Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Aina mun pitää pettyä – aina mä haluun toivoa

Päivi Kähkönen
Blogit Rajalla 17.9.2015 15:22

Toukokuussa kiittelin vuolaasti hallituksen kolmea viiSaSta mieStä ja toivotin heille voimia vaativassa tehtävässä. Olin kiitollinen siitä, että hallitusohjelmassa oli nostettu keskeiseksi teemaksi hyvinvointi. Halusin olla vakuuttunut siitä, että hyvinvoinnilla tarkoitetaan muutakin kuin taloudellista hyvinvointia. Aina mun pitää pettyä.

Pettyä piti syvästi siihenkin, että yhteiskuntasopimusneuvottelut kariutuivat. Neuvotteluissa ei löydetty kompromisseja ja nyt huudetaan sopimusyhteiskunnan perään. Sopimusyhteiskunnassa asioista pitäisi kyetä sopimaan. Nyt ei kyetty. Tai haluttu. Ammattijärjestöt syyttävät hallitusta sanelupolitiikasta. Totta on, että sanelun parasta ennen-päiväys on mennyt jo aikaa sitten. Syyttelyllä ei ole vielä koskaan saatu aikaan mitään hyvää. Syyttelyn sijasta tarvitaan rakentavia vaihtoehtoja.

Lue myös

Kiitos Sipilä, Soini ja Stubb!

Sopimisella tarkoitetaan muuten sitä, että kaikki osapuolet tulevat vastaan ja ovat valmiita tinkimään omastaan, joskus paljonkin, jotta yhteinen hyvä saavutetaan. Sopimisessa omat edut eivät ole keskeinen tavoiteltava asia, vaan yhteinen hyvä. Tähän ei nyt siis kyetty. Tai sitä ei haluttu, mikä tuntuu järjettömältä. Paitsi siinä tapauksessa, että valta on tärkeämpi kuin ihmisten hyvinvointi. Ja onhan olemassa niitäkin, jotka saavat voimansa vastakkainasettelusta ja kärhämöinnistä.

Suomen kansa on viisas. Se kyllä ymmärtää, että Suomi on kuralla – taloudellisesti. Tarvitaan järeitä toimenpiteitä, jotta talous saadaan nousuun ja kilpailukyky kasvuun. Se, mitä harva ymmärtää ja vielä harvempi hyväksyy, on se, keiden nilkkoihin sopimusneuvottelujen kariutumisen jälkeen esitetyt leikkaukset osuvat. Taloudelliset vaikutukset sekä ymmärrys siitä, millaisia kokonaisvaikutuksia näillä päätöksillä on, ovat jääneet hämäriksi. Henkiset vaikutukset ovat sitäkin suuremmat. Ihmiset tuntevat epävarmuutta, epäluottamusta ja turvattomuutta.

Ihmisten on helpompi hyväksyä tehtyjä ratkaisuja ja toimenpiteitä, jos ne ovat oikeudenmukaisia. Jos ihmisillä herää tunne, että kaikki eivät osallistu, että heikoimmilta otetaan enemmän kuin he kykenevät antamaan, silloin peli on menetetty. Ja nyt ollaan siinä tilanteessa.

Aina mä haluun toivoa. Niin nytkin. Toivon, että hallitus ja ammattijärjestöt asettuvat vielä saman neuvottelupöydän ympärille, yhteisten asioiden äärelle. Toivon, että tuossa tilanteessa on halu ja vahva pyrkimys tehdä yhteistyötä ja puhaltaa yhteen hiileen Suomi-laivan kurssin muuttamiseksi. Toivon, että päätöksiä ei ohjaa oma etu eikä vallan halu vaan oikeudenmukaisuus. Se olisi vahva viesti kansalle, että ollaan yhteisellä asialla. Se olisi vahva viesti siitä, että päättäjät ovat ihmisten hyvinvoinnin puolella.

Lue myös

Kiitos Sipilä, Soini ja Stubb!

Päivi Kähkönen

Kirjoittaja on kasvatus ja perheasiat -yksikön johtaja Kirkkohallituksessa.

Keskustelu

Heikoimmilta otetaan enemmän kuin he pystyvät antamaan? Aika paksu väite kun jokainen tietää että Suomessa 60 % työikäisistä on tulonsiirroissa saajapuolella. Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat eivät itse maksa yhtään mitään. Kaikki heidän tulonsa on muiden pussista. Miten heiltä siis otetaan? Siis konkreettisesti.

Aina munkin pitää pettyä, aina mäkin halun toivoa !

Kohdallani lause tarkoittaa, että joudun pettymään kerta toisensa jälkeen ihmisiin, jotka eivät ymmärrä työttömän ongelmia, eivätkä työllistämisen vaikeuksia, vaan puhuvat oikeudenmukaisuudesta ja kipeistä leikkauksista moraalisessa hengessä hyvästä työpaikastaan käsin.

Haluan toivoa, että työttömiltä kysyttäisiin, miten he voivat ja tuntuuko olo oikeudenmukaiselta ja tasa-arvoiselta.

Toivon myös, että joku laajalevikkisen lehden toimittaja edes joskus menisi kysymään työnantajilta, miksi investoinnit jäävät tekemättä. Siihen on varmasti syitä, joita käsitellään vain talouslehdissä. Toivon, että hyvistä työpaikoista käsin jaksettaisiin syventyä sellaisiin ”pikkuseikkoihin”.

Siis siihen, miksi toivoa ei ole niin paljon, että investointeja päätettäisiin tehdä.

Näitä luetaan juuri nyt