Tuntematon superjulkkis
Viime tiistaina järjestöneuvos Liisa Kauppiselle ojennettiin ensimmäisenä suomalaisena YK:n ihmisoikeuspalkinto. Samaan aikaan vietettiin toisen saman palkinnon saaneen henkilön, Nelson Mandelan, muistojuhlaa ja sunnuntaina hautajaisia Etelä-Afrikassa. Liisa Kauppinen ja Nelson Mandela eivät ole katsoneet vain kaukaa, vaan myös läheltä. He ovat katsoneet toista ihmistä silmiin. Läheltä näytämme samanlaisilta: ihmisiltä. Pienen lapsen elinvoima ja vanhuksen hauraus, nuoren usko omiin voimiin ja keski-ikäisen epäröinti: ”Tässäkö tämä elämä on?” Kauppinen ja Mandela näkivät tämän ja vielä enemmän. Heitä yhdistää usko ihmiseen, jokaisen ihmisen yhtäläiseen ja luovuttamattomaan arvoon.
Liisa Kauppinen, ’tuntematon superjulkkis Espoosta’, on tehnyt pitkäjänteisesti työtä viittomakielen ja kuurojen oikeuksien puolesta. Hän on oivallisesti jatkanut sitä työtä, jonka kuurot jo yli 100 vuotta sitten Suomessa aloittivat. Kuurot ovat ajaneet oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin, yhdenvertaisuuteen, vaikka enemmistö on sortanut heitä mm. oralismin väkivallalla. Oralismin aikana viittomakielen käyttö oli kiellettyä kuurojenkouluissa. Oppilaat saivat karttakepistä näpeille, jos he erehtyivät käyttämään äidinkieltään. Viittomakieltä pidettiin primitiivisenä kommunikointitapana, ei oikeana kielenä. Kuurot haluttiin integroida valtaväestöön. Sen tähden heidän piti opetella puhumaan.
Kuurot keräsivät nimiä adressiin ja anoivat senaatilta omaa kuurojen matkapappia. Yhdessä muiden aloitteiden kanssa tämä johti siihen, että vuonna ”1906 keisari antoi määräyksen kahden papin asettamisesta kuuromykkäin sielunhoitoa varten”. Nykyään kuurojenpappeja on kuusi, lisäksi kirkossamme on viittomakielentaitoisia diakoniatyöntekijöitä. Suomen ev.lut. kirkon etusivun kielivalikosta löytyy yhtenä kielenä viittomakieli! Näillä verkkosivuilla on tietoa kirkosta ja uskosta sekä osia Raamatusta suomalaisella ja suomenruotsalaisella viittomakielellä. Osaltaan tämä kaikki on Liisa Kauppisen ansiota! Hän oli ajamassa viittomakielisten oikeuksia Suomen Perustuslakiin. Vuonna 1995 siihen kirjattiin, että viittomakielisillä on oikeus käyttää äidinkieltään eri tilanteissa ja saada palveluja omalla kielellään, niin yhteiskunnassa kuin kirkossa. Siitä alkoi mm. viittomakielinen käännöstyö kirkossa.
Viisi vuotta kesti saada viittomakieli osaksi YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskevaa sopimusta, joka julkistettiin 2006. Liisa Kauppisen taktiikkana oli mennä lähelle. Hän kävi tauoilla juttelemassa niiden kanssa, jotka vastustivat asiaa. Vähitellen vastustajien mielet muuttuivat. Kauppinen on ajanut kuurojen oikeuksia yli 90 maassa. Ja hän jatkaa sitä edelleen. Erityisen lähellä Liisa Kauppisen sydäntä on tällä hetkellä kuurojen tai vaikeasti huonokuuloisten lasten oikeus kaksikielisyyteen. Sisäkorvaistute antaa monille heistä sen verran kuuloa, että puhekielen oppiminen on mahdollista. Heillä tulisi olla oikeus myös oppia ja käyttää luonnollista äidinkieltään, viittomakieltä. Tutkimusten mukaan kaksikielisyys on rikkautta!
Pienestä Suomesta on tullut Kuurojen Maailmanliiton johtoon kaksi presidenttiä peräkkäin, Liisa Kauppista seurasi Kuurojen Liiton nykyinen toiminnanjohtaja Markku Jokinen. Jokinen on ollut merkittävä toimija mm. viittomakielisen luokanopettajakoulutuksen aikaansaamisessa Jyväskylän yliopistoon. Lisäksi hän on toiminut monissa kansainvälisissä tehtävissä.
Nelson Mandelasta kerrotaan, että vapauduttuaan pitkästä vankeudesta hän palasi kotikaupunginosaansa ja tervehti kaikkia entisiä naapureitaan. Monien mielestä kunnioitettavinta – ja hämmästyttävintä – Mandelan toiminnassa on se, että hän kykeni antamaan anteeksi. Hän kykeni antamaan uuden mahdollisuuden, jossa ei ole voittajia eikä häviäjiä, vaan kaikilla on vastuu itsestään ja toinen toisestaan. Kaikilla on anteeksiannettavaa. Yhteinen tulevaisuus voi rakentua vain tälle pohjalle.
”Kaukaa näytämme kaikki samanlaisilta” on lainaus viittomakielisen rap-muusikon Signmarkin haastattelusta. Hän on myös omalla taiteellaan osoittanut, että rajat ovat ylitettävissä. – Kaukaa ja läheltä näytämme samanlaisilta, tulkaamme siis samanlaisiksi: ihmisiksi!