Uskontoneutraalius johtaa vakaumusten epätasa-arvoon

Uskontoja käsittelevään julkiseen keskusteluun näyttää pesiytyneen ajatus, että uskontoneutraali yhteiskunta takaisi vakaumusten yhdenvertaisuuden.

Keinoksi päästä uskontoneutraaliin yhteiskuntaan esitetään usein uskontojen siirtäminen pois julkisesta tilasta puhtaasti ihmisten yksityisasiaksi. Tämä tapahtuisi muun muassa lakkauttamalla kansankirkkojen oikeus kerätä kirkollisveroa jäseniltään ja uskonnon opettaminen kouluissa. Uskontotaustaiset perinteet eivät saisi myöskään näkyä koulujen juhlissa eikä radiossa saisi olla hartausohjelmia.

Väitän, että uskontoneutraaliuden ideologian toteuttaminen yhteiskunnassa johtaa pikemminkin vakaumusten epätasa-arvoon kuin niiden yhdenvertaisuuteen.

Miksi näin? Siksi, että uskontoneutraaliuden vaatiminen yhteiskunnan julkista elämää ohjaajaksi periaatteeksi tekisi siitä eräänlainen yli-ideologian. Ikään kuin se olisi jonkinlainen puolueeton lintuperspektiivi, vaikka todellisuudessa se on yhtä arvosidonnainen lähtökohta kuin uskonnotkin. Uskontoneutraalissa yhteiskunnassa uskonnottomuudesta tulisi siten – paradoksaalista kyllä – muita vakaumuksia ”tasa-arvoisempia”.

Allekirjoitan ajatuksen, että valtion tulee kunnioittaa kaikkien vakaumuksia. Valtion ei tule olla uskonnollisesti sitoutunut. Onneksi näin onkin jo asianlaita Suomessa.

Se, että valtiolla on kirkkojen kanssa esimerkiksi niiden yhteiskunnallisista tehtävistä johtuen jokin lakisääteinen tai sopimukseen perustuva tarkoituksenmukainen järjestely ei tee valtiosta uskonnollisesti sitoutunutta. Tämän kaltaisia järjestelyjä on kutakuinkin kaikissa Euroopan maissa.

Uskontoneutraaliuden ideologian toteuttaminen johtaisi kansalaistensa vakaumuksilta sulkeutuvaan yhteiskuntaan. Vakaumusten yhdenvertaisuutta edistetään kuitenkin parhaiten kansalaistensa vakaumuksille avoimessa yhteiskunnassa.

Tähän on päädytty esimerkiksi Norjassa, jossa yhteiskunta määritellään uudistetussa perustuslaissa elämänkatsomuksille avoimeksi yhteiskunnaksi (livssynsåpent samfunn). Vaikka luterilaisuus ei ole enää perustuslaillisessa mielessä Norjan valtion virallinen uskonto, ei yhteiskuntaa siis suinkaan haluttu määritellä uskontoneutraaliksi. Päinvastoin.

Vakaumusten yhdenvertaisuutta ei Suomessakaan saavuteta ottamalla uskonnoilta ja kirkoilta jotain niille tärkeää, kuten että uskonto ei ole ainoastaan yksityisasia. Sen sijaan yhdenvertaisuutta voi edistää lisäämällä oikeuksia niille, jotka kokevat, että heiltä niitä puuttuu.

Moniarvoisessa maailmassa toimivaa yhteiskuntaa ei saavuteta giljotiinimaisella uskontoneutralismilla, vaan pikemminkin katsomusten siedätyshoidolla ja rinnakkaiselolla. Tämä olisi todellista monikulttuurisuutta.

Seuraa kirjoittajaa facebookissa ja twitterissä