Sijoittakaa varhaiskasvatukseen ja vanhemmuuden tukeen – tuotto taattu

Olen ankarasti pohtinut millä tavalla asioista pitäisi puhua tai kirjoittaa, jotta tulisi kuulluksi ja vieläpä ymmärretyksi. Miksi lukuisten tutkimusten tulokset ja johtopäätökset sekä asiantuntijoiden esittämät kiistattomat faktat eivät päädy päätöksenteon perusteiksi? Miksi talous sanelee sekä päätöksentekoa että keskustelua – aina ja iankaikkisesti? Miksi päätöksenteon perspektiivi on niin lyhyt vaikka vaikutukset ovat usein pitkäkestoisia?

Viime viikolla Jyväskylään kokoontui lähes tuhat kirkon kasvatuksen ammattilaista. Monien ajankohtaisten teemojen joukossa kuulimme myös tutkittua faktaa köyhyyden vaikutuksista lapsiin ja nuoriin.

Lasten köyhyys on Suomessa kolminkertaistunut 1990-luvusta – siis kolminkertaistunut. Noin joka kymmenes lapsi elää köyhyydessä. Professori Mia Hakovirta kysyi 11-15 -vuotiailta heidän kokemuksiaan köyhyydestä. Lapset kertoivat, että kun on köyhä, ei voi osallistua kaikkeen, mihin muut voivat. Jää ulkopuolelle. Ja kaikkihan meistä tietävät, mitä ulkopuolelle jäämisestä voi seurata. Myös pitkällä tähtäimellä.

Köyhyys tarkoittaa lapsille myös sitä, että kännykät ja uudet vaatteet ovat muilla. Lasten(kin) maailmassa näillä asioilla on merkitystä. Köyhyys lyö leiman ja altistaa kiusaamiselle. Köyhyys surettaa lapsia. Ja lapsiperheiden köyhyys surettaa meitä kaikkia perheiden kanssa työskenteleviä. Surettaa ja kiukuttaa. On kuitenkin hyvä, että se koskettaa: arkkipiispa Kari Mäkinen totesi samassa tilaisuudessa, että mikäli osattomuuden, köyhyyden ja ulkopuolisuuden kokemukset eivät ravistele kirkkoa, kirkko on eksynyt. Yksilötasolla tämä tarkoittanee sitä, että mikäli nämä asiat eivät kosketa, on turtunut tai välinpitämätön.

Viime viikolla lääkäripäivillä Helsingissä Sir Michael Marmot todisti vahvasti varhaislapsuuden ja varhaiskasvatuksen merkityksestä. Varhaislapsuus vaikuttaa ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin vielä aikuisena. Suomessa on poikkeuksellisen suuret erot eri sosioekonomisten ryhmien kuolleisuudessa, verrattuna moniin Euroopan maihin. Marmotin mukaan jotkut arvioivat tämän johtuvan köyhyydestä, toiset huonosta vanhemmuudesta.

Parasta olisikin sekä vähentää köyhyyttä että tukea vanhemmuutta. Molemmilla on iso merkitys koko loppuelämän kannalta. Lisäksi molemmat vaikuttavat myös lapsuuden laatuun tässä ja nyt. Lapsiperheisiin näin panostamalla voidaan vähentää mm. lasten käytösongelmia.

On hätkähdyttävää, että varhaiskasvatuksen ja vanhemmuuden tukemisen merkityksen puolesta ovat viime aikoina liputtaneet myös talouselämän viisaat. Talousnobelisti James Heckman on todennut sen, mitä kehityspsykologian tutkijakaarti niin meillä Suomessa kuin myös kansainvälisesti on tolkuttanut vuosikymmeniä: viisi ensimmäistä ikävuotta määrittävät pitkälti koko loppuelämän laatua. Meillä Suomessa varhaiskasvatuksen merkitystä ovat hehkuttaneet mm. Sixten Korkman ja Juhana Vartiainen. Varhaislapsuuteen sijoittaminen on paitsi inhimillisesti myös kansantaloudellisesti järkevää.

Yksi hallituksen kärkihankkeista – tosin hieman ristiriitaisesti kaikkien lapsiin ja lapsiperheisiin kohdistuvien säästöjen rinnalla – on lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelma. Sen tavoitteet ovat hyvät, mutta niiden toteutuminen edellyttää myös päätöksentekijöiltä pitkänäköisyyttä kaikilla hallinnon tasoilla. Lisäksi täytyy tunnustaa se tosiasia, että lapsuuteen ja lapsiperheisiin kohdentuvat säästöt tänä päivänä aiheuttavat massiiviset kustannukset tulevaisuudessa.

Jos tämä ei tule kuulluksi, ymmärretyksi ja huomioonotetuksi, on se paitsi vastuutonta myös typerää ja vie pohjaa myös muutosohjelmalta. Lasten hyvinvointiin ja lapsuuteen sijoittaminen kannattaa. Lapsissa on toivomme ja tulevaisuutemme.