Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Seiniä rakentamaan, muureja purkamaan

Riitta Kuusi
Blogit Rajalla 7.5.2013 06:58

Helsingin Tuomiokirkon kryptassa kaikuvat Carmen oopperan sävelet. Tanssijoiden helmat hulmahtavat ja kengät kopisevat flamencon rytmiä. Habaneran L’amour kahden laulajan yhdessä tulkitsemana liikuttaa.

”Mustien siipien lintu ei pelkää mahdottomuuksien kyseenalaistamista. Se pohtii omalla rosoisella tavallaan rakkauden ja vapauden teemoja. Mitä onkaan pohjimmiltaan vapaus? Ennen kaikkea vapautta olla oma itsensä?”

Pohjoismaiset kehitysvammatyön neuvottelupäivät alkoivat yleisötilaisuudella: Screening and Receiving – Challenge for Dialog – why Science needs Church?Tarvitseeko tiede kirkkoa? Moraali- ja käytännöllisen teologian lehtori Brian Brock Aberdeenin Yliopistosta Skotlannista haastaa kirkkoa keskusteluun sikiödiagnostiikasta. Oikeastaan Brock haastaa keskusteluun elämästä ja elämässä. Käytännöllinen teologia ja moraali herättävät Brockin kiinnostuksen, kun niitä pohditaan suhteessa jokapäiväisen elämän konkreettisiin kysymyksiin.

Siködiagnostiikan kehttyminen antaa vanhemmille tietoa heidän odottamansa lapsen mahdollisesta sairaudesta tai poikkeavuudesta. Vanhemmat saavat mahdollisuuden valita ja joutuvat tekemään vaikean valinnan. He ottavat vastuun monen ihmisen elämästä. Tieto lisää tuskaa, vastuuta – ja yksinäisyyttä.

Tohtori Brock käyttää käsitettä ’toiseus’ puhuessaan lapsesta, jota vanhemmat odottavat ja kasvattavat. Lapsessa on jotakin tuttua – äidin silmät, isoisän nenä – ja jotakin aivan ainutkertaista. Tämän toiseuden kanssa on tultava tutuksi. Toiseutta on jokaisessa uudessa ihmisessä riittämiin, sen me vanhemmat ja isovanhemmat olemme huomanneet. – Entä silloin, kun toiseutta on liikaa?

Brian Brock puhuu seinistä, jotka toisaalta suojaavat, toisaalta erottavat. Molemmissa tarkoituksissa ihmiset ovat kautta ajan seiniä ja muureja rakentaneet – näkyviä ja näkymättömiä. Näkymättömät muurit eristävät ”toisenlaiset” ihmiset ”meistä”. Ihonväri, sukupuoli, ikä, kansallisuus, kieli, uskonto, kehitysvammaisuus – mikä tahansa erilaiseksi, toisenlaiseksi koettu voidaan sulkea ulkopuolelle.

Näkyvät muurit ovat mielissämme olevien ”meidän” ja ”heidän” välisten rajojen konkretisointeja. Kollektiivisesti, usein tiedostamatta, rajaamme ihmiset ”meihin” ja ”heihin”, ”noihin”. Sosiaalinen paine on niin suuri, että vain harvat uhmaavat sitä. On helpompaa, usein ainoa järkevä vahtoehto, toimia kuten muutkin, että kuuluisi joukkoon, olisi hyväksytty.

Ne vanhemmat, jotka haluavat ottaa vastaan lapsen, jonka hoitaminen, kasvattaminen ja rakastaminen vaatii tavallista enemmän voimaa, aikaa ja rahaa, joutuvat perustelemaan valintojaan. Kuinka ”lapsi voi vieraudellaan järkyttää elämäämme ja sen ansiosta rikastuttaa meitä juuri erilaisuutensa ansiosta vastumalla sopeutumista maailmaamme?

Näen silmissäni flamencotanssijoiden ylvään ryhdin, korvissani kaikuu kuiskausena ”L’amour!”

kuvat: DuvTeatern ja Stefan Bremer

päivitetty 07052013

päivitetty 08052013

Riitta Kuusi

Olen neljän - tai seitsemän - lapsen mummi. Ihmisten moninaisuus kiinnostaa minua. Teen töitä ihmisten osallisuuden lisäämiseksi kirkossa. Tarvittaessa nousen barrikadeille, jos ihminen tai luonto ovat vaarassa.

Keskustelu

Näitä luetaan juuri nyt