Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa

Profiilikuva
Blogit Rajalla
Olen neljän - tai seitsemän - lapsen mummi. Ihmisten moninaisuus kiinnostaa minua. Teen töitä ihmisten osallisuuden lisäämiseksi kirkossa. Tarvittaessa nousen barrikadeille, jos ihminen tai luonto ovat vaarassa.

Olen hämmentynyt. Olen surullinen ja iloinen.

Kun luen tai katselen uutisia, mietin miten asenneilmapiiri on muuttunut. Talvisodan, evakkojen asuttamisen ja maan jälleenrakentamisen henki on tainnut painua maanrakoon isiemme ja äitimme myötä. Mitä meille on tapahtunut ja tapahtuu? Minua pelottaa, lasteni ja lastenlasteni puolesta.

Monikulttuurisuustyötä tekevien olemuksessa näen avoimuutta, intoa, iloa ja ystävyyden henkeä, mutta myös surua. Ammattikorkeakoulun ruokalassa ihmiset puhua pulputtavat monilla kielillä. Lapsille hymyillään, riippumatta siitä, minkä värisiä he ovat. Samassa opiskelijaryhmässä on väkeä eri puolilta maailmaa. Monikulttuurisuus on täällä. Avatkaa silmänne!

Luen ulkomaankauppa ja kehitysministeri Lenitan Toivakan haastattelua. Toivakka haluaa työtä pakolaisten lähtömaihin. Tämän ymmärrän. Sitä en ymmärrä, että tämä tehdään lopettamalla kehitysyhteistyöhankkeita, joiden tavoitteena on auttaa ihmisiä auttamaan itseään ja maataan. Kehitysyhteistyössä tavoitteena on mm. vakauttaa kohdemaan demokraattisia rakenteita. Työ on pitkäjänteistä, luottaukseen perustuvaa ja laaja-alaisesti vaikuttavaa.

Suomessa oli muinoin tapana kattaa pöytään ylimääräinen lautanen taloon tai torppaan poikkeaa kulkijaa varten. Nyt ovet ja ikkunat suljetaan ja vedetään verhot eteen, ettei kukaan näkisi yltäkylläisyyttämme. Eipähän sitten kukaan kadehdi.