Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Kasvot(on)

Riitta Kuusi
Blogit Rajalla 19.3.2013 05:43

Kenen kasvot kelpaavat kirkolle kasvoiksi? Googletin kuvia: kirkkoja – tyhjiä ja täysiä, pappeja, vihkipareja, pari piispaa, muutama vauva, jokunen julkkis.

Googletin lisää: Suntio antaa kirkolle kasvot. Liturgia on ortodoksisen kirkon kasvot. Uudet työntekijät ja luottamushenkilöt antavat kirkolle uudet kasvot. Ortodoksisessa kirkossa kuoro on seurakunnan kasvot. Hengellisillä kesäjuhlilla näyttäytyvät kirkon toiset kasvot!

Kirkon kasvot ovat ihmisen kasvot. – Pienen lapsen iloiset kasvot, hakatun miehen veriset kasvot, nälkäiset lapsenkasvot, hätääntyneen äidin kasvot, rakastuneen säteilevät kasvot, pakomatkalla olevan perheen kasvot, liikemiehen totiset kasvot, eletyn elämän  kauniisti kirjomat vanhuksen kasvot, tulevaisuuteen katsovan nuoren kasvot, sisäänpäin kääntyneet masentuneen ihmisen kasvot, ihmisvilinässä vilahtavat kasvot, pimeään tuijottavat tyhjät kasvot, nauravat kasvot, tuskasta vääristyneet kasvot, ystävällisen hymyn valaisemat kasvot, kerjäläisen anovat kasvot, vastasyntyneen kasvot, kuolevan kasvot…

Näyttääkö kirkko kasvonsa vai kääntääkö se selkänsä? Keskustelu kirkon jäsenyydestä, haastetusta kirkosta, yhteisöllisyyden orastavasta noususta, saavat minut miettimään kirkon kasvoja. Väistämättä kysymys ihmisestä ja kirkosta kietoutuvat yhteen.

Me olemme kirkon kasvot!

kuvat: Riitta Kuusi

Riitta Kuusi

Olen neljän - tai seitsemän - lapsen mummi. Ihmisten moninaisuus kiinnostaa minua. Teen töitä ihmisten osallisuuden lisäämiseksi kirkossa. Tarvittaessa nousen barrikadeille, jos ihminen tai luonto ovat vaarassa.

Keskustelu

Kirkon kasvot

https://www.google.fi/search?hl=fi&site=imghp&tbm=isch&source=hp&biw=1600&bih=775&q=evankelisluterilainen+kirkko+suomessa

Ensimmäisenä kuvana kirkon vaakuna, sitä en olekaan aikaisemmin pannut merkille. Keskeinen elementti on Yrjönristi. Se sekä vaakunan värit periytyvät jo keskiajalta eli katolisesta kirkosta. Ruusut sen sijaan viittaavat uskonpuhdistaja Lutheriin, luterilaisuuden perustajaan..http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/9A4251AA6EA1E3A1C2257745001F903C/$FILE/graafinen_ohjeistus.pdf

Onhan tuossa kaavio kirkon jäsenistön muutoksista. Se osoittaa, että uskonnonvapauslain voimaantulon jälkeen vuonna 1923 luterilainen kirkko on jokseenkin jatkuvasti menettänyt jäseniään tarkoituksellisten eroamisten kautta. Kehitys on ollut silmiinpistävän vaihtelevaa.

Muuten kuvasato on monipuolinen. Sitä arvioidessa on muistettava, että ”vieraskoreus” vallitsee. Kirkon sisäiset ja ulkoiset ongelmat eivät näissä ”kirkon kasvoissa” voittopuolisesti näy. Kaaviot ja tekstit niistä kyllä kertovat.
On siellä ilkeästi käsitelty kuva tietystä ajankohtaisesta julistajasta.

Luterilaisen kirkonkin kasvot riippuvat siitä, mistä kulmasta niitä katsotaan.

Organisoidut uskonnot ovat menettäneet hallitsevan otteensa ihmisestä. Jos asiaa katsoo todellakin läheltä, vois tulla siihen selkeään havaintoon, että ihmiskunta on alkanut näkemään jumalakäsitteen olevan ihmisen itsensä rakentama symbooli sellaisesta jostakin mitä hän itse ei voi, rajoittuneen olemuksensa puitteissa, koskaan tuntea, omaa ajatuskuvaansa etäämmälle. Todellisuudessa ”palvelemme” itsemme rakentamaa jumalaa, antamalle sille tunetun, ”kirkon kasvot”, mikä todellisuudessa onkin omamme. Noin tehden unohdamme, että jumala meille itsellemme onkin vain image, jonka olemme rakentaneet tuntemattomasta, ei-rajallisesta, rajalliseen itseemme, oman pelkomme suojaksi, ja siksi voi olla vain mitä itse olemme. Näin ollen se, mitä kutsumme ”Jumalan palvelemiseksi” onkin itsemme palvelua, eikä jonkin, meille täysin tuntemattoman, rajattoman palvelua, jota kutsumme jumalaksi.

Ajatus ja ajatteleminen tuntemattomasta ei ole mahdollista ja siksi olemme luoneet erillisen kuvan tuntemattomasta jota kutsumme jumalaksi, ja jota sitten ajatuksen johdannaisena, tietämättömyydessämme palvellen, palvelemmekin itseämme, rakentamaamme peilikuvaa jostakin rajattomasta. Rajoitettu, mitä itse olemme, ei voi ymmärtää, nähdä jotakin sellaista jolla ei ole rajoja, rajoittamatta sitä mielipiteen kehyksiin.