkeskukseksi muutetun, lakkautetun orpokodin pihalla

Nykyään lasten olisi kuitenkin mahdollista elää kodeissaan ja kyläyhteisöissään. Puutteistaankin huolimatta koti olisi paras vaihtoehto lasten kehitykselle. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö lastenkodeille edelleen olisi tarvetta. Haastattelemieni asiantuntijoiden mukaan tosiasia on, että lastenkodissa lapset jäävät helposti yksinäisiksi, eivät saa tukea identiteettinsä kasvulle, opi normaalin perhearjen käytäntöjä ja ovat Kambodzan kaltaisessa maassa alttiita hyväksikäytölle.

Suomen Lähetysseuran tukemana M’lup Russey -kansalaisjärjestö on ryhtynyt toimiin lasten palauttamiseksi perheisiinsä. Kyse on usein pitkästä ja ammattitaitoa vaativasta prosessista. Kyse on myös valtavasta asennetason muutoksesta, jonka toteuttamisessa Kambodzan hallitus tuntuu olevan kädetön. M’lup Russey toimii läheisessä yhteistyössä viranomaisten kanssa. Kambodzalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta erityisen merkittävää on, että järjestö on asiantuntemuksellaan laatimassa yhdessä ministeriön ja viranomaisten kanssa minimistandardeja orpokotien toiminnalle.

Tällaisessa kehitysyhteistyössä ei ole kyse ”vain kaivojen rakentamisesta”, vaan syvällisestä ihmisoikeusperusteisesta kehitysyhteistyöstä, jonka tulokset eivät välttämättä avaudu määrällisillä mittareilla tutkittaessa.

Koulutus, kuten tunnettua, on tärkeä avain tulevaisuuteen. Tapasin KUA:n yhteistyössä Cambodian Women Crisis Center’n kanssa tukemia koululaisia ja kysyin heidän unelmistaan. Opettaja ja lääkäri olivat toiveammattien kärjessä. Kuulosti kovin tutulta. Matka noihin unelmiin vain on köyhien perheiden tytöillä Kambodzan kaltaisessa maassa kovin pitkä ja vaikea.

tytöt koulussa

Kuva: Tyttöjä, joiden koulutusta tuetaan stipendeillä

Näille tytöille se saattaa kuitenkin olla mahdollinen heidän saamiensa stipendien turvin. Koulun käyntiä tuetaan myös käytännöllisesti: Heille, jotka asuvat kaukana, tarjotaan asunto kouluviikkojen ajaksi. Heille, joille kävelymatka on liian pitkä, annetaan polkupyörä. Lisäksi koululaisille on tarjolla kerhotoimintaa, joka opettaa elämää ja lisää tietoisuutta ansoista, joita kehitysmaan tyttöjen tiellä voi olla, esimerkiksi ihmiskauppa ja prostituutio.

Käytännöllisen, yksilöihin kohdistuvan tuen ohella tällä työllä on suuri yhteiskunnallinen vaikutus. Mekongin alueen maissa koulutien katkeaminen johtaa helposti siihen, että tytöt päätyvät ihmiskaupan uhreiksi ja prostituoiduiksi. Koulutetut tytöt ja naiset ovat vahvempia vastustamaan kaikenlaista hyväksikäyttöä. He myös rakentavat osaamisellaan tulevaisuuden yhteiskuntaa. Kysymys on jälleen ihmisoikeusperustaisesta yhteiskunnan syvärakenteisiin vaikuttamisesta.

Kolmas esimerkkini, kambodzalainen First Step –kansalaisjärjestö on SLS:n kumppanitahona tarttunut vaikeaan, vaiettuun ja usein tunnistamattomaan ongelmaan, poikien seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Se on maassa hämmästyttävän yleistä. Paitsi että järjestö etsii ja auttaa uhreja ja heidän perheitään, sen työssä tärkeä painopiste on vaikuttamistoiminta. Järjestö kouluttaa viranomaisia ja kansalaisjärjestöjä tunnistamaan ja käsittelemään ongelmaa, ohjaamaan uhreja hoitoon sekä tukemaan heidän perheitään ja yhteisöjään.

first step

Kuva: First Stepin sosiaalityöntekijä Chum Chantha ja projektijohtaja In Phonha Photra.

First Step’llä on kolmen askelen ohjelma: Ensin taataan hyväksikäytetyn turvallisuus, toiseksi tarjotaan hänellä tukea koetusta selviämiseen ja kolmanneksi toimitaan yhteisön tekemiseksi tietoiseksi asiasta ja uhrin palauttamiseksi turvallisesti yhteisöön. Vaikka tämä voi kuulostaa yksinkertaiselta, prosessi on pitkä ja vaikea, koska asiaan liittyy niin paljon kieltämistä ja häpeää.

Parhaimmillaan tämän projektin kautta hyväksikäytetyt pojat pystyvät tiedostamaan ja tunnistamaan heille tapahtuneen pahan ja menemään elämässään eteenpäin. Perheet ja yhteisöt ovat myös valmiimpia tarjoamaan lapsille turvallisemman ympäristön kasvaa ja aikuistua. Ne myös osaavat toimia, jos joku uhkaa tätä turvallisuutta.

Oma havaintoni on, että kansalaisjärjestöjen tekemä kehitysyhteistyö on yhteiskunnallinen muutosvoima. Siitä puhuttaessa kuulee usein yleistyksiä, puolinaisia totuuksia ja jopa vääriä tietoja.

Toisin kuin Reinikan raportissa väitetään, kansalaisjärjestöjen työn arviointi on jo nyt mahdollista ja relevanttia tietoa on paljon saatavissa. Näin toteaa pitkään kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeita Ulkoministeriön (UM) ylitarkastajana valvonut maatalous- ja metsätieteiden tohtori Tapani Haapala. Hän toimii tällä hetkellä SLS:n Mekongin alueen kehitysyhteistyökoordinaattorina.

Haapalan mukaan noin 10 vuotta sitten UM:n toiveesta päädyttiin siihen, etteivät suomalaiset tukea saavat suuret järjestöt, joilla voi olla kymmeniä hankkeita oman tukensa piirissä, enää lähetä lukuisia hankeraportteja vaan tekevät niistä vuosittaisen synteesin, jota myös ministeriössä on helpompaa käsitellä. Edelleenkin ministeriöllä on saatavissa jokaisen hankkeen jokainen puolivuosi- ja vuosiraportti ja loppuraportti, mikäli niitä halutaan vaikuttavuuden selvittämiseksi tarkastella tarkemmin. Ministeriöltä vain puuttuvat resurssit tämän massiivisen aineiston analyyttiseen käsittelyyn.

Kehitysyhteistyön palvelukeskus (Kepa) on nostanut esiin kysymyksen Reinikan raportin arviointikriteereistä. Jos evidenssiksi kelpuutetaan vain määrälliset mittarit, esimerkiksi rakennettujen kaivojen tai sairaaloiden määrä, ollaan heikoilla jäillä. Yhteiskunnallinen muutos, demokratia ja esimerkiksi naisten aseman sekä ihmisoikeuksien vahvistaminen ovat hitaita prosesseja, joihin nopeasyklinen tulostehtailu istuu huonosti.

Lue myös

Hallituksen budjettiesityksessä muhii skandaali

Akatemiaprofessori Elina Vuola on todennut blogissaan osuvasti Reinikan raportista, että ”yhden koon malli” ei sovi kaikkeen tuloksellisuuden mittaamiseen, vaan tarvitaan myös räätälöityjä ja laadullisia tapoja mitata vaikuttavuutta. Tällainen toisinaan vaikeasti mitattavissa oleva työ on luonteenomaista järjestöille. Se usein vahvistaa globaalin etelän kansalaisyhteiskuntaa, koska asenteet ja arvot muuttuvat vain paikallisesti.

Kehitysyhteistyön vaikuttavuuden arviointi on välttämätöntä. Kokeneen ammattilaisen Reinikan raportissa on paljon hyvää. Kansalaisjärjestöjen tekemän työn osalta se jäi valitettavan pinnalliseksi ja tuli antaneeksi siitä puutteellisen ja epätarkan kuvan. Tämä ei ehkä olisi niin harmillista, ellei raportin luoma kuva olisi osunut keskelle vaalien jälkeistä kuumentunutta keskustelua kehitysyhteistyöstä.

Hallitus leikkasi kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyörahoista keskimäärin 40 % ilman sopeutumisaikoja. Tämä johti projektien suunnittelemattomiin alasajoihin. Kentällä haastattelemieni asiantuntijoiden mukaan syntyneiden vahinkojen korjaamiseen voi mennä todella pitkään.
Seuraa kirjoittajaa Facebookissa ja Twitterissä

Lue myös: Hallituksen budjettiesityksessä muhii skandaali

Lue myös

Hallituksen budjettiesityksessä muhii skandaali

Jukka Keskitalo

Kirjoittaja on kansliapäällikkö, joka pohtii uskontoa ja kirkkoa julkisessa tilassa.

Keskustelu

Mielestäni kristillisten kirkkojen ei kannata vaieta myöskään lähetystyön korvaamattomista myönteisistä oheisvaikutuksista kehitysmaiden inhimillisen kehityksen edistäjänä. Mitkä tahansa uskonnot tai maailmankatsomukset eivät tarjoa esimerkiksi samanlaista seksuaalieettistä opetusta kuin kristinusko.

Thaimaa ja Filippiinit ovat historialtaan ja taloudellisilta oloiltaan hyvin samankaltaisia maita, mutta Filippiinit on säästynyt tuhoisalta AIDS-epidemialta, joka raivoaa Thaimaassa. On sekulaaristakin näkökulmasta selvää, että ero selittyy sillä, että filippiiniläisten enemmistö tunnustaa (katolista) kristillistä uskoa.