Blogit

Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Uusi paavi joutuu korjaamaan katolisen kirkon imagon

Blogit Rajalla 4.3.2013 10:19
Jyri Komulainen

Kardinaalit kokoontuvat valitsemaan paavia tilanteessa, jossa katolisen kirkon maine on painunut aallonpohjaan. Konklaavissa tulisi löytää mies, joka kykenee nostamaan yli miljardin jäsenen kirkkokunnan pitkäaikaisesta mainekriisistä. Pelkkä PR-kampanja ei riitä, vaan uuden paavin on myös saatava Vatikaanin valtakoneisto kontrolliin ja päivitettävä kirkon opetusta.

Benedictus XVI:n juuri päättynyt paavikausi jää historiaan kahdesta syystä.

Myönteistä oli syvällinen opetus, jota Benedictus oppineena teologina antoi. Siinä riittää tutkimista vielä useiden sukupolvien ajan. Valitettavasti tämä positiivinen on jäänyt syvenevän mainekriisin alle.

Suurelle yleisölle tuleekin mieleen Benedictuksen kaudesta lähinnä joukko suuren luokan mediakohuja. Osa näistä johtui Benedictuksen epäonnistuneista sanavalinnoista.

Paavikauden mediaongelmat huipentuivat Vatileaks-skandaaliin, jossa vuodetut asiakirjat antoivat välähdyksen paavin selän takana käydyistä valtataisteluista. Kriiseistä vakavin on kuitenkin edeltäjän kaudelta peritty pedofiliaskandaali, joka on tuhonnut kirkon mainetta ja synnyttänyt epäluottamusta katolisia pappeja kohtaan.

Uudella paavilla on totisesti Augeiaan tallit siivottavanaan!

Katolisen kirkon maine ei tee kuitenkaan oikeutta maailman suurimman kirkkokunnan moniulotteisuudelle. Kun katsoo katolista maailmaa, sieltä löytyy paljon opittavaa esimerkiksi suomalaisille luterilaisille.

On sektoreita, joilla virallinenkin katolinen opetus on edistysmielistä. Yksi tällainen alue on uskontodialogi, jossa katoliset ovat olleet eturintamassa. Konservatiiviksi leimattu Johannes Paavali II otti rohkeita askelia esimerkiksi kutsumalla Assisiin 1986 eri uskontojen johtajia rukoilemaan maailmanrauhan puolesta.

Kun siirrytään ruohonjuuritasolle, katolinen kirkko näyttää vieläkin dynaamisemmalta. Etenkin globaalissa etelässä, missä suurin osa maailman katolilaisista elää, yhteiskunnallisesti orientoitunut vapautuksen teologia leimaa monien pappien ja teologien toimintaa. Sääntökuntasisarten uskalias laupeudentyö muuttaa maailmaa kriisialueilla.

Kyse ei ole vain toiminnasta vaan myös teoriasta. Monet katoliset seminaarit ja instituutit ovat radikaalin yhteiskunnallis-teologisen ajattelun hautomoita.

Vaikka Vatikaani on suhtautunut torjuvasti marxilaissävyiseen vapautuksen teologiaan, myös virallisempi kirkko on puhunut sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Valitettavasti tämä puhe on jäänyt tiukan oikeaoppisuuden vaalimisen ja konservatiivisen seksuaalietiikan varjoon.

Katolinen maailma on liian suuri ja moninainen, jotta edes Vatikaanin valtakoneisto voisi sitä kontrolloida. Se on myös hämmentävän rönsyilevä: esimerkiksi Intian katolisilla pyhiinvaelluspaikoilla hindut käyvät katolilaisten rinnalla palvomassa Jeesusta. Tällaiset ilmiöt osoittavat katolisuuden vaikuttavan vahvasti sielläkin, missä tilastojen valossa niin ei odottaisi olevan.

Uusi paavi parantaisi kirkkonsa imagoa, jos hän antaisi kirkollisen vallan siirtyä entistä enemmän paikallistasolle Vatikaanin II kirkolliskokouksen (1962-1965) linjaamin periaattein. Siellä kun näyttäisi olevan usein dynaamisempaa ajattelua ja kontekstiin sopivampia ratkaisuja.

On ilmeistä, että yli miljardin ihmisen aidosti globaalia yhteisöä ei voi johtaa yhdellä sapluunalla. Vatikaanin politiikka on taipunut liian eurooppakeskeiseksi, vaikka kolme neljäsosaa katolilaisista asuu Euroopan ulkopuolella.

Uudenlaisella linjalla olisi heijastusvaikutuksensa jopa protestanttiseen Pohjolaan saakka, sillä paavi edustaa ainutlaatuisen medianäkyvyytensä takia usein koko kristikuntaa.

Moni toivookin, että uusi paavi tulisi vaikkapa Afrikasta tai Latinalaisesta Amerikasta, sillä silloin hän päivittäisi kristikunnan kasvot kertaheitolla. Olennaisempaa kuin tulevan paavin kotimaa on kuitenkin hänen mielenmaisemansa.

Rajalla -blogin kirjoittajat

Kirjoittaja on kansliapäällikkö, joka pohtii uskontoa ja kirkkoa julkisessa tilassa.
Olen neljän - tai seitsemän - lapsen mummi. Ihmisten moninaisuus kiinnostaa minua. Teen töitä ihmisten osallisuuden lisäämiseksi kirkossa. Tarvittaessa nousen barrikadeille, jos ihminen tai luonto ovat vaarassa.
Kirjoittaja on kirkollinen yhteiskunnan ja kestävän kehityksen tuntija. Kirkkohallituksessa johtavana asiantuntijana työskentelevä rovasti bloggaa yhteiskunnasta, kestävästä kehityksestä ja luomakunnan ihmeellisyydestä. Twitter: IlkkaSip
Kirjoittaja on dosentti ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokouksen pääsihteeri, joka on perehtynyt kristilliseen dogmatiikkaan ja Aasian uskontoihin.
Olen kirkon ulkosuomalaistyön koordinaattori, pastori sekä viestinnän ammattilainen. Bloggaan ulkosuomalaisuudesta, maastamuutosta ja suomalaisista paluumuuttajista. Kaikille niille, joita ulkosuomalaisuus koskettaa välillisesti tai suoraan. Ulkosuomalaisuuden kokemusta minulla on Belgiasta, Saksasta ja Yhdysvalloista.
Kirkon ulkoasiain osaston johtaja, TT, VTM, dos.
Kirjoittaja on kirkkohallituksessa oppilaitosyhteistyön asiantuntija, joka innostuu herkästi keskustelusta ja haluaa pitää mielensä avoimena.
Kirjoittaja on verkkoviestintäpäällikkö Kirkon tiedotuskeskuksessa, joka aiemman työuransa on työskennellyt digitaalisten innovaatioiden parissa, mutta ehti ennen digiuraansa opiskella myös teologiksi.
Työskentelen perheneuvonnan kouluttajana Kirkkohallituksen kasvatus ja perheasioiden yksikössä. Parisuhteiden dynamiikka sekä mielen ja sielun salaisuudet sytyttävät ja innostavat oppimaan koko ajan lisää.
Kirjoittaja Kirkkohallituksen johtava asiantuntija ja yliopiston dosentti. Kirkon yhteiskunnallinen työ, kirkon läsnäolo arjessa ja digiviestintä. - Suomen suurtyöttömyys on kansallinen tragedia, johon pitää suunnata aikaa, voimia ja taloudellista tukea.
Kirjoittaja on Al Amana -keskuksen toiminnanjohtaja, Suomen Lähetysseuran työntekijä ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Kirjoittaja asuu Omanissa, Lähi-idässä, jossa hän johtaa uskontojenvälistä dialogikeskusta ja tarkastelee uskonnon ja yhteiskunnan rajapintaa islamilaisesta viitekehyksestä käsin.
Kirjoittaja toimii kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasioiden yksikön johtajana.