Pariisi dagen efter: onko syytä iloon?

Kun Pariisin ilmastosopimus oli syntynyt, twiittasin spontaanisti Halleluja! Päässäni alkoi soida iloisena ja kiitollisuutta ilmaisevana korvamatona kanadanjuutalaisen Leonard Cohenin samanniminen biisi.

Entä nyt, seuraavana maanantaina? Aika moni on kritisoinut sopimusta riittämättömäksi. Mitä ajattelen nyt itse?

 

Tämä tukee kritiikkiä

On totta, että valtiot eivät antaneet sitovia lupauksia päästöjen määrästä. On totta, että rahoituksen määrä sovittiin, mutta ei tarkasti sitä mistä se tulee. On myös totta että valtioiden antamat lupaukset eivät vielä riitä pääsemään alle kahden asteen.

 

Tämä saavutettiin nyt ensimmäistä kertaa

Mutta on myös totta, että 187 maata solmivat Pariisissa ensimmäistä kertaa oikeudellisesti sitovan ilmastosopimuksen. Sen tavoitteena on hillitä ilmastonmuutos selvästi alle kahden asteen nousun esiteollisesta ajasta ”pyrkien kohden 1,5 astetta”.

Päästövähennykset ovat toistaiseksi valtioiden itse ilmoittamia eli vapaaehtoisia. Se oli hyvää taktiikka, jolla vältettiin umpisolmut. Muuten ei mukaan olisi saatu vaikkapa Kiinaa tai USA:ta (presidentti Obama kyllä, mutta ei kongressia). Mutta, mikä tärkeää: Niitä aletaan laskea yleispätevästi, tallentaa julkiseen rekisteriin ja tarkastella viiden vuoden välein. Lupauksen pienentäminen ei ole sallittua. Kunnianhimon nostaminen on rakennettu järjestelmän sisään.

 

Hyviä askelia ilmasto-oikeudenmukaisuuden suuntaan

Jo tällä hetkellä ilmastonmuutoksesta kärsivät haavoittuvimmassa asemassa olevat. Heitä ovat etenkin köyhien kehitysmaiden asukkaiden enemmistö ja matalien saarivaltioiden asukkaat ja muu luotu. Siellä kärsitään jo nyt ilmastonmuutoksen seurauksista, kun lämpötila on noussut asteen verran.

Uhanalaisen saarivaltio Malediivien puheenvuoro

Siksi ilmastonmuutoksen hillitsemisen lisäksi tarvitaan siihen sopeutumista. Jo teollistuneilla mailla on iso vastuu auttaa heikompia. Ne lupasivatkin 100 miljardin dollarin vuotuisen rahoituksen. Kiinaa ei vielä saatu rahoitukseen mukaan, mutta senkin aika koittaa. Rahoituksen lisäämistä tarkastellaan ymmärtääkseni uudelleen vuonna 2020.

Iloitsin kovasti Euroopan Unionin linjasta. Turhaan sitä moititaan. Unioni onnistui muodostamaan ns. Korkean tavoitetason ryhmän (High ambition coalition). Siinä rikas Eurooppa liittoutui uhanalaisten saarivaltioiden ja eräiden kehitysmaiden kanssa. Kirkon ja ilmasto-oikeudenmukaisuuden kannalta ratkaisu oli erinomaisen perusteltu. Mukaan saatiin myös vaurastuva Brasilia ja Yhdysvallat. Ryhmällä oli tahtoa ja vaikutusvaltaa.

Palomuurin osa

Sivutarkoituksena oli murtaa kahtiajako kehittyvien maiden ja jo teollistuneiden välillä – eli ns. palomuuri – ja saada aikaan uutta. Siinä jo alettiin onnistua. Tavoite on minusta hyvä, kunhan ilmasto-oikeudenmukaisuus toteutuu aidosti köyhiä ja uhanalaisia valtioita kohtaan. Ehkä kehittyvät, suuret BRICS-maat saadaan vielä ottamaan vastuuta rahoituksesta.

 

Puolentoista asteen tavoittelu on ymmärrettävää. Jo 1,5 astetta vaikuttaa meillä täällä Pohjolan joulussa neljän asteen verran. Matalille saarivaltioille kahden asteen nousu ei näyttäydy tavoiteltavalta, vaan varsin tuhoisalta. Nyt tavallaan julistuksenomaisesti sitouduttiin rajaamaan nousu selvästi alle kahden asteen pyrkien kohden puoltatoista.

 

Se, jääminen 1,5 asteeseen,  ei valitettavasti liene mahdollista. Niin sanoi Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja ja tuleva Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas aamukahvikeskustelussamme. Taalas ymmärsi tavoitteen perustelluksi, mutta valitteli sen olevan jo epärealistinen. Kymmenessä vuodessa raja on ylitetty. Hän myös kommentoi asiaa YLE:lle.  Merenpintakin tulee vielä nousemaan puoli metriä, vaikka päästöt saataisiin loppumaan. Luonnon prosesseja ei keskeytetä hetkessä.

Taitava prosessin vetäjä ulkoministeri Fabius

Miksi nyt onnistuttiin?

Tulos saatiin, koska aika oli kypsä. Ilmastotiede on kehittynyt ja yleinen mielipide on alkanut vakuuttua. Tarvitaan jo Yhdysvaltojen etelävaltiolaisen öljyntuottajan maailmankuva, jos aikoo kieltää ilmastonmuutoksen.

 

Vaikutus oli myös Ranskan loistavalla omistautumisella ja diplomaattisella prosessijohtamisen taidolla. Nimenomaan kokouksen puheenjohtaja, Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius kunnostautui. Prosessi oli tilanteen mukaan vaihteleva, mutta aina selkeä. Puhua sai, mutta eteenpäin mentiin. Ennen kaikkea säilyi hyvä henki. Kun kaksi viikkoa alkoi töyttyä, olisi valtioille ollut jo melkoinen kasvojen menetys jättäytyä pois. Onko paavi Franciscuksen puhelu Nicaraguan empivälle presidentille ratkaisuvaiheessa totta vai tarua, jää nähtäväksi (BBC:n uutinen).

 

Nyt juhlitaan! Sitten koittaa arjen työ

Ei kannata synkistellä, kun niin on tehty jo monta vuotta jälkeen Kööpenhaminan pettymyksen vuonna 2009. Antero Mertarannan sanoin: Nyt juhlitaan! Halleluja! Synkistelty on jo tarpeeksi. Pariisin sopimus ei ollut täydellinen. Se on kuitenkin ennenkaikkea laillisesti sitova, mahdollinen kompromissi, joka oli käänteentekevä. Siitä on hyvä jatkaa. Taivas varjelkoon mitä tästä olisi muuten tullut.

Juhlan jälkeen tartutaan työhön.

 

Kirjoittaja oli Pariisin ilmastokokouksessa joulukuussa 2015 Suomen valtuuskunnan jäsenenä.

Lue myös neljä muuta kirjoittajan blogia Pariisin ilmastokokouksesta (klikattavissa sivupalkista)

Kuvat: Ilkka Sipiläinen