Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Epäonnistumisen oppi

Päivi Kähkönen
Blogit Rajalla 24.10.2014 10:43

Tiina Raevaara kirjoittaa kolumnissaan (Suomen Kuvalehti 42), että peruskoulussa pitäisi opettaa kuinka erotaan, siis puolisosta tai kumppanista. Opettaa siksi, että parisuhteen päättyminen tappaa suomalaisia. Tosi on. Parisuhteen päättyminen on yksi elämän kovimmista kriiseistä. Moni eronnut, yleensä jätetty, on todennut, että olisi helpompi kestää, jos kumppani olisi kuollut kuin lähtenyt. Usein toisen matkaan.

Ennen ero-oppia pitäisi koulussa ja erityisesti kodeissa kuitenkin opettaa, kuinka eletään ja tullaan toimeen toisen ihmisen kanssa, ollaan suhteessa toiseen ihmiseen. Kotona ja koulussa pitäisi opettaa puhumaan ja kuuntelemaan, olemaan vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Pitäisi opettaa kertomaan omista ajatuksista, toiveista ja tunteista. Pitäisi opettaa kuulemaan, kuuntelemaan, ottamaan todesta, arvostamaan ja kunnioittamaan toisten ajatuksia, toiveita ja tunteita.

Kotona ja koulussa pitäisi kertoa, että erimielisyydet ja riidat kuuluvat elämään. Että elämä on täynnä kompromisseja. Että kaikki ei aina mene tasan tässä ja nyt. Että välillä joutuu ehkä antamaan enemmän kuin saa. Että elämässä, ja ennen kaikkea suhteessa toisen ihmisen kanssa, tarvitaan aika ajoin uhrautumista – toisen tarpeiden asettamista omien tarpeiden edelle.

Ja kyllä. Sekä koulussa että kotona pitäisi opettaa kuinka kohdataan ja kestetään pettymyksiä. Miten siedetään sitä, että asiat eivät aina menekään toivotulla tavalla. Että aina ei saakaan kaikkea sitä mitä haluaa. Että unelmat eivät toteudukaan tai että niistä joutuu luopumaan. Että voi tyytyä hieman vähempään ja silti elää hyvää elämää. Tavallista elämää.

Erityisesti nuorille pitäisi myös kertoa, että on normaalia, kun parisuhteessa alun hurmos väljähtyy ja katoaakin vuosien saatossa, arjen tiimellyksessä. Pitäisi kertoa, että pelkän tunteen varaan ei parisuhdetta voi rakentaa. Ei vaikka kuinka yrittäisi. Pitäisi myös kertoa, että aikuisuuteen kuuluu vastuu omasta ja yhteisestä elämästä. Erityisesti aikuisuuteen ja vanhemmuuteen kuuluu vastuu lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan. Varsinkin silloin, kun asiat eivät aikuisten välillä mene toivotulla tavalla.
Raevaara toteaa kolumnissaan, että yhteiskuntamme ei taida olla täysin terve, jos ero puolisosta aiheuttaa nimenomaan häpeää. Häpeä syntyy siitä, että ero koetaan lähes poikkeuksetta epäonnistumisena. Yhteiskuntamme ei todellakaan ole täysin terve, jos emme kestä epäonnistumista. Jos menetys kaataa koko pakan, vie halun elää ja antaa toistenkin elää. Jos en minä saa, ei saa kukaan muukaan. Narsismiksikin tätä voisi kutsua.

Kotona ja koulussa pitäisi opettaa, minkä varaan elämän voi rakentaa. Että elämä ei rakennu materian ja mammonan varaan, eikä elämäänsä voi rakentaa myöskään täysin toisen ihmisen varaan. Kotona ja koulussa pitäisi opettaa yhdessä elämisen elintärkeä oppi, suhteessa olemisen ja eroamisen oppi, luopumisen ja pettymysten sietämisen elintärkeä oppi, epäonnistumisten ja uudelleen kokoamisen oppi. Kotona ja koulussa pitäisi olla mahdollisuus epäonnistua ja saada kokemus, että kaikesta voi selvitä. Aina on mahdollisuus uuteen yritykseen. Aina on toivoa.

Ja kotona ja koulussa pitäisi myös opettaa, että joskus elämä on vaikeaa, niin vaikeaa, että tarvitaan apua. Hädän ja epätoivon hetkellä murtuminen ja avun tarvitseminen ei ole häpeä. Pitäisi opettaa, että kenenkään ei tarvitse selvitä kaikesta yksin. Että on olemassa ihmisiä ja paikkoja, joissa voi surra ja itkeä ja vihata rauhassa. Että on joku, joka kestää ja kuuntelee. Auttaa tässä hetkessä ja luo toivoa tulevaan. Kirkon perheneuvonnassa tätä on tehty jo seitsemänkymmentä vuotta.

Päivi Kähkönen

Kirjoittaja on kasvatus ja perheasiat -yksikön johtaja Kirkkohallituksessa.

Keskustelu

Viisaita sanoja! Kokemukseen perustuvia viisaita ajatuksia!!

Näitä luetaan juuri nyt