Sini Saarela, Pentti Linkola ja kirkko

Sini Saarela ja Pentti Linkola puhuivat äskettäin Kirkon ympäristöpäivillä Jyväskylässä. Nuoren polven aktivisti ja luonnonsuojelun grand old man kohtasivat.Miksi juuri kirkon tilaisuudessa? Sitä ihmeteltiin useammassakin nettikeskustelussa ja välillä aika tiukkaan sävyyn.

Kirkolle usko, toivo ja rakkaus ovat tärkeitä. Halusimme kuulla minkä varassa Saarela ja Linkola jaksavat toimia luomakunnan puolesta.

Linkolan työ on jatkunut vuosikymmeniä. Hän on armoitettu kirjoittaja ja puhuja, joka elää niin kuin opettaa. Linkola on kartoittanut lintujen pesintää koko aikuisen ikänsä ja kiertänyt maat ja mannut. Vuonna 1932 syntyneen kalastajan ja filosofin matka Jyväskylään taittui ensimmäiset 12,5 kilometriä polkupyörällä kotoa lähimmälle bussipysäkille.

Pentti Linkolan äänessä kaikuu surumielisyys. Rakas luomakunnan monimuotoisuus vähenee päivä päivältä. Silti kuulin hänen viestissään myös toivoa. Linkola sanoi, että tuho on väistämätön, mutta sen hidastaminen edes tunnilla, päivällä, kuukaudella, vuodella tai vuosikymmenillä on tärkeää. Tulee mieleen Lutherin sanomaksi väitetty lause, että vaikka huomenna olisi maailmanloppu, hän istuttaisi silti omenapuun.

Kuka muu, ellen minä?

Myös Sini Saarela korosti toiminnan kiireellisyyttä. On toimittava juuri nyt eikä odotettava jostain muualta ja ylhäältä päin annettavaa ratkaisua. Hänen läheisensä olivat ihmetelleet pitääkö sen olla aina Saarela joka on mukana Greenpeacen suorassa toiminnassa. Ja viettää sitten kuukausia vankilassa, kuten kävi vuosi sitten Venäjällä öljynporauslautalle tehdyssä mielenosoituksessa.

”Totta kai se olen juuri minä, kuka muukaan”, kertoi Sini Saarela vastanneensa.

Sini Saarela näki kirkon ja omissa arvoissaan yhteneväisyyttä. Hänen mielestään kirkko voi olla nostamassa ilmastonmuutokseen liittyviä eettisiä kysymyksiä esiin uskottavalla tavalla. Seurakunnat voivat myös olla tarjoamassa ihmisille heidän kaipaamaansa toiminnan kanavaa. Saarelaa itseään motivoi kiitollisuus, mutta samalla myös tietty syyllisyys elämisestä Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa. Me nautimme fossiiliselle energialla synnytetyistä mukavuuksista, mutta ilmastonmuutoksen uhreina on jo nyt valtava määrä ihmisiä globaalissa etelässä.

Kysyin Saarelalta, miten hän jaksoi olla niin ystävällisen ja hymyilevän näköinen valokuvissa, joissa venäläiset sotilaat saattavat häntä oikeusistuntoihin. Samaa hän kertoi myös sotilaiden ihmetelleen, kun he avasivat sellin oven tai tirkistysaukon. ”Te olette ainoat ihmiset, joita tapaan. Miksi en hymyilisi ja olisi ystävällinen teille?”

Pentti Linkola on käyttänyt kirjoitukissaan usein sanaa luomakunta ympäristön sijaan. Kysyin Linkolalta miksi. Sana on jo äänteellisesti kauniimpi. Mutta sillä on myös syvempi sisältö. Ympäristö on jotakin ihmisen ympärillä, sellaista jonka osa me emme itse varsinaisesti ole. Luomakunta taas korostaa kohtalonyhteyttä muuhun elonkehään.

Linkola sanoi paneelikeskustelussa, että syväekologin on itse asiassa helpompi uskoa Luojaan kuin evoluutioon, koska jälkimmäinen on perin monimutkainen teoria. Kirkon jäseneksi palanneen Linkolan mielestä ajatus Jumalasta ihmisen yläpuolella voi hillitä luomakunnan vastuutonta hyväksikäyttöä. Kirkon parhaisiin puoliin puolestaan kuuluu se, että se on usein kehityksen jarru.

Linkolan, Saarelan ja blogin kirjoittajan kuva on selfie, Sini Saarelan kuva Venäjältä on Greenpeacen medialle avoimesta kuvastosta