Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Kirkosta eroamisen teologiaa eli reunamerkintöjä napin painamiseen

Jyri Komulainen
Blogit Rajalla 30.7.2013 05:29

Uskonnonvapaus on arvokas asia. Se on niin arvokas asia, että sen toteuttamisen ei tulisi tapahtua kiihtyneessä mielentilassa nappia painaen. Ja jos kirkosta on kysymys, hyödyksi voisi olla teologinenkin pohdinta.

Kesän kirkollisten kohujen myötä moni on jättänyt luterilaisen kirkon protestoiden sitä, että joku toinen samassa kirkossa ajattelee ja toimii toisin. Vaikka protestantteja ollaankin, kirkosta eroaminen protestina on ongelmallisempi asia kuin moni ajatteleekaan. Ehkä on hyvä siksi esittää pari lyhyttä teologista huomiota asian tiimoilta.

Yksi niistä latinankielisistä lauseista, joka jokaiselle teologille opetetaan, kuuluu seuraavasti: Extra ecclesiam nulla salus. Vähäiselläkin latinan taidolla voi ymmärtää lauseen tarkoittavan, että ”kirkon ulkopuolella ei pelastusta”. Sen sijaan lauseen alkuperäisen teologisen idean tavoittaminen vaatii hieman taustoitusta. Se kun ei pyri sanomaan mitään esimerkiksi muslimien, hindujen ja buddhalaisten kohtalosta, vaan se on kohdistettu kristityille.

Lause palautuu 200-luvulla Pohjois-Afrikassa vaikuttaneen Cyprianuksen opetuksiin. Kirkkoisä halusi varoittaa uskovaisia skismaattisuudesta – eli suomeksi sanottuna siitä, että erotaan yhteisestä uskosta omien mieltymysten johtamana.

Perusidea on hämmästyttävän yksinkertainen ja jopa ajanmukainen: koska kirkko on rakkauden yhteisö, itsensä siitä irti repiminen merkitsee rakkauden periaatteen rikkomista!

Vastaavan voi johtaa Martti Lutherin ajatuksesta kirkosta suurena sairaalana.

Koska kirkko on syntisten sairaala, kaikilla kirkon jäsenillä on jotain parantumisen ja toipumisen tarvetta. Eihän potilashuoneessa kukaan voi alkaa toiselle rehennellä omalla terveydellään! Rakkaus päinvastoin vaatii, että itse kukin suhtautuu suurella lempeydellä heikompiin veljiin ja sisariin. (Tässä komppaan jo Paavalia, jolle tärkeää oli heikomman huomioiminen jopa omista vapauksista luopumisen hinnalla.)

Mikä on näiden ajatusten loppupäätelmä? Ehkäpä sen voisi kiteyttää näin: kristitylle kirkosta eroaminen ei ole mikään vapaa kortti, joka voidaan iskeä pöytään tuosta vaan. Mikäli kirkosta eroamisen tarkoitus on kääntää protestina selkä sellaiselle lähimmäiselle, joka nyt sattuu olemaan omasta mielestä tollo, ero rikkoo jopa lähimmäisen rakkauden periaatetta.

Kirkkokuntaa voi toki vaihtaa. Kristikunnan sinänsä valitettavan pirstoutumisen myönteinen puoli on, että erilaisia vaihtoehtoja on tarjolla.

Teologisesti tärkeintä on huomata, että kristinuskoa eletään aina todeksi jonkun tradition sisällä eli jonkun itseään suuremman porukan osana. Ilmeisestä vajavaisuudestaan ja hajanaisuudestaan huolimatta myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko kuuluu niihin paikkoihin, jossa saa opetella olemaan kristitty. Eikä se ole aina helppoa – Jeesuksen seurassa kun joutuu sietämään (toisia) tolloja ja syntisiä.

P.S. Loppuun vielä aiheen tiimoilta mainio sitaatti, jonka löysin kesällä valmistellessani pientä puhetta esikoiseni rippijuhlaan: ”Kristillinen kirkko on syntisten yhdistys. Se on ainoa yhdistys maailmassa, jonka jäsenyyden ainut ehto on, että hakijan tulee olla kelvoton sen jäseneksi.” (Charles Clayton Morrison)

Jyri Komulainen

Keskustelu

Luterilainenkin kirkollinen elämä ja toiminta keskittyy korostetusti – näköjään maailman arjessakin – näkymättömän jumalan palvontaan, että mukanaolo ei kaikille sovi. Se ei tunnu järkevältä eikä tarpeelliselta. Kirkossakin pitäisi tämä näkökohta ymmärtää ja tunnustaa paremmin. Eli ei pidä ihmetellä ihmisten penseyttä, vaikka kaikki olisikin itselle selvää ja varmaa. Totisesti uskonasioita voi katsoa toisinkin.

Katselin tässä evankelisluterialisen kirkon virallisilta sivuilta
http://www.evl.fi
mitä tuollainen toisinkatsoja voisi silti kirkon piirissä tehdä. Jotakin löytyi:
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/8FE4FBB02F400707C2256FEA0041BBC6?OpenDocument&lang=FI

Vapaaehtoistyömahdollisuuksia kuitenkin löytyy enemmän muualta:
https://www.google.com/search?&q=vapaaehtoisty%C3%B6

Kirkon työntekijöiden sosiaalinen toiminta on sitten erikseen, mutta minusta siihenkin voisi paneutua vahvemmin uskonnollisuuden kustannuksella.

Moni kokee, ettei halua olla mukana homoja vihaavassa kirkossa. Mieluummin Helvettiin kuin homofobisen Jumalan palvontaa, kuten piispa Desmond Tutu asian kiteytti.

Tämä saarna kertoo tilanteesta Suomen kirkossa. Kukaan ei puuttunut naisvihaan eikä homovihaan, vain kysymys ehtoollisesta nosti vastarintaa.
http://www.youtube.com/watch?v=jDw7XhXcUO8

Kirkon moderni versio helvetillä pelottelusta. Eikös tässä juuri joku kirkkoherra tuomittu julkisesti kun yritti tätä nykyisessä jumalanpalveluksessa.

Parisenkymmentä vuotta sitten eronnut tuttavani oli joutunut papin puhutteluun ja kun ei papin suostuttelu tehonnut, tämä lähtiäisiksi tuomitse helvetin tuliin.

Itsellä eroaminen olikin sitten tuo pari hiiren klikkausta. Räsäsen puheilla tms. ei siihen ollut merkitystä.

Jumalan sanan mukainen saarna. Jumala vihaa syntiä muttei syntistä ihmistä.
Mikä ihme siinä on että JUmalan sanan Raamatun mukaan ei saa enää sanoa. eikö ihmiset todellakaan kestä puhdasta Jumalan mielen mukaista puhetta?

Yksi asia on sanottava: ei naiset ole kirkossa olleet päättämässä naispappeudesta vaan miehet. Tämä asia unohdetaan vallan. Tietenkin kirkko on liberalisoitunut koska Raamatun mukaiset miespapit eivät pääse papeiksi enää vaan vain liberaaliteologit. Mutta tämänkin päätöksen miehet tekivät. Liberaaliteoligit ovat väärässä koska eivät usko Raamattuun niinkuin on kirjoitettu ja miehiä ne pahimmat harhaoppiset kirkossa ovat.

Toiseksi Martti Luther on sanonut että ehtoollinen on pätevä vaikka pappi olisi kelvoton.

Kristus on antanut kaikille uskoville tehtäväksi viedä Jumalan Sanaa eteenpäin eli sitä ilouutista että Jeesus sovitti meidän syntimme Golgatalla. Ei sitä tehtävää pelkästään miehille annettu. Miten naien sitä eteenpäin veisi jos ei saisi puhua?

Jos oikein tarkkoja ollaan niin pappi ei ole enää UT:n testamentin mukainen järjestys. Silti JUmnala on ilmeisesti sen hyväksynyt mutta antaa naisille armolahjoja joita ei voi kirkossa tämän virkakäsityksen takia käyttää koska ei ole tilaa. Siis että kirkon asioita ja töitä hoitaa virassa olevat.

Miksi JUmala antaisi armolahjojansa naisille jos he eivät saisi niitä käyttää: henkien arvostelemisen armolahja, puhe, opetus, rukous, jne….

Jeesus antoi kaikille omillensa vallan antaa syntejä anteeksi hänen nimessään ei vain miehille. Miten nainen hoitaa ilosanoman viemistä eteenpäin ilman puhumista?

Mies on itse antanut naisille luvan puhua seurakunnassa.
Suurin osa lähetystyöntekijöistä on naisia. Jos vain odotetaan että miehet tekisivät työn niin ei siitä mitään tulisi koska miehet eivät halua.
Asia ei ihan ole niin mustavalkoinen kuten jotkut sanovat.
JUmala on käyttänyt minua puheen kautta aivan selvästi.

Homot ovat ihan ok jos etsivät Jumalaa mutta sen harjoittaminen on syntiä niinkuin Paavi äskettäin kertoi.

Olen uskova ja Jeesuksen oma ja uskon kuten on kirjoitettu eli konservatiivisesti.

Nähdäkseni suurin syy joukkopaolle kirkosta on lapsikaste. Valtaosa Suomen luterilaisen kirkon jäsenistä on kristittyjä vain kulttuurisessa mielessä: kirkon opetuksiin uskoo enää harva. Ei riitä, että on samaa mieltä siitä, että ”kai tuolla joku suurempi voima on”. Kun dogmaa ei hyväksytä tai usein edes ymmärretä (esim. vaikeatajuinen kolminaisuusoppi) kynnys lähteä on arvatenkin matala. Olisikin joskus kiva nähdä kunnollinen tutkimus kirkosta eronneiden vaikuttimista: kuinka paljon joukossa on ns. vakaumuksellisia kristittyjä, jotka allekirjoittavat luterilaisen teologian mutteivät kirkon politiikkaa?

Kun katsoo maailman tapahtumia ja pohtii tarkemmin, huomaa nopeasti kuka suurin pahantekijä olisi mikäli siis olisi olemassa.

Jumala itse. Hänen olisi oltava katuvainen ja pyydettävä nöyrästi anteeksi ihmiskunnalle aiheuttamiaan mittaamattomia kärsimyksiä.

On kuitenkin melko varmaa ettei piileskelevää pahantekijää koskaan tuomiolle saada.