Sivistyksen hiipuva tuho?

Juuri päättyneistä eduskuntavaaleista odotettiin tulevan koulutusvaalit. Olivatko ne sitä? Puolueiden vaaliohjelmissa koulutus sai keskeisen aseman mutta vaalien alla käyty koulutuspolittiinen keskustelu jäi laimeaksi.

Koulutukselta odotetaan paljon ja koulutus lupaa paljon. Kaikesta koulutuksen lupaus-, odotus-, tulos-, mittaus- ja järkipuheesta jää jäljelle kuitenkin kysymys siitä, mitkä ovat koulutuksemme suuret ihanteet, ideat ja merkitykset.

Onko koulutuksemme kehittäminen jo liiankin talous- ja tulosorientoitunutta? Ovatko kovat faktat syöneet koulutuksen ja sivistyksen syvät ihanteet ja arvot? Niitä on kovin vaikeaa havaita ajankohtaisesta ja toisinaan jopa intohimoisesta suomalaisesta koulutuspoliittisesta keskustelusta.

Jäähyväiset Kajaanin seminaarille

Pääsiäisen alla Kajaanin elokuvateatterissa ennakkonäytettiin Markku Heikkisen ohjaama dokumentti ”Olipa kerran seminaari”. Dokumentti kertoo Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen alasajosta ja lopettamisesta. Opettajia koulutettiin Kajaanissa yli sadan vuoden ajan, kunnes vuonna 2013 toiminta päättyi kokonaan.

Vuosisadan aikana Kajaanista valmistui kansakoulunopettajia, ortodoksiuskonnon opettajia, peruskoulun luokanopettajia, opinto-ohjaajia, lastentarhanopettajia, erityisopettajia, liikunnan- ja matematiikan aineenopettajia lähes 8000. Nämä valmistuneet opettajat ja kasvattajat ovat olleet konkreettisin osoitus Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen laadukkaasta ja varsin tuloksellisesta toiminnasta.

Kajaanin seminaarilla on ollut myös muita syviä merkityksiä. Se oli kainuulaisen akateemisen elämän sydän, yhteisen henkisen perinnön ja muistin rakentaja ja ylläpitäjä, tulevaisuuden suunnannäyttäjä ja toivon tarjoaja paremmasta tulevaisuudesta ja hyvästä elämästä.

Koulutus ja kansankunnan elinvoima

Kajaanin seminaarin lakkauttamista voidaan pitää yhtenä alkusoittona 2010-luvun suomalaisen koulutusjärjestelmän kehittämisessä. Korkeakoulusektorin uudistamista ovat määritelleet korkeakoulujen profiloituminen ja alueellisten yksikköjen karsiminen.

Yliopistojen ja korkeakoulujen tehtävää on arvioitu yhä kiihtyvissä määrin yhteiskunnalle tuottaman taloudellisen hyödyn näkökulmasta. Julkisen talouden heikentyminen ja työmarkkinoiden muutokset ovat olleet vaikuttamassa koulutuspaikkojen leikkaamisiin ja opintotukijärjestelmän uudistamiseen niin, että se tukee nopeaa valmistumista.

Opiskelijavalinnassa ensisijaisia ovat he, joilla ei vielä ole korkeakoulupaikkaa. Valmistumisen jälkeistä työttömyyttä pyritään ehkäisemään tai lyhentämään liittämällä kaikki alle 30-vuotiaat valmistuneet nuorisotakuun piiriin.

Toisen asteen koulutuksen kehittämisen tavoitteena on ollut uudistaa lähes kaikki mahdollinen: järjestämisluvat, rahoitus, tutkinnot, lukion tuntijako ja ylioppilaskirjoitukset sekä opiskeluhuolto. Ammatillisen koulutuksen kehittämisen lähtökohtana on ollut vahva työelämälähtöisyys.

Työelämän muuttuvat osaamistarpeet määrittävät koulutuksen sisällölliset tavoitteet. Samanaikaisesti ammattiin opiskelevien ohjaamaton työssäoppiminen ja itsenäinen työ ovat kasvaneet, ja lähiopetus vähentynyt.

Suomalaista koulutusjärjestelmää kehitetään rationaalisin perustein toimintaympäristön muutosten mukaan. Koulutuksella pyritään turvaamaan yhteiskuntamme työvoimatarve, kasvu ja kilpailukyky.

Koulutettaville tulee löytyä koulutusta vastaavaa työtä ja julkisesti rahoitetun koulutusjärjestelmän tulee tuottaa yhteiskunnallisesti toivottua tulosta ja yhteistä hyvää. Koulutus on ratkomassa yhteiskunnallisesti vaikeita ja ilkeitä ongelmia, joille ei ole olemassa yksinkertaisia ja selkeitä ratkaisuja tai joita voitaisiin hallita yhden koulutus- tai tieteenalan piirissä.

Mikä on koulutuksen suuri päämäärä?

Koulutuksen muutos ja uudistaminen eivät ole vain suomalaisia ilmiöitä, vaan kyseessä on maailmanlaajuinen kehitys. Filosofi Martha C. Nussbaum arvioi koulutuksen olevan suorastaan maailmanlaajuisessa kriisissä, joka kumpuaa koulutuksen varsin yksisuuntaisesta, markkinavetoisesta, kehittämisestä.

Eri puolilla maailmaa koulutuksessa pyritään luopumaan niin sanotuista turhista rönsyistä ja panostetaan sellaisiin opetuksen sisältöihin, jotka takaavat pärjäämisen globaaleilla markkinoilla. Koulutuksen saavutuksia arvioidaan höydyn näkökulmasta, ennen kaikkea aineellisen hyödyn ja taloudellisen menestyksen näkökulmista.

Koulutuksella on suuri vaara menettää otteensa tärkeimpään tehtäväänsä: tukea opiskelijoita itsenäiseksi ja kriittisiksi ajattelijoiksi ja kansakuntien kärsimysten ja saavutusten ymmärtäjiksi.

Koulutuksen toteuttajat, kehittäjät ja päättäjät eivät saisi unohtaa sitä, mitä korvaamattoman arvokasta ja inhimillisesti syvää koulutus tarjoaa ihmisen kasvulle ja kehittymiselle. Koulutuksen kautta ihminen voi saada jotain sellaista, joka ei ole häilyvää työmarkkinoiden ja talouden suhdanteissa.

Monisäikeinen ja humaanit näkökohdat huomioonottava koulutus antaa ihmiselle rakennusaineksia maailmaan ja yhteiskuntaan, jossa voi elää hyvää elämää, oppia näkemään toiset ihmiset täysiarvoisina, kunnioitettavina ja myötätuntoisina. Myötätuntoisuus ja kunnioitus toisia ihmisiä kohtaan voittavat pelon, kateuden ja itsekeskeisyyden.

Yksilön ja yhteisön hyvä elämä

Markku Heikkisen dokumentti Olipa kerran seminaari herättää kysymyksen, olisiko kainuulaisten, ja erityisesti poliittisten päättäjien voimakkaampi vastarinta voinut pelastaa Kajaanin opettajienkoulutuksen. Jäikö opettajienkoulutus omaksi saarekkeekseen, osallistumatta keskusteluun työttömyyden runteleman maakunnan ongelmien ratkaisemiseksi?

Koulutus ei ole vain yksilön rikastuttamista varten, vaan sen tulee tarjota vaihtoehtoja maakuntien ja koko kansakunnan hyvän elämän päämäärien arvioimiseksi.