Keskustelussa turvapaikanhakijoista ei ole mahdollista olla vain realisti

Profiilikuva
Blogit Rajalla
Kirjoittaja on kirkkohallituksessa oppilaitosyhteistyön asiantuntija, joka innostuu herkästi keskustelusta ja haluaa pitää mielensä avoimena.

Puhe turvapaikanhakijoista ja tilanteesta Euroopassa ei ota laantuakseen mediassa. Samalla siitä on tullut yhteiskunnallisen lämmön mittari ja ihmisiä jakava ilmiö. Tämä näkyy ääripäiden välisessä huutelussa, mutta myös maltillisten ihmisten varovaisuudessa sanoa asiasta mitään. Moni pohtii, mikä kanta pitäisi ottaa vai pitäisikö pysyä sivussa koko asiasta. Toisaalta haluaisi puolustaa heikommassa asemassa olevaa ihmistä, toisaalta tuntuu, että myös ongelmia on monia.

Turvapaikanhakijoiden tulo Eurooppaan jatkuu. Kokonaistilannetta arvioitaessa ei ole syytä ummistaa silmiä todellisuudelta. Turvapaikanhakijoiden suuri määrä ympäri Euroopan johtuu paitsi lähtömaiden kriiseistä ja elinoloista, myös salakuljettajien toiminnasta, josta on kasvanut häikäilemätön miljardien liiketoimi. Salakuljetuksen verkostot ulottuvat useaan paikkaan. Pääministerin erityisedustajana Välimeren pakolaiskriisissä toimiva Antti Pentikäinen sanoi Venäjän käyttävän pakolaisvirtoja hyväkseen horjuttaakseen Euroopan vakautta. Hänen mielestään liiallinen naiivius tässä asiassa on vaarallista. Valistuneen kansalaisen pitäisi siis olla kartalla siitä, miltä todellisuus näyttää suuremmassa mittakaavassa. Tämä ei kuitenkaan saa olla ainut näkökulma.

Olennaisen tärkeä on myös yhden ihmisen mittakaava, minun suhteeni toiseen ihmiseen. Miten minä suhtaudun turvapaikanhakijaan, vaikken kenties kohtaakaan häntä kasvokkain? Millaisena pidän hänen ihmisarvoaan? Voinko kuvitella olevani hänen asemassaan ja miten silloin toivon itseäni kohdeltavan? Jos kohtaan hänet, millaista erilaisuutta minä siedän tai mitä pelkoja ja epäluuloja itsestäni löydän? Toinen ihminen on etiikan välttämätön peili, joka paljastaa ajatustemme luonteen. Jos yhden ihmisen näkökulma unohdetaan, seuraukset voivat olla hirveitä. Puheetkin ovat jo vuorovaikutuksellisia tekoja, jotka luovat todellisuutta. Tästä teemasta kirjoittavat mainiosti piispa Kaarlo Kalliala sekä Lari Lohikoski. Keskustelussa turvapaikanhakijoista ei ole mahdollista olla neutraalisti vain realistinen, koska on otettava kantaa toiseen ihmiseen, ja samalla omaan itseemme.

Oikeastaan ihmisen tulisi olla sekä realisti että idealisti. Idealismi ei tarkoita pelkkää kattoon syljeskelyä; se voi muuttua täydeksi toiminnaksi. Hyvä esimerkki tästä on Riku Rantalan ja Tunna Milonoffin aloittama startup refugees – kampanja, jossa on tarkoitus aktivoida maahantulijoiden henkinen pääoma ja kanavoida se työhön ja yrittelijäisyydeksi. Vapaaehtoisessa verkostossa on mukana jo satoja yrityksiä ja yhteisöjä sekä suuri joukko vapaaehtoisia. Mainiota idealismia, sanoisin.