Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Venäjä valtasi Helsingin

Kimmo Kääriäinen
Blogit Rajalla 23.10.2015 12:17

Venäjä valtasi Helsingin tällä viikolla – mutta harvinaisen kiinnostavalla tavalla. Helsingin kirjamessuilla on mukana suuri joukko venäläisiä kirjailijoita ja samalla monenlaisia tyylisuuntia. Helsingin yliopistolla puolestaan oli Aleksanteri-instituutin järjestämä kansainvälinen konferenssi Culture and Russian Society, joka kokosi yhteen Venäjä-tutkimuksen kärkinimiä ja uutta tutkijasukupolvea eri puolilta maailmaa. Tällainen valtaus sopii – se auttaa ymmärtämään naapurin historiaa ja nykypäivää. Siinä päästään lööppien taakse.

Suomalaisille lukijoille tunnetuimpia venäläiskirjailijoita oli Ljudmila Ulitskaja. Monet hänen teoksensa käsittelevät neuvostomenneisyyttä elävällä ja koskettavalla tavalla. Ne palauttavat mieleen sosialismin ajan todellisuuden. Kerronta ihmisten yksityiselämän kautta avaa suomalaiselle lukijalle sitä arkista realismia, joka jäi votkaturistilta näkemättä ja joka ei sopinut Inturistin virallisten oppaiden ylistykseen Neuvostoliiton ihmeellisyydestä. Epäilemättä monin verroin arvokkaampia nämä kuvaukset ovat venäläisille, erityisesti sille sukupolvelle joka on kasvanut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ja päässyt osalliseksi monenlaisesta historian vääristelystä.

Venäjä oli kirjamessuilla esillä myös historiateosten ja niihin liittyvien keskustelujen kautta. Erityisen mielenkiintoisia puheenvuoroja kulissien takaa esittivät entiset Suomen Moskovan suurlähettiläät Heikki Talvitie, Arto Mansala ja René Nyberg. Kun haastattelija ihmetteli miksi suurlähettiläät ovat nyt näin tuotteliaita, tuli vastaus että heitä on ulkoministeriön taholta kehotettu kirjoittamaan. Tällainen linjaus ilahduttaa – erityisesti sen jälkeen mitä sai kuulla ja mitä odottaa kirjahyllyssä.

Mansalan kirja Kohti kaaoksen pitkää yötä piirtää vaikuttavan kuvan niistä vaiheista, joita Neuvostoliitossa elettiin Brežnevin kaudella, samoin Venäjän kaoottisesta tilanteesta Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Siinä kuvataan myös sitä jännitettä, joka vallitsi neuvostotodellisuuden ja julkikuvan välillä sekä sitä mistä Suomessa voitiin puhua, mistä ei.

Tiivistetty paketti Venäjän historiaa on Timo Vihavaisen ja Kari Ketolan kirja Suuri ja mahtava – Venäjän historiaa suomalaisille. Vihavainen toimi Venäjän tutkimuksen professorina Helsingin yliopistossa, Ketolalla puolestaan on pitkä käytännön kokemus Neuvostoliiton- ja Venäjan-kaupasta ja Venäjän kanssa toimimisesta. Reilu tuhat vuotta mahtuu reiluun 300 sivuun – väljästi taitettuna ja kuvitettuna. Suomalaisen lukijan kannalta kiinnostusta lisää se, että kirjassa kulkee rinnalla tarina Suomesta ja siitä miten Venäjän suhteet Suomeen ovat kehittyneet.

Nyky-Venäjää ei voi ymmärtää ilman historiaa. Suuri ja mahtava kuvaa Venäjän historiaa imperiumina. Imperiumi on välillä romahtanut, mutta se on rakennettu uudelleen. Romanovien imperiumi romahti vuonna 1917. Tilalle rakennettiin neuvostoimperiumi. Se romahti vuonna 1991 ja sen jälkeen elettiin valtataisteluissa ja kaaoksessa. Länsimaisessa katsannossa 1990-lukua pidettiin sananvapauden ja demokraattisen kehityksen näkökulmasta lupaavana aikana. Venäläisessä katsannossa se oli heikkouden ja häpeän aikaa. Putinin aikana suunta ollut toinen: venäläinen imperiumi. Osa tätä projektia oli Krimin valtaus. Kremlin hallitsemilla TV-kanavilla tätä perusteltiin sillä, että Venäjän kansa saadaan taas yhteen.

Aleksanteri-instituutin konferenssi tarjosi lukuisia toisiaan täydentäviä analyyseja Venäjän historiaan ja nykypäivään. Kun teemana oli Kulttuuri ja venäläinen yhteiskunta, oli perusteltua että Venäjän ortodoksista kirkkoa ja sen roolia venäläisessä kulttuurissa ja yhteiskunnassa käsiteltiin laajasti. Monet puheenvuorot osoittivat sen, että tälläkään alueella nyky-Venäjää ei voi ymmärtää ilman historiaa. Neuvostoliiton aikainen epäonnistunut uskonnon hävittämisen ja ”tieteellisen ateismin” projekti oli välivaihe pitkässä historiassa. Vuosisatainen sinfoninan perinne – kirkon ja valtion läheinen yhteys – elää taas vahvasti.

Venäjä-tutkimuksen konkaria ilahdutti se muutos, joka konferenssin osanottajakunnassa oli nähtävissä. Venäjää tutkivat venäläiset yhdessä muiden maiden tutkijoiden kanssa. Lukuisat venäläiset tutkijat työskentelevät Länsi-Euroopan yliopistoissa ja tekevät tutkimusta ilman ”Inturist-metodia”, jossa tulokset ovat jo etukäteen tiedossa – kuten monella alalla oli tilanne Neuvostoliiton aikana.

Vaikka painettu kirja on aina kirja ja sanomalehdillä on oma paikkansa, nykyisin Internet-aineistot ja verkkokeskustelut ovat yhä tärkeämpää lähdeaineistoa. Näin näyttäisi olevan erityisen Venäjän osalta, jossa valtamediaa ohjataan. Vertailu TV:n tai painettujen lehtien ”virallisen” totuuden ja sosiaalisen median kautta esille tulevien faktojen välillä avaa silmiä.

Kurkistus Venäjää koskevien lööppien taakse kirjailijoiden, diplomaattien ja tutkijoiden tuotosten kautta oli virkistävää ja valaisevaa. Tällaista Venäjän valtausta tarvitaan lisää.

Kimmo Kääriäinen

Kirkon ulkoasiain osaston johtaja, TT, VTM, dos.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt