Koivisto ja kirkko

Aina silloin tällöin työmatkallani kirkkohallitukseen Katajanokalle olen törmännyt hieman kumarassa sauvakävelevään vanhaan mieheen. Usein on näyttänyt siltä, että hän kulkee omiin ajatuksiinsa vajonneena. Mitä miettii mies, joka on vaikuttanut maamme kohtaloihin niin monella tavoin?

Tänään toivotan onnea ja Jumalan siunausta presidentti Mauno Koivistolle hänen 90-vuotispäivänään.

Kun kirkon kulmalta katsoo, näyttää siltä, että Mauno Koivistolla on läheinen suhde kristinuskoon ja Raamattuun, mutta jännitteinen suhde kansankirkkoon. Johtuneeko tämä hänen isänsä läheisestä suhteesta adventtikirkkoon, joka näkyi muun muassa siinä, että hän piti lauantaita pyhänä. Tästä nousee mieleeni pari välähdystä Koiviston presidenttikaudelta.

Maan tapa oli ollut, että tasavallan presidentti osallistui piispojen vihkimismessuihin. Koivisto katkaisi tämän tradition jäämällä pois 1991 Helsingin piispaksi valitun Eero Huovisen piispanvihkimyksestä eikä ottanut Huovista edes tervehdyskäynnille.

Kerrotaan, että Koivisto halusi näin näpäyttää kirkkoa arkkipiispa John Vikströmin lausunnosta, jossa hän oli pitänyt valtion tuolloisen pakolaispolitiikan muukalaisvihamielisyyttä syntinä. Koiviston käsitys oli selvästi se, että kirkko pysyköön lestissään hengellisessä tehtävässään, eikä sekaantuko yhteiskunnallisiin asioihin. Tätä näkemystä kirkossa ei allekirjoitettu, vaan pidettiin kiinni siitä, että uskosta nousevat eettiset kannanotot kuuluvat kirkolle eivätkä ole puoluepolitiikkaa.

Toisessa kirkon ja yhteiskunnan rajapintaan liittyvässä asiassa Koivisto näyttäytyi kovana vallankäyttäjänä. Kysymys on arkipyhistä, joka on tänä syksynä noussut jälleen keskusteluun. 1970-luvulla loppiainen ja helatorstai oli jännittyneen yhteiskuntapoliittisen tilanteen seurauksena kirkkoa painostaen siirretty lauantaiksi. 1980-luvun alussa piispainkokous käynnisti valmistelun niiden palauttamiseksi entisille paikoilleen. Eduskunta hyväksyikin tätä koskevan kirkkolain muutoksen. Esityksessä ei kuitenkaan ollut voimaantulopäivää, joten vahvistaessaan lain Koivisto päätti siirtää lain voimaan tuloa viidellä vuodella. Loppiainen ja helatorstai palasivat paikoilleen vuonna 1992.

Minulle on piirtynyt Mauno Koivistosta kuva kristinuskoa arvostavana ihmisenä. Sota-ajan kirjeessä isälle on myös Koiviston uskontunnustus: Kirjeessään hän toi esille luottamuksessa Jumalan varjelukseen sekä itsensä että Suomen kohdalta.
Mauno Koivisto tuntee myös Raamatun. Viime keväänä lehtihaastattelussa vanhenemista pohtiessaan Koivisto siteerasi Paavalia: ” Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.” Koivisto kertoi, että Paavali on hänelle läheinen ajattelija. Paavali edusti Koiviston mukaan maallista käytännöllisyyttä.

Samassa haastattelussa minua kosketti hänen ”testamenttinsa”, kun hän kehotti suomalaisia: ”Luottakaa, että kaikki menee hyvin”.