Poliittinen kirkko vai hampaaton jeesustelija?

Profiilikuva
Blogit Rajalla
Kirjoittaja on viestintäjohtaja Suomen Lähetysseurassa ja seuraa median, kirkon ja yhteiskunnan hiljaisia ääniä.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kirkon arvoillassa maanantaina kansliapäällikkö Jukka Keskitalo moitti pariinkin otteeseen Euroopan unionia hampaattomuudesta.

EU:n kepeähkö suhtautuminen ihmisoikeusrikoksiin ei saa häneltä suitsutusta. Samoin Euroopan unionin neuroottisen oloinen ja poukkoileva suhtautuminen uskonnonvapauteen ärsyttää. Kirkkojen ja uskontojen vuoropuhelu on nimellistä johtotason kokkarediplomatiaa kolme tuntia kerran vuodessa eikä aitoa kuulemista tai kuuntelemista. Sillä ei ole mitään vaikutusta Euroopan tulevaisuuteen.

Kuuntelin taannoin myös pastori tai enemmänkin profeetta Kai Sadinmaan teesejä poliittisesta Jeesuksesta. Jeesus haastoi, herätteli uinuvaa aikansa eliittiä ja valtaapitäviä.

Älä valehtele Jeesuksesta oli mielessäni, kun havahduin instituutioturtumuksen tilastani kuuntelemaan kirkon järjestämää arvoiltaa. Miten puolueiden ehdokkaat lupaavat edistää arvoja pienen ihmisen puolesta?

Profeetalla on lupa oikoa mutkia, jotta ihmiset heräisivät. Silti samanlainen huoli tuli arvoillan väljistä puheista. Onko uskominen tai uskonnot jo pahasti ulkokehällä eurooppalaisessa todellisuudessa ja siinä, miten ihmiset määrittelevät arvonsa ja kasvattavat lapsensa?

Onko nykyeurooppalaisuus post-arvoyhteiskunta, jossa rauha tai vapaus tuntuvat samanlaisilta keräilyharvinaisuuksilta kuin kohta suvivirsi kevätjuhlissa?

Kirkossa on mielestäni erittäin paljon itsekritiikkiä ja itsensä ruoskimista. Kirkon ihmiset ovat aidosti huolissaan suomalaisten ja eurooppalaisten arvojen puolesta. Yhteisvastuu, vähimmistä huolehtiminen vaatii jonkun, joka siitä muistuttaa. Se vaatii myös poliittisia toimia ja vastuunkantoa. Oikeudenmukaisuutta ja rauhaa on tehtävä.

Euroopan parlamentti on paikka, jossa käydään kiivasta keskustelua köyhyydestä, maahanmuutosta ja Euroopan talouden vakaudesta. Siellä tehdään myös päätöksiä. Ei ole sama, jos nuorilta viedään tulevaisuus tai hädässä olevat ihmiset käännytetään veneissään takaisin sota-alueille.

Silti arvokeskustelumme on valitettavasti usein pelkkää puhetta, joka ei vaadi meiltä juuri mitään.

Itseäni kosketti, kun kuuntelin Suomen Lähetysseuran kumppanineuvotteluissa maaliskuussa Pakistanin Peshawarin hiippakunnan piispa Humphrey S. Petersiä. Hänen kirkossaan räjähti viime syksynä kahden itsemurhapommittajan pommit. Kuusikymmentä ihmistä kuoli ja iso joukko muita haavoittui. Joukossa oli lapsia ja odottavia äitejä.

Nykyisin kirkkoa vartioivat aseistetut sotilaat. Talebanien kanssa eletään jonkinlaisessa rauhanomaisessa rinnakkaiselossa. Kristityt ovat ahtaalla asuinalueillaan, joissa on avoviemärit ja yksi vesipiste.

En usko, että Jeesuksen puhe oikeudenmukaisuudesta ja rauhasta olisi kovaäänistä sadattelua ihmisille, jotka ovat heikoilla. Arvoja lähellä on armo –Suomessa, Euroopassa ja Pakistanissa.

Mutta rauhan eteen on meidän tehtävä kovasti töitä.