Vaalit tulevat – mitä puolueissa ajatellaan kirkosta ja uskonnosta?

Kirkoilla ja kristillisellä perinteellä on tärkeä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Äänestäjän on tärkeä tietää, mitä puolueissa ajatellaan näistä asioista. Aiheesta ei kuitenkaan ole vaalien alla juurikaan keskusteltu. Ottaakseni tästä selvää luin puolueiden periaate- ja eduskuntavaaliohjelmia. Karkeasti hahmotellen näen neljänlaista suhtautumista.

Ensimmäistä ja suurinta ryhmää kutsun kulttuurikirkollisiksi puolueiksi. Ne näkevät kirkon merkityksen historian ja kulttuurin näkökulmasta, eivätkä aja muutoksia kirkon asemaan. Tähän ryhmään sijoitan Kokoomuksen, Keskustan ja Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP). Kokoomus, Keskusta ja RKP ilmaisevat vuoden 2006 ohjelmapapereissaan, että kristillinen perinne on oleellinen osa kulttuuriamme ja kristilliset arvot ovat suomalaisen etiikan perusta.

Vaikka puolueiden linjaukset suhteessa kristilliseen taustaan ja kirkkoon ovat selkeitä, niiden nuorisojärjestöissä on myös kirkkokriittisyyttä. Tämä on näkynyt esimerkiksi Kokoomuksen puoluekokouksessa, jossa Kansalliset ylioppilaat ry vaati puoluekokousaloitteessaan (2014) luterilaisen ja ortodoksisen kirkon julkisoikeudellisen aseman kumoamista. Aloite ei kuitenkaan johtanut toimenpiteisiin.

Toista ryhmää luonnehdin arvokristillisiksi puolueiksi. Tähän ryhmään sijoitan Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit (KD). Näille puolueille on tyypillistä, että ne sanovat toimintansa perustuvan kristillisiin arvoihin. Perussuomalaiset luonnehtii Arvomaailmamme-dokumentissaan (2011) itseään kristillissosiaaliseksi puolueeksi. KD linjaa periaateohjelmassaan (2005), että he haluavat rakentaa yhteiskuntaa kristillisiin arvoihin perustuen.

Arvokristillisissä puolueissa suhde kirkkoon vaihtelee. Niiden sisällä on myös kriittisyyttä luterilaisen kirkon erityisasemaa kohtaan, onhan osa niiden jäsenistä muiden, esimerkiksi vapaiden suuntien jäseniä.

Kolmatta ryhmää kutsun kirkkosuhteessaan ambivalenteiksi puolueiksi. Tähän ryhmään sijoitan Sosiaalidemokraatit (SDP). Sen puolueohjelmissa alkaen Forssan ohjelmasta (1903) on ollut näkemys, että uskonto on yksityisasia ja kirkko ja valtio on erotettava toisistaan. Kirkon ja valtion suhde on ollut keskustelun aihe puolueessa koko puolueen historian ajan. SDP:n puoluekokous on useasti kirjannut tavoitteekseen kirkon ja valtion erottamisen, mutta toteutuksen asteelle asia ei ole edennyt.

Tuorein vaade erottamisesta oli vuoden 2012 puoluekokouksen aloite, jonka pohjalta SDP päätti käynnistää selvitystyön kirkon ja valtion suhteesta. Selvitystyö johti linnarauhaan. Siinä ei ehdotettu toimienpiteitä kirkon aseman muuttamiseksi ainakaan tässä vaiheessa. SDP:n periaatteellisesta ambivalenssista huolimatta puolue on käytännössä toiminut kulttuurikirkollisten puolueiden tapaan.

Neljättä ryhmää kutsun muutoshakuisiksi puolueiksi. Näitä ovat Vasemmistoliitto ja Vihreät. Vaikka puolueissa on myös kirkollisesti aktiivisia ihmisiä, ohjelmatasolla ne ajavat muutoksia kirkon asemaan yhteiskunnassa ja kirkon ja valtion suhteeseen. Vasemmistoliitto linjaa periaateohjelmassaan (2007) uskonnon yksityisasiaksi.

Sekä Vasemmistoliitto että Vihreät (periaateohjelma 2012) edellyttävät, että kaikilla uskonnollisilla ja maailmankatsomuksellisilla yhteisöllä on yhdenvertainen asema suhteessa valtioon. Vihreillä on myös poliittisessa tavoiteohjelmassa 2015-2019 tavoitteena uskonnollisten yhteisöjen veronkanto-oikeudesta luopuminen, kirkon lakisääteisten tehtävien (esim. hautaustoimi) siirtäminen valtion ja kuntien hoidettavaksi sekä valtion ja kirkkojen erityissuhteen purkaminen.

Puolueiden ohjelmapapereiden pohjalta näyttää siltä, että uskonnon ja kirkon asemasta yhteiskunnassa vallitsee linnarauha. Mikään suurimmista puolueista ei aja aktiivisesti muutosta siihen. Nähtävissä on kuitenkin, että yhteiskunnallisten vaikuttajien joukossa on ryhmiä, joilla on halua ajaa muutoksia kirkon ja uskonnon asemaan, lähinnä siihen suuntaan, että ne eivät olisi julkisessa tilassa.

Amerikkalainen PEW- tutkimuskeskus julkaisi äskettäin laajaan aineistoon perustuvan ennusteen maailman uskontotilanteen kehittymisestä vuoteen 2050. Ennusteen mukaan maailman väestö uskonnollistuu entisestään. Voimakkaimmin kasvaa kristittyjen ja muslimien määrä. Uskonnottomien määrä pienenee radikaalisti suhteessa maailman väestömäärään.

Tuleva kehitys huomioiden jokainen yhteiskunnallinen toimija joutuu huomioimaan uskonnollisten yhteisöjen olemassaolon. Kuten historia on osoittanut, uskonnot eivät ole häviämässä ihmisten elämästä tai julkisesta tilasta, vaan niiden merkitys maailman politiikassa tulee korostumaan.

 

Seuraa kirjoittajaa facebookissa ja twitterissä.