Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Mitä paavi todella sanoi?

Kaisamari Hintikka
Blogit Rajalla 24.9.2013 12:48

Paavi Fransiscus totisesti on median lempilapsi, myös Suomessa. Hänen viimeviikkoinen haastattelunsa America-lehden nousi saman tien ykkösuutisten joukkoon ympäri maailman. Syynä tähän ei välttämättä ollut se mitä Fransiscus sanoi, vaan miten hän sen sanoi ja etenkin se miten media hänen sanomisiaan tulkitsi. Tästä viestin ja tulkinnan ristiriidasta kannattaa lukea Antti Mustakallion oiva analyysi.

Kyllä, paavi siis puhui homoista, abortista ja perheestä, mutta ei itseasiassa kajonnut kirkkonsa opetukseen näissä asioissa. Eikä edes sanonut asiasta juurikaan sen enempää kuin edeltäjänsä, sanoitti viestin vain toisin.
Pitkästä ja monia teemoja sivuavasta haastattelusta esiin nostettu Franciscuksen viesti on kuitenkin merkittävä: roomalaiskatolisen kirkon olisi aika keskittyä sanoissaan ja puheissaan olennaiseen. Ihmisen seksuaalisuuteen ja lisääntymiseen liittyvät kysymykset ovat dominoineet kirkon opetusta sitten Johannes Paavali II:n aikojen ja jättäneet varjoonsa sen, minkä pitäisi olla kristillisen kirkon keskeinen sanoma.

Mutta osataan sitä muuallakin. Katolilaiset eivät ole ainoita kirkonmiehiä tai -naisia, jotka ovat viime vuosina armon ja oikeudenmukaisuuden sijaan päätyneet julistamaan seksuaaletiikkaa. Sama yksiteemaisuus uhkaa nielaista monet muutkin kirkot – niin ortodoksit, anglikaanit kuin luterilaisetkin. Muistelkaapa vain mitkä kysymykset ovat viimevuosina herättäneet suurinta julkista kiinnostusta kirkkoja kohtaan Suomessakin.

Mihin tässä pitäisi sitten keskittyä? Siihen, mitä monet uskolliset puurtajat ovat kaikessa hiljaisuudessa koko ajan tehneet – eivät niinkään sanoissaan vaan teoissaan. Elämään ihmisten kanssa ihan tavallisessa arjessa ja erityisesti siellä missä arki pettää ja toivottomuus iskee. Tämän viestin rohkeampi sanoittaminen, niin että se ylittää julkisuuskynnyksen onkin sitten isompi haaste.

Haaste se on paavillekin. Viimeviikkoisen haastattelun huomattavasti vähemmän siteeratussa kohdassa hän puhuu kirkosta, jonka tehtävä on uskaltaa ulos uskon laboratoriosta ja mennä uskon rajaseuduille – sinne missä ihmiset elävät elämäänsä, eivätkä aina niin helppoa sellaista. Vaikuttaa siltä, että Franciscus pyrkii elämään niin kuin opettaa. Hän pyrkii elämään edeltäjiään yksinkertaisempaa, mutta ilmeisesti myös yhteisöllisempää elämää – niin paljon kuin se apostolisella istuimella istuvalle ihmiselle on mahdollista.

Franciscuksen luulisi voivan olettaa, että hänen tekonsa huomataan siinä missä sanansakin, mutta mediaseksikkyyden lainalaisuudet pätevät paaviinkin. Franciscus teki ensimmäisen Rooman ulkopuolelle suuntautuneen vierailunsa Italian eteläkärkeen, Lampedusan saarelle, jonne suuri osa Afrikasta Eurooppaan pyrkivistä siirtolaisista rantautuu. Vierailun aikana hän tapasi sekä pakolaisia että paikallisia avustustyöntekijöitä ja piti puheen, jossa kritisoi maailmaa siirtolaisten ja pakolaisten unohtamisesta. Tämä puhe ei noussut lööppeihin.

Etelästä pohjoiseen pyrkivien ihmisten hätään ja sen takana oleviin epäoikeudenmukaisuuden rakanteisiin ovat tosin muutkin kirkot puuttuneet, etenkin rajojaan sulkevassa Euroopassa. Aihe vaan ei tunnu herättävän suurempia intohimoja. Onko vika viestissä, sen lähettäjässä vaiko vastaanottajassa?