Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Happea ja hellyyttä

Paula Ruotsalainen
Blogit Rajalla 15.10.2013 06:02

Laulakaa ja tanssikaa yhdessä ja olkaa iloiset, mutta olkoon
kukin teistä yksin juuri niin kuin luutun kielet ovat yksin,
vaikka ne värisevät samaa sävelmää.

Ja seiskää yhdessä, mutta älkää liian lähekkäin,
sillä temppelin pylväät seisovat etäällä toisistaan
eivätkä tammi ja sypressi kasva toistensa varjossa.

Näin puhuu rakkaudesta Kahlil Gibran teoksessaan Profeetta. Taitavasti ja kauniin sanoin hän osaa kuvata parisuhteen ikiaikaisia ja yhä tänäänkin polttavia teemoja läheisyyttä ja erillisyyttä.

Ilman riittävää läheisyyttä parisuhdetta ei ole. Ihastumisessa syttyvä kipinä vetää meitä toistemme puoleen kuin magneetti. Silmät etsivät toisen silmiä, käsi kättä, suu suuta. Ihomme tarvitsee toisen ihoa. Ilman lempeää kosketusta vauva menehtyy ja aikuinen surkastuu.

Parisuhteessa fyysistä läheisyyttä ylläpidetään hellyyden ja rakastelun avulla. Henkinen läheisyys syntyy keskustelun kautta. Toinen kysyy ja kuuntelee, kun vastaan. On kiinnostunut minusta ja ajatuksistani. Monesti nainen kaipaa tätä henkisesti hyvänä pidetyksi tulemisen tunnetta fyysisen halun syttymiseen. Moni mies taas kokee, että fyysisen läheisyyden jälkeen on helpompi avautua myös henkiselle lähellä ololle.

Aikuisten välinen parisuhde tarvitsee kuitenkin paitsi hellyyttä myös happea. Tästä puhui jo Kahlil Gibran. Vaikka sylikkäin on hyvä olla, siihen ei voi jäädä. Yhteiskunta tarvitsee meitä muuhunkin. Lapset tulee huomioida ja hoitaa, samoin muu perhe, suku ja ystävät. Työ ja yhteiskunta vaatii meiltä oman panoksemme. Henkiseen hyvinvointiin kuuluvat oma aika ja tila hengittää. Tarvitsemme kykyä olla itse erillinen ja itsenäinen ja suoda sama myös toiselle. Toisen kahlitsemisyrityksiä tulee näkyviin aina silloin tällöin. Äärimuodoissaan ne näkyvät perhesurmissa, joissa puolison erillistyminen ja uusi elämä ovat tuntuneet entisestä kumppanista sietämättömältä.

Tasapainoilu näiden ääripäiden välillä koskettaa jokaista parisuhdetta. Liian kaukana on yksinäistä ja liiallinen läheisyys ahdistaa. Läheisyyttä ja erillisyyttä, molempia tarvitaan, mutta sopivassa suhteessa.

Vanhan sanonnan mukaan rakkaus ei ole toisiinsa tuijottamista, vaan samaan suuntaan katsomista. Minä väitän, että pelkkä samaan suuntaan katsominen ei riitä. Toisinaan täytyy myös katsoa ihan kohti, kohdata katseiden välityksellä. Katsoa ihan läheltä. Nähdä ja tulla nähdyksi.