Hyviä uutisia Afrikasta
Afrikasta tulee usein uutisia kriiseistä, nälästä ja sodista. Mutta nyt Tansaniasta kuuluu hyviä uutisia: Peruskoulutus muuttuu ilmaiseksi kaikille ensi vuoden alusta lähtien. Asiassa ollaan liikkeellä vakavalla mielellä. Vanhempia, jotka eivät päästä lapsiaan kouluun, sakotetaan. Tansanian oikeuskansleri George Masaju on perustellut tätä sillä, että lapsella on oikeus koulutukseen ja jos tätä oikeutta loukataan, kysymyksessä on rikos.
Tansaniassa onkin tehty määrätietoisesti työtä koulutustason nostamiseksi. Vaikka alakoulut muuttuivat vuonna 2002 ilmaisiksi ja lapsilla on ollut koulupakko, monet lapset ovat jääneet vaille koulutusta, koska kuluja on tullut esimerkiksi koulukirjoista. Maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa lapsia on tarvittu myös töihin pelloille.
Erityisen vaikeassa asemassa ovat vammaiset lapset. Yleiset asenteet ja tietämättömyys estävät useimmiten heidän koulutuksen.
Tutustumismatkallani Tansaniassa ja Etiopiassa Hosainan kuurojen koulu teki aivan erityisen vaikutuksen. Näin omin silmin, mitä kouluun pääseminen lapsille merkitsi. Heitä ei enää sysätty syrjään, vaan heidät oli hyväksytty ja vastaanotettu siinä missä muutkin lapset. Ei ole yhtään liioiteltua sanoa, että lasten kasvot loistivat oppimisen ilosta. Tämän ymmärtää, koska ilman koulun antamia perustaitoja ihminen, erityisesti vammainen, jää Tansanian kaltaisessa maassa koko iäkseen yhteiskunnan ulkokehälle.
Suomen Lähetysseura on ollut vuosikymmenet Tansaniassa kumppanina koulutusta, viime aikoina erityisesti vammaisten lasten koulutusta kehitettäessä. Tätä tehdään tukemalla opettajien valmiuksia ja taitoja sekä kehittämällä opetusmenetelmiä.
Tansaniasta kuuluu siis hyviä uutisia. Koko kuva on kuitenkin lohduton: maailmanlaajuisesti koulusta poisjäävien lasten määrä on kasvussa. Unescon mukaan yli 59 miljoonaa lasta ei käy koulua.
Kuitenkin on tunnettu asia, että koulutus, erityisesti tyttöjen koulutus on hyvä keino saada köyhät maat nousuun.
Nobel-palkittu pakistanilainen Malala Yousafzai on viisaasti todennut: ” Koulutus on ratkaisu. Yksi lapsi, yksi opettaja, yksi kynä ja yksi kirja voivat muuttaa maailmaa.”
Seuraa kirjoittajaa Facebookissa ja Twitterissä.