Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Tarinoita väkivallasta – ja vähän rauhastakin

Kaisamari Hintikka
Blogit Rajalla 13.11.2013 12:07

Kävin maailmalla kylässä. Vietin kymmenen päivää maailmanlaajassa ekumeenisessa kokouksessa, neljäntuhannen ihmisen seurassa. Päivät täyttyivät kohtaamisista ja tarinoista – yksittäisten ihmisten ja ihmisyhteisöjen tarinoista, sekä julkisesti että yksityisesti jaetuista.

Useimmat tarinat olivat minulle uusia, avasivat uusia maailmoita. Monet menivät toisesta korvasta sisään, toisesta ulos sen kummempia muistijälkiä jättämättä. Jotkin pysäyttivät, koska loivat toivoa taikka synnyttivät raivoa, myötäntuntoa tai halua olla osana muutosta parempaan. Jotkin tarinat jättivät ehkä lähtemättömän jäljen omaan ymmärrykseeni. Jotkin herättivät vain uusia kysymyksiä.

Eteläafrikkalainen pappi, joka on menettänyt molemmat kätensä ja toisen silmänsä kirjepommin räjähdyksessä. Pommi oli tarkoitettu hänelle, koska hän oli osallistunut rotusorron vastaiseen työhön. Se räjähti vain muutama päivä sen jälkeen kun Nelson Madela oli vapautunut vankilasta.

Dalitien energinen flash mob. Laulun, tanssin ja rummutuksen välissä osallistujat kertovat kastittomien todellisuudesta intialaisessa yhteiskunnassa ja uudesta vapautuksen teologiasta, joka on antanut toivoa ja voimaa yhteiskunnallisen muutoksen ajamiseen.

– Korealainen rauhanteologi, joka puhuu oman niemimaansa poliittisesta tilanteesta, mutta samalla paljon laajemmasta asenteesta, joka kurottaa paikallisten kontekstien tuolle puolen: ”Todellinen rauha on aivan toisenlaista, kuin mitä pystymme edes kuvittelemaan.”

Alkuperäiskansat, jotka kantavat edelleen kolonialismin perintöä ja joiden jäsenet kohtaavat edelleen valtaväestön ennakkoluuloja – aivan erityisesti se tyttö, jolle rippikoulunopettaja oli kertonut, ettei tällä voi etnisen alkuperänsä vuoksi olla osaa kristillisestä pelastuksesta.

– Keski-afrikkalainen kyläyhteisö, jossa perheen sisäinen väkivalta on sukupolvien ajan ollut osa kulttuuria, alkaa kyseenalaistaa väkivallan perinnettä. Muutos alkaa tapahtua samaan aikaan, kun kyläläisten saavat ensimmäistä kertaa luettavakseen Raamatun omalla äidinkielellään.

– Kokouspaikan ulkopuolella päivystäneet mielenosoittajat, joiden mielestä kokouksemme on Perkeleestä ja sen osallistujat kristillisen uskon pettureita.

Monet näistä tarinoista kertovat väkivallasta – fyysisestä tai psyykkisestä – ja sen voittamisesta.

Minut pysäytti aivan erityisesti yksi: se ikuiseen kadotukseen manattu rippikoulutyttö. Tyttö on saamelainen, ja se tarina – se on nykypäivän Suomesta.