Tervetuloa vieras!

En ole koskaan nähnyt niin surullista katsetta. Ali ei päästä omaakaan katsettani väistymään, katsoo suoraan silmiin ja sanoo, ettei halua puhua siitä.

Olin juuri tyhmän utelias ja kysyin jäikö hänen perheensä Libyaan ja pitääkö hän yhteyttä vanhempiinsa. Ali oli alle kymmenvuotias tullessaan veneellä Etelä-Italiaan. En saa koskaan tietää jäivätkö vanhemmat ja sisarukset Libyaan merimatkan varrelle. Muisto on liian kipeä jaettavaksi. Nyt Ali on parikymppinen. Hän asuu edelleen Italiassa ja tekee työtä uskontojenvälisessä järjestössä laittomien maahanmuuttajien parissa, sellaisten jollaisena hän itsekin maahan tuli. ”En olisi selvinnyt ilman islamia. Uskonto oli ainoa tuttu asia vieraassa maassa ja ympäristössä. Mutta minulle on ollut myös tärkeää, että olen voinut olla muslimi kristityssä yhteiskunnassa, ja että olemme voineet tehdä yhdessä työtä erilaisista uskonnollisista vakaumuksistamme huolimatta – ja juuri niiden vuoksi.”

YK:n pakolaiskomissaari António Guterrez kutsui viime vuoden lopulla koolle joukon uskonnollisia johtajia, uskonnollistaustaisia kansalaisjärjestöjä ja valtioiden edustajia keskustelemaan siitä, mikä rooli uskonnolla on pakolaissuojelussa. Neuvottelujen jatkotyöskentelynä syntyi asiakirja Welcoming the Stranger – Affirmations for Faith Leaders, joka julkaistiin kesäkuun puolivälissä. Suomen ekumeeninen neuvosto on jo ehtinyt suomentaa asiakirjan otsikon napakan monimerkityksisesti: Tervetuloa vieras!

Tervetuloa vieras! koostuu ensisijaisesti uskonnollisille johtajille sorvatuista sitoumuksista, joiden ydinajatuksena on, että juuri he ovat omissa yhteisöissään ja yhteiskunnissaan avainasemassa, kun määritellään pakolaisten ja maahanmuuttajien mahdollisuutta oman uskontonsa harjoittamiseen. Monessa maassa näiden sitoumusten noudattaminen tarkoittaa asettumista vastahankaan vallitsevan kulttuurin kanssa ja uusien asenteiden ja suhtautumistapojen opettelua myös uskonnollisilta johtajilta itseltään. Kyse on siis toisenlaisuuden sietämisestä, suvaitsevaisuudesta, toisen uskonnollisen identiteetin ja vakaumuksen kunnioittamisesta.

Vieraanvaraisuus, muukalaisen toivottaminen tervetulleeksi, on sisäänkirjattuna kaikkiin suuriin maailmanuskontoihin, vaikka kaikkia niitä ei aina erinäisistä syistä ole tulkittu tämän koodin mukaisesti. Kristinuskon juuret ovat syvällä pakolaisuuden kokemuksessa. Vanhan testamentin Israelin kansa pakeni Egyptissä orjuutta ja päätyi vuosikymmeniksi vaeltamaan maanpakolaisuudessa. Sekä juutalaiset että kristityt ovat sittemmin rakentaneet ison osan itseymmärryksestään tämän tarinan varaan. Myös Jeesus oli pakolainen: hän joutui lapsena lähtemään vanhempineen maanpakoon välttääkseen Herodeksen vainot.

Tervetuloa vieras! on erinomainen esimerkki siitä, miten uskonnon merkitystä on alettu entistä paremmin ja laajemmin ymmärtää myös kansainvälisten ei-uskonnollisten humanitääristen järjestöjen työssä. Erityisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien, kuten pakolaisten, tutuilta raiteiltaan repeytyneen elämän vakiinnuttamisessa uskonnolla voi olla merkittävä rooli. Uskovalle ihmiselle uskonto tarjoaa sekä toivoa paremmasta että yhteisön, johon samaistua, yhteisön josta vieraissakin oloissa löytää oman tutun traditionsa.

Yksi suurimmista uskonnollispohjaisista kansainvälisistä avustusjärjestöistä on Luterilainen maailmanliitto. Se on perustamisestaan, vuodesta 1947 lähtien, pitänyt erityisesti pakolaisten suojelua yhtenä keskeisistä tehtävistään. Järjestön alkuvuosina sodan runtelemaan Eurooppaan välitettiin aineellista apua erityisesti Pohjois-Amerikasta mutta myös esimerkiksi Afrikan luterilaisilta kirkoilta. Alusta pitäen Luterilaisen mailmanliiton periaatteiiin on kuulunut, että apua tarvitsevia ei aseteta eriarvoiseen asemaan heidän uskonnollisen vakaumuksensa perusteella: avun saamisen perusteena on avun tarve. Tällä hetkellä LML tekee katastrofi- ja pakolaistyötä yhdessä monien muiden kristillisten mutta myös muslimi- ja ei-uskonnollisten järjestöjen, kuten YK:n pakolaiskomissaarin toimiston kanssa.

En muuten ole lainkaan yllättynyt siitä, että juuri Suomen ekumeeninen neuvosto näyttää olevan se suomalaistaho, joka on ensimmäisenä ennättänyt noteraamaan Tervetuloa vieras! dokumentin. Ekumeeninen neuvosto on muutenkin sitkeästii pitänyt esillä maahanmuuttoon ja uskontoon liittyviä kysymyksiä. Hyvänä esimerkkinä tästä on Kirkko turvapaikkana -julkaisu, joka antaa ohjeita siitä kuinka seurakunnat voivat vanhan kristillisen tradition mukaisesti nykyäänkin tarjota turvaa niille, jotka muualla ovat turvattomia.

Tapaamisestani Alin kanssa on kulunut kohta kymmenen vuotta. Joskus olen miettinyt mitä hänelle, vakavalle nuorelle miehelle, on sittemmin tapahtunut. Vielä enemmän olen miettinyt sitä, mitä Alille olisi voinut tapahtunut, ellei hän olisi löytänyt hyvää ja turvallista kasvuympäristöä ja jatkuvuutta elämäänsä uskonnosta.

Kesäkuun 20. päivänä vietettävän maailman pakolaispäivän teemana tänä vuonna oli ”Yksikin sodan hajoittama perhe on liikaa”.