Palvelua vai asiointia?
Jonotan puhelimessa kaksi minuuttia, viisi minuuttia… Ajoittain ärsyttävän jumputuksen (lue: jonotusmusiikin) keskeyttää: ”Kaikki asiakaspalvelijamme ovat varattuja. Palvelemme teitä hetken kuluttua.” Ja jumputus jatkuu. Kahdeksan minuutin kuluttua ystävällinen naisääni vastaa ja saan asiani hoidetuksi. En viitsi edes valittaa pitkästä odotusajasta enkä ärsyttävästä jonotusjumputuksesta. Asian hoitaminen oli todella ystävällistä ja osaavaa.
Poikkean bussia odotellessani kirjakauppaan katselemaan syksyn uutuuksia. Pirteä naisääni takanani: ”Kuinka voin auttaa?” Mutisen jotakin ja pakenen ulos bussipysäkille odottamaan. En kaivannut apua enkä varsinkaan palvelua. Menen pitkästä aikaa kotikirkkoon. Tulen viime tipassa hikeä pyyhkien, kuten tavallista. Pyörän ketjut kaipaisivat vähän putsausta. Tai sitten on kyse vain huonosta kunnostani. Kuulen parahiksi papin alkutervehdyksen lopun: ”Musiikissa meitä palvelee tänään kirkkokuoro ja palveluryhmänä ovat keskustan Martat.”
No, jumalanpalveluksestahan siinä oli kyse. Kaipa palvelukieli sopi siihen. Palvelemaanhan Jeesuskin sanoi tulleensa ja teoillaan sen myös osoitti.
Miksi tuo ’palveleminen’ väliin ärsyttää minua? Otan ilomielin vastaan tarjoilun ravintolassa tai kahvilassa. Palveluahan sekin on. Nautin siitä, että joskus teatterin narikassa joku auttaa takin päälleni tai avaa oven. Sekin on palvelua.
Mikä on palvelun ja asioimisen ero. Minulla on asiaa johonkin virastoon ja soitan henkilölle, joka voi hoitaa asiaani. Ei siinä palvelemista tarvita, asiallisuus riittää.
Menen kauppaan ostamaan leipää ja maksan sen kassalla. Ei kassa minua palvele, vaan rahastaa. Ei kampaajani minua palvele, vaan pesee ja leikkaa hiukseni ja minä maksan siitä. Kenkäkaupan myyjä tekee työtään, kun hän käy hakemassa varastosta sopivan kokoisen kenkäparin sovitettavakseni. Sähkömiehet kävivät kytkemässä meidät kaapeliin, etteivät myrskytuulet enää aiheuttaisi sähkökatkoja. Työtänsä hekin tekivät, vaikka samalla melkoisen palveluksen, ettei enää tarvitse kynttilöitä etsiä syysmyrskyillä muuta kuin tunnelman takia.
Kelan sivuilla nämä asiat on hienosti yhdistetty. Sieltä löytyy asiointipalvelu. Voit palvella itse itseäsi verkossa. Syykin on kerrottu: se on paljon nopeampaa.
Kävin asioimassa tiskillä puhelinpalvelun sijasta. Sain asiani hoidetuksi. Silloin huomasin, että virkailijan rintapielessä luki: palveluneuvoja. Valitettavasti minulla ei ollut aikaa jäädä kyselemään, millaista neuvontaa häneltä saisi. Olisin voinut oppia palveltavaksi – tai ehkä palvelemaan.