Perheneuvontaa jäsenkortilla?

Profiilikuva
Blogit Rajalla
Kirjoittaja on kasvatus ja perheasiat -yksikön johtaja Kirkkohallituksessa.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
perheneuvonta

Päättivät Raumalla seurata Porin esimerkkiä ja laskuttaa seurakunnan perheneuvonnasta kirkkoon kuulumattomilta, ei jäseniltä. Aika paha. Perustelivat päätöstä, ei niinkään taloudellisilla seikoilla, vaan periaatteellisilla syillä tyyliin ”ette maksa veroa meille, eivät aukene kirkon perheneuvonnan ovet teille, hankkikaa oma neuvontanne”. Tosi paha. Ei muuten, mutta kun on kyse kirkon työstä. Kirkon perheneuvonnalla on monia periaatteita, joista yksi on maksuttomuus, kaikille.

Perheneuvontatyö alkoi 70 vuotta sitten yhden herkän ja valveutuneen papin reaktiona sille hädälle ja tuskalle, minkä hän havaitsi sotarintamalta palaavien miesten ja heidän perheidensä elämässä. Hän tahtoi palvella ja auttaa. Aamulehdessä julkaistiin ”mainos”, jossa tarjottiin ihmisille apua heidän vaikeuksissaan. Ilmoituksen lopussa oli teksti: Palvelukset ilmaisia. Pappi sai välitöntä palautetta toiminnastaan. Kerrotaan erään tamperelaisen teollisuuspatruunaan todenneen yksikantaan ”Kerrankin on pappi oikealla asialla”.

Kirkon perheneuvontatyö on sittemmin kutsunut monia pappeja oikealle asialle. Yhden ihmisen toimesta lähtenyt auttamistyö on laajentunut ja tällä hetkellä ihmisiä palvelee kaikkiaan 42 keskusta. Näistä siis 40 ilmaiseksi, kaikille. Työntekijöitä perheneuvonnan piirissä on vastaanottosihteerit mukaan lukien noin 200. Sodan melskeet ovat onneksi tauonneet, mutta meillä on uusia ”taistelutantereita”, jotka pitävät ihmissuhteita lujilla.

Tänä päivänä valtaosa kirkon perheneuvonnan asiakkaista ovat pienten lasten vanhempia.  Aina, kun perheneuvoja kohtaa pariskunnan, mukana ovat myös lapset, joko fyysisesti tai perheneuvojan mielessä. Kirkon perheneuvontatyön tavoitteena on paitsi aikuisten, myös lasten hyvinvointi. Niin ikään ikäihmiset hakeutuvat entistä aktiivisemmin kirkon perheneuvonnan piiriin sen ollessa ainoa auttamistaho, missä heitä palvellaan, periaatteessa maksutta.

Joka päivä kirkon perheneuvonnassa kohdataan ihmisiä. Kuunnellaan ja kuullaan, ollaan lähellä ja läsnä. Työtä tehdään vastuullisesti, vahvalla ammattitaidolla ja kunnon koulutuksella. Ihmisten hätään on vastattava parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ennen kaikkea olemalla ihminen ihmiselle.

Kirkon perheneuvonnan ohjenuorana on useimmille meistä tuttu lause ”Minkä tahdotte toisten tekevän teille, tehkää se heille”. Aika hyvä. Kirkon perheneuvojat ovat sitoutuneita työhönsä – ihmisten rinnalla kulkemiseen, heidän taakkojensa kantamiseen, uskon ylläpitämiseen ja toivon luomiseen. ”Niin säilyvät nämä kolme; usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.” Tosi hyvä.  Rohkenen sanoa, pyhä.