Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Pariisin ilmastokokouksen loppusuoralla etsitään yhteistä tahtoa

Ilkka Sipiläinen
Blogit Rajalla 7.12.2015 18:14

suomen_valtuuskuntaCOP21Terveisiä Pariisista YK:n ilmastokokouksesta. Ehdin sopivasti päivittäiseen valtuuskunnan kokoukseen, jossa mm. maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja pääneuvottelija Harri Laurikka kertoivat tilanteesta.

Nyt on meneillään kokouksen toinen viikko. Keskiviikkona Ranska julkaisee uuden neuvottelutekstin. Sitä laaditaan neljässä työryhmässä, tai useammassakin laskutavasta riippuen. Kun kyseessä on pitkäaikainen ja oikeudellisesti sitova sopimus, se ei menne kerralla läpi, vaan työstäminen jatkuu. Torstaina pitäisi jo olla käsillä valmis paperi, mutta saa nähdä. Sitä kutsuttiin alustavasti Pariisin sopimukseksi, mutta Kiina haluaa sitä nimitettävän Pariisin tulokseksi. Toivottavasti se ei ennakoi sitä, ettei laillisesti sitovaa ja kunnianhimoista sopimusta olisi tulossa.

 

Viime lauantaina ilmastokokous perusti ns. Pariisin komitean. Sitä vetää puheenjohtajamaa Ranskan ulkoministeri Laurent Fabius. Ministeri Tiilikainen on EU:n ääni yhdessä neljästä keskeisestä, vaikeimpia teemoja käsittelevästä ryhmästä.  Hän jakaa tehtävän Saksan ympäristöministerin Barbara Hendricksin kanssa. Siinä pohditaan eri maiden erilaisia mahdollisuuksia ja velvollisuuksia kantaa vastuuta. Perimmältään on kyse kehitysmaiden ja teollisuusmaiden välisestä vastuunjaosta.

 

Kehitysmaat ja Kiina korostavat, että yhteinen mutta erilainen vastuunkanto on välttämätöntä. Kirkot ovat samaa mieltä. Ilmastonmuutoksen aiheuttaneilla ja sen aiheuttaessaan vaurastuneilla mailla on erityinen vastuu. Mutta maailma myös muuttuu. Köyhimmät maat ovat aivan eri asia kuin vaikkapa BRICKS-maat Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka.

 

Toivo elää täällä käytävillä. Kasassa ovat jo maiden vapaaehtoiset lupaukset, jotka toteutuessaan rajaisivat ilmaston lämpenemisen alle kolmen asteen. Nyt tarvitaan sitovaa ja kunnianhimoista ilmastosopimusta. Sellaista, joka rajaa ilmaston lämpenemisen alle kahden asteen, auttaa jo nyt ilmastonmuutoksesta kärsiviä kehittyviä maita sopeutumaan ja mahdollistaa siirtymisen vähähiiliseen maailmaan.

 

Keskustelua on käyty siitä minkä lämpötilan nousun rajan tulisi olla sopimuksen tavoitteena. Köyhimmät kehitysmaat ja myös kirkolliset vaikuttajat sekä ympäristö- ja kehitysjärjestöt ovat usein kannattaneet 1,5 asteen rajaa. Siihen on vahva perustansa. Jo nyt ilmaston lämpenemisestä ja muutoksesta kärsivät eniten köyhät ja haavoittuvimmassa asemassa olevat. Matalilla suistoalueilla, Tyynenmeren saarivaltioissa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kärsitään jo tällä lämpötilan nousulla ilmastonmuutoksen seurauksista. Ne puhuvat puolentoista asteen puolesta.

 

Jo nyt tällä lämpötilan nousulla ihmisistä tulee ilmastopakolaisia. Tyynenmeren kuningaskunta Tuvalusta asutetaan ihmisiä muualle. Syyrian pakolaisuus ja sota liittyy muuttuneeseen ilmastoon. Kahdessakin asteessa pysymisessä on tekemistä. Siksi näen sen pitämisen rajana perusteltuna. Puolitoista – ikävä kyllä – tulee menemään rikki. Vaikka se olisi huomattavasti kahta astetta parempi tavoite.

 

 

Ilkka Sipiläinen

Kirjoittaja on kirkollinen yhteiskunnan ja kestävän kehityksen asiantuntija. Kirkkohallituksessa työskentelevä rovasti bloggaa yhteiskunnasta, kestävästä kehityksestä ja luomakunnan ihmeellisyydestä. Twitter: IlkkaSip

Keskustelu

Nykyisin elävät sukupolvet ehtivät nähdä muutaman valtion katoavan kirjaimellisesti, fyysisesti, Maan pinnalta: ainakin Marshall-saaret, Tuvalu, Nauru ja Malediivit ovat historiaa melko pian.