Hattua nostava herra

Suvussani kulkee tarina jo aikaa sitten eläneestä vanhemmasta miehestä, jolla oli tapana nostaa hattua kaikille vastaan tuleville pienille pojille, koska ”ei sitä koskaan tiennyt minkälainen herra tästä tulisi isona”. Vilpittömästi uskon, että tuollainen vanhempi herrasmies nostaisi nykyaikana hattuaan myös pienille tytöille. Ajatus hattua nostavasta herrasta on lämminhenkinen ja humoristinen. Lisäksi siinä on paljon viisautta. Hatun nostoon sisältyy sekä nöyrä ajatus oman aseman ohikiitävyydestä että tunnustus sille potentiaalille, joka nuoren ihmisen kasvuun sisältyy. Kaiken lisäksi tuohon pieneen eleeseen mahtuu ajan antamista kasvulle. Kaikki ei voi olla valmista nyt heti, eikä huippuja pysty vastaantulevasta joukosta varmuudella seulomaan.

Kasvun ajatus on pinnalla myös tämän hetken Suomessa, mutta toisenlaisesta näkökulmasta. Maan taloutta laitetaan kuntoon, jotta sen kasvulle olisi tilaa. Talkoisiin joutuu myös koulutuskenttä ottamaan osaa. Säästövaateet ovat kovat ja ammatillisen koulutuksen kentällä ollaan toteuttamassa isoa reformia. Näihin muutoksiin sisältyy säästöjen lisäksi mahdollisuus ajatella asioita uusiksi. Sitä voidaan tehdä nostamalla osaamisen tärkeyttä esiin ja pohtimalla mitä kaikkea uudenlainen opettajuus voisi merkitä. Talouden tasapainolla ja ihmisten työllistymisellä on iso merkitys, mutta niin olisi oltava myös ihmisen kasvulla ja oppimisella, ajan antamisella.

Leikkausten lisäksi koulutusta halutaan kehittää. Sitä tehdään nostamalla kärkihankkeilla esiin huippualoja ja tekijöitä. Taustalla on ajatus siitä, että kilpailu tulee tulevaisuudessa kiristymään ja ettei siihen voi vastata muuten kuin koventamalla tahtia ja keskittymällä terävimpään kärkeen. Emme kuitenkaan tiedä, miltä tulevaisuus tulee näyttämään. Siksi ei voi tietää, mikä tulevaisuudessa on huippua ja mikä kärki edellä kannattaa mennä. Sitäkään emme tiedä, onko kilpailuyhteiskunta oikeasti myös tulevaisuuden malli.

Eräiden arvioiden mukaan tulevaisuuden maailmassa korostuvat raaka-aineiden niukkuus ja niiden tehokas käyttö. Tästä seuraa, ettei hupenevia varoja kannata tuhlata yksilöiden väliseen kilpailuun, vaan käyttää niitä yhdessä. Erilaisia ruokaostos- ja kuljetusrinkejä sekä muunlaista yhteisöllistä kuluttamista syntyy jo nyt. Tällainen jakamistalous edellyttää puolestaan kilpailun ja voittamisen sijaan yhteistyötä ja sosiaalisuutta. Se vaatii myös erilaisuuden ymmärtämistä ja toisen kohtaamisen kykyä, sivistystä.

Sivistyksen hankkimiseen taas tarvitaan aikaa kasvaa ja oppia. Kasvun kannalta on tärkeää, että kasvavaa nuorta henkilöä itseään kohdellaan kunnioittavasti ja sivistyneesti, ei talouden pelinappulana vaan arvokkaana omana itsenään. Sellaisena, jolle voi hyvin nostaa hattua, kun kohdalle sattuu.