Et kuulu joukkoon!

Profiilikuva
Blogit Rajalla
Olen neljän - tai seitsemän - lapsen mummi. Ihmisten moninaisuus kiinnostaa minua. Teen töitä ihmisten osallisuuden lisäämiseksi kirkossa. Tarvittaessa nousen barrikadeille, jos ihminen tai luonto ovat vaarassa.

Sinä olet erilianen! Sinä et kuulu meikäläisiin! – Yhteisöt määrittelevät normaaliuden ja erilaisuuden kriteerit. Käsitys siitä, mikä on poikkeavaa, vaihtelee yhteisöstä ja aikakaudesta toiseen. Valtakulttuuri sanelee norminsa enemmistön laeilla ja asetuksilla. Kukin alakulttuuri paaluttaa omat rajansa. Ulkopuolinen voi päästä ainoastaan ulommille kehille, ei sisäpiiriin.

Kiusaaminen on rajankäyntiä erilaisuuden ja riittävän samanlaisuuden välillä. Kiusaamista paheksutaan. Laeilla ja asetuksilla perusteltua erottelua on vaikeampi vastustaa. Demokratia on hyväksyttyä rajankäyntiä sisä- ja ulkopuolisuuden välillä. Yrityksen arvot ja työpaikan normit sanoittavat hyväksynnän ehtoja. Ihmiskunnan historiassa suurinta luovuutta on taidettu käyttää perusteltaessa sitä, miksi joku ei kuulu meihin! Toiseuden kokemus menee ihmisen koko olemassaolon ytimeen.

Vammaisuus on yksi erilaisuuden mittari. Lapsuuden kotikyläni oli varsin suvaitsevainen. Traumaattisen perhetilanteen takia mieleltään sairastunut, polion seurauksena jalkaansa ontuva, arka ja omaan maailmaansa vetäytyvä, alentuneen kuulon takia epäluuloinen… kaikki olivat kyläläisiä. Kaikki kuuluivat joukkoon. En muista, että ketään olisi sormella osoiteltu, saati sitten kiusattu.

Suomen perustuslaissa taataan vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus ja kielletään syrjintä. Todellisuus on toisenlainen. Vammaisten ihmisten mahdollisuus kouluttautua, hankkia ammatti ja saada työpaikka tai edes asunto ovat huomattavasti heikommat kuin muun väestön. Nimby-ilmiö nostaa päätään eri puolilla samanaikaisesti kun vammaiset ihmiset ovat siirtymässä pois laitoksista. Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksen (Hyvinvointikatsaus 3/2013 – Teema: Vähemmistöt) mukaan vain 15-20 % vammaisista henkilöistä on työssä. Suhdanteiden vaihtelut eivät tutkimusten mukaan juurikaan muuta tilannetta. Työn merkitys ei rajoitu vain taloudellisen tilanteen kohenemiseen. Työssä käyminen on ihmisen kokonaishyvinvointia lisäävä tekijä.

Kirkon historiassa tulkinnat vammaisuudesta ovat vaihdelleet. Vammaisuutta on pidetty synnin seurauksena, Jumalan rangaistuksena, kirouksena, riivaajan eli pahan hengen aiheuttamana. Toisaalla on kokemus kuuroudesta Jumalan lahjana, osana luotuisuutta, ihmisen moninaisuutta.

Miten kirkko tällä hetkellä elää inklusiivisena, mukaan kutsuvana yhteisönä? Monet fyysiset osallisuuden esteet kyetään poistamaan. Lakisääteisesti seurakunnilla on samat vaatimukset kuin muilla julkisilla yhteisöillä. Mitkä ovat kirkon omasta sanomasta nousevat perusteet osallisuudelle? Mitä tämä tarkoittaa kirkon käyttämässä kielessä tai viestinnässä laajemmin, jumalanpalveluksen tai muun toiminnan toteutuksessa, seurakunnan päätöksenteossa? Millaisia ovat kirkon työyhteisöt, kuinka seurakuntalaisten moninaisuus näkyy niissä? Kuinka paljon kirkossa on töissä henkilöitä, joilla on jokin näkyvä tai näkymätön vamma?

Sunnuntai-iltana Lahden Ristinkirkkoon kokoontui 250 ihmistä. Messussa käytettiin selkosuomea ja viittomakieltä. Kaikki puhuttu ja laulettu oli nähtävissä valkoisella seinällä tekstinä. Pisteillä ja isotekstilläkin oli laulujen sanat saatavilla. Alttareista yhtä pääsi tutkimaan sormillaan. Esteitä osallisuuden tieltä oli raivattu yhteisvoimin. Asennetalkoot jatkukoon!