Blogit

Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Epäonnistumisen oppi

Blogit Rajalla 24.10.2014 10:43
Päivi Kähkönen
Kirjoittaja on kasvatus ja perheasiat -yksikön johtaja Kirkkohallituksessa.

Tiina Raevaara kirjoittaa kolumnissaan (Suomen Kuvalehti 42), että peruskoulussa pitäisi opettaa kuinka erotaan, siis puolisosta tai kumppanista. Opettaa siksi, että parisuhteen päättyminen tappaa suomalaisia. Tosi on. Parisuhteen päättyminen on yksi elämän kovimmista kriiseistä. Moni eronnut, yleensä jätetty, on todennut, että olisi helpompi kestää, jos kumppani olisi kuollut kuin lähtenyt. Usein toisen matkaan.

Ennen ero-oppia pitäisi koulussa ja erityisesti kodeissa kuitenkin opettaa, kuinka eletään ja tullaan toimeen toisen ihmisen kanssa, ollaan suhteessa toiseen ihmiseen. Kotona ja koulussa pitäisi opettaa puhumaan ja kuuntelemaan, olemaan vuorovaikutuksessa toisen kanssa. Pitäisi opettaa kertomaan omista ajatuksista, toiveista ja tunteista. Pitäisi opettaa kuulemaan, kuuntelemaan, ottamaan todesta, arvostamaan ja kunnioittamaan toisten ajatuksia, toiveita ja tunteita.

Kotona ja koulussa pitäisi kertoa, että erimielisyydet ja riidat kuuluvat elämään. Että elämä on täynnä kompromisseja. Että kaikki ei aina mene tasan tässä ja nyt. Että välillä joutuu ehkä antamaan enemmän kuin saa. Että elämässä, ja ennen kaikkea suhteessa toisen ihmisen kanssa, tarvitaan aika ajoin uhrautumista – toisen tarpeiden asettamista omien tarpeiden edelle.

Ja kyllä. Sekä koulussa että kotona pitäisi opettaa kuinka kohdataan ja kestetään pettymyksiä. Miten siedetään sitä, että asiat eivät aina menekään toivotulla tavalla. Että aina ei saakaan kaikkea sitä mitä haluaa. Että unelmat eivät toteudukaan tai että niistä joutuu luopumaan. Että voi tyytyä hieman vähempään ja silti elää hyvää elämää. Tavallista elämää.

Erityisesti nuorille pitäisi myös kertoa, että on normaalia, kun parisuhteessa alun hurmos väljähtyy ja katoaakin vuosien saatossa, arjen tiimellyksessä. Pitäisi kertoa, että pelkän tunteen varaan ei parisuhdetta voi rakentaa. Ei vaikka kuinka yrittäisi. Pitäisi myös kertoa, että aikuisuuteen kuuluu vastuu omasta ja yhteisestä elämästä. Erityisesti aikuisuuteen ja vanhemmuuteen kuuluu vastuu lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan. Varsinkin silloin, kun asiat eivät aikuisten välillä mene toivotulla tavalla.
Raevaara toteaa kolumnissaan, että yhteiskuntamme ei taida olla täysin terve, jos ero puolisosta aiheuttaa nimenomaan häpeää. Häpeä syntyy siitä, että ero koetaan lähes poikkeuksetta epäonnistumisena. Yhteiskuntamme ei todellakaan ole täysin terve, jos emme kestä epäonnistumista. Jos menetys kaataa koko pakan, vie halun elää ja antaa toistenkin elää. Jos en minä saa, ei saa kukaan muukaan. Narsismiksikin tätä voisi kutsua.

Kotona ja koulussa pitäisi opettaa, minkä varaan elämän voi rakentaa. Että elämä ei rakennu materian ja mammonan varaan, eikä elämäänsä voi rakentaa myöskään täysin toisen ihmisen varaan. Kotona ja koulussa pitäisi opettaa yhdessä elämisen elintärkeä oppi, suhteessa olemisen ja eroamisen oppi, luopumisen ja pettymysten sietämisen elintärkeä oppi, epäonnistumisten ja uudelleen kokoamisen oppi. Kotona ja koulussa pitäisi olla mahdollisuus epäonnistua ja saada kokemus, että kaikesta voi selvitä. Aina on mahdollisuus uuteen yritykseen. Aina on toivoa.

Ja kotona ja koulussa pitäisi myös opettaa, että joskus elämä on vaikeaa, niin vaikeaa, että tarvitaan apua. Hädän ja epätoivon hetkellä murtuminen ja avun tarvitseminen ei ole häpeä. Pitäisi opettaa, että kenenkään ei tarvitse selvitä kaikesta yksin. Että on olemassa ihmisiä ja paikkoja, joissa voi surra ja itkeä ja vihata rauhassa. Että on joku, joka kestää ja kuuntelee. Auttaa tässä hetkessä ja luo toivoa tulevaan. Kirkon perheneuvonnassa tätä on tehty jo seitsemänkymmentä vuotta.

Rajalla -blogin kirjoittajat

Kirjoittaja on kansliapäällikkö, joka pohtii uskontoa ja kirkkoa julkisessa tilassa.
Olen neljän - tai seitsemän - lapsen mummi. Ihmisten moninaisuus kiinnostaa minua. Teen töitä ihmisten osallisuuden lisäämiseksi kirkossa. Tarvittaessa nousen barrikadeille, jos ihminen tai luonto ovat vaarassa.
Kirjoittaja on kirkollinen yhteiskunnan ja kestävän kehityksen tuntija. Kirkkohallituksessa johtavana asiantuntijana työskentelevä rovasti bloggaa yhteiskunnasta, kestävästä kehityksestä ja luomakunnan ihmeellisyydestä. Twitter: IlkkaSip
Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.
Olen kirkon ulkosuomalaistyön koordinaattori, pastori sekä viestinnän ammattilainen. Bloggaan ulkosuomalaisuudesta, maastamuutosta ja suomalaisista paluumuuttajista. Kaikille niille, joita ulkosuomalaisuus koskettaa välillisesti tai suoraan. Ulkosuomalaisuuden kokemusta minulla on Belgiasta, Saksasta ja Yhdysvalloista.
Kirkon ulkoasiain osaston johtaja, TT, VTM, dos.
Kirjoittaja on kirkkohallituksessa oppilaitosyhteistyön asiantuntija, joka innostuu herkästi keskustelusta ja haluaa pitää mielensä avoimena.
Kirjoittaja on verkkoviestintäpäällikkö Kirkon tiedotuskeskuksessa, joka aiemman työuransa on työskennellyt digitaalisten innovaatioiden parissa, mutta ehti ennen digiuraansa opiskella myös teologiksi.
Työskentelen perheneuvonnan kouluttajana Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasioiden yksikössä. Parisuhteiden dynamiikka sekä mielen ja sielun salaisuudet sytyttävät ja innostavat oppimaan koko ajan lisää.
Kirjoittaja Kirkkohallituksen johtava asiantuntija ja yliopiston dosentti. Kirkon yhteiskunnallinen työ, kirkon läsnäolo arjessa ja digiviestintä. - Suomen suurtyöttömyys on kansallinen tragedia, johon pitää suunnata aikaa, voimia ja taloudellista tukea.
Kirjoittaja on Al Amana -keskuksen toiminnanjohtaja, Suomen Lähetysseuran työntekijä ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Kirjoittaja asuu Omanissa, Lähi-idässä, jossa hän johtaa uskontojenvälistä dialogikeskusta ja tarkastelee uskonnon ja yhteiskunnan rajapintaa islamilaisesta viitekehyksestä käsin.
Kirjoittaja toimii kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasioiden yksikön johtajana.