Sinun käsiisi uskon henkeni!

Vieras maa ja kaupunki, taksikuskin kanssa ei ole yhteistä kieltä. Istun takapenkille ja annan osoitteen. Ehdin kiskaista turvavyön kiinni, ennen kuin auto syöksähtää kaoottisen liikenteen sekaan. Sinun käsiisi, tuntematon taksikuski, annan henkeni.

Laiva irtautuu laiturista. Olin juuri kuunnellut Estonian uppoamisen vuosipäivän ohjelmaa radiosta. Tuuli käy navakasti, avomerelle luvattiin myrskylukemia. Aallot lyövät rannassakin vaahtopäinä. Matkustajat istuvat kalpeina ja hiljaisina kukin nurkassaan. Baaritiskin takana ja laivan myymälässä kuuluu astioiden ja pullojen kilinä. Asiakkaita ei palvella tällä tuulella. Sinun käsiisi, kapteeni…

Bussikuski näpyttelee kassakonetta toisella kädellä. Toinen on onneksi ratissa. Pikavuoro kiitää aikataulunsa mukaisesti ehtiäkseen jatkoyhteyksille. Kassakone ei anna oikeaa kuittia, kuski kilauttaa kaverille. Apua, kuskin kumpikaan käsi ei ole ratissa! Ja edessä mutka, sen takana on poroja ylittämässä tietä. Jarrut kirskuvat. Ratin nopea korjausliike pitää bussin tiellä. Sinun käsiisi, bussikuski…

Minulla on kuuma, tuntuu vaikealta hengittää. Lämpötila koneessa nousee. Yhtäkkiä happinaamarit putoavat ylhäältä. Lentoemäntien avustuksella sovittelemme niitä kasvoillemme. Ja yritämme hengittää rauhallisesti. Kapteeni kertoo vakaalla äänellä, että paineen tasaamiseksi joudumme pudottamaan lentokorkeuden noin 3000 metriin. Puoli tuntia myöhemmin kone laskeutuu normaalisti. – Sinun käsiisi, kapteeni…

Takana kielikurssi, työmatka, hautajaiset, loma. Edessä elämä, häät, perhe, ystävät – ja kuolema. Koneeseen nousivat matkustajat, matkustamohenkilökunta, lentoperämies, kapteeni. Normaalit turvatoimet, tsekkaus, hyvän matkan toivotukset. Kiinnittäkää turvavyöt! Lähtökiihdytys ja kone nousee kiitoradalta. Sinun käsiisi…

   *                *                  *

Päivä pimenee Golgatalla. Jeesus kallistaa päänsä: ”Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni.”