Kirkon asiantuntijajoukko bloggaa yhteiskunnan ja kirkon rajapinnoilta.

Uskonnot vastalääkkeenä rasismille

Jyri Komulainen
Blogit Rajalla 13.2.2013 09:00

Suomalainen rasismi on puhuttanut viime aikoina. Kirkkoa ei ole keskustelussa syytä unohtaa, sillä kirkolla on paljonkin sanottavaa. Raamattu kun on antirasistinen kirja.

Jeesuksen opetukset haastavat ylittämään etnisiä rajoja. Esimerkiksi sopii vaikkapa tuttu kertomus laupiaasta samarialaisesta. (Lukijan tulee muistaa, että samarialaiset olivat tuon ajan Israelissa halveksittu etninen ryhmä.) Myös Vanhan testamentin puolella muistutetaan jatkuvasti muukalaisten oikeuksista. Mooseksen kirjoissa Israelin kansaa kehotetaan jopa ”rakastamaan” muukalaista.

Kristinuskon perusvisioon ei mahdu rasismi. Luomisuskosta seuraa jokaisen ihmisen arvokkuus Jumalan kuvana – täysin riippumatta ihmisen ominaisuuksista. Kirkon olemukseen kuuluu siksi ylittää ihmisten väliset raja-aidat. Paavalin mukaan ei ole väliä, onko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Jeesuksessa kaikki ovat yhtä.

Jos jossain nousee esille pyrkimys kaapata kristinusko ahtaan kansallismielisyyden käyttöön, teologinen perusta on varmasti vinoutunut.

Myös muista uskonnoista löytyy painotuksia, joissa korostetaan ihmisarvoa ja pyrkimystä harmoniaan. Vaikka uskontojen opit poikkeavat toisistaan, sosiaalietiikan alueelta löytyy yhteistä pintaa.

Väitänkin, että maailmanlaajuiset uskonnolliset traditiot voivat tarjota vankan pohjan sovinnollisen yhteiskunnan rakentamiselle, kunhan niitä tulkitaan teologisesti vastuullisesti. Joku varmasti miettii, mihin väitteeni perustan.

Taustalla on vilkas kansainvälinen keskustelu. Kristityt, juutalaiset, muslimit, hindut ja buddhalaiset oppineet ovat siinä osoittaneet, miten itse kunkin oma traditio voi perustella sosiaalista tasa-arvoa ja luoda sovintoa erilaisten ryhmien välille. On hylättävä yksipuolisina väitteet uskonnoista konfliktien lähteenä.

En kiistä, että maailman uskonnoissa ei ilmenisi peri-inhimillistä heimomentaliteettia ja väkivallan logiikkaa. Uskonnolliset traditiot ovat kaksiteräisiä miekkoja. Siksi tarvitaankin pyhien tekstien ennakkoluulotonta ja dialogihakuista lukemista! Tällöin osoittautuu, että useimpien uskonnollisten traditioiden ytimestä löytyy visio ihmisten välisestä harmoniasta ja solidaarisuudesta. (Räikeän hierarkkinen kastilaitoskin on tullut historian kuluessa haastetuksi nimenomaan hindulaisuuden sisältä käsin.)

Mikäli uskonnot ovat uskollisia parhaimmalle perinnölleen, ne voivat olla merkittävä resurssi antirasistisen tietoisuuden vahvistamisessa. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Ensinnäkin, positiivisen uskonnonvapauden periaatteen tulee toteutua ruohonjuuritasolla. Uskonnot voivat omalla panoksellaan kasvattaa harmoniaa päiväkodeissa, kouluissa ja muualla. Vain arkisesta kosketuksesta voi kasvaa suvaitsevaisuutta.

Toiseksi, poliittisten puolueiden on tarkistettava kirkko- ja uskontopoliittisia kannanottojaan. On ironista, jos monikulttuurista yhteiseloa kannattavat poliitikot pyrkivät ajamaan alas oman uskonnon opetusta. Epäjohdonmukaisuuden täytyy perustua vanhentuneeseen mielikuvaan paitsi uskonnonopetuksesta myös uskontojen yhteiskunnallisesta roolista.

Luterilainen kirkko tulee laskevista jäsenluvuista huolimatta olemaan Suomen suurin uskonnollinen yhteisö tulevinakin vuosikymmeninä. Voin paljastaa, että kirkon johto ymmärtää kyllä erityisen vastuunsa sellaisen Suomen rakentamisessa, jossa on tilaa eri tavoin uskoville.

Tuleeko kirkon julistama radikaalin tasa-arvon ja lähimmäisen rakkauden sanoma kuulluksi ajassa, jossa vihapuhe ja uskontoallergia yrittävät vallata julkisen tilan? Saavatko uskonnot yleisemminkin tarjota vastalääkkeitään rasismille ja muukalaispelolle?

Jyri Komulainen

Keskustelu

Raamattua ja muita opinkappaleita voi tulkita ihan mielensä mukaan, hyvään tai pahaan tarkoitukseen.

Kun maailman maita katsoo näkee aika selvästi että mitä sekulaarimpi ja välinpitämättömämpi uskonnon suhteen, sen suvaitsevaisempi ja tasa-arvoisempi yhteiskunta. (ja Pohjois-Korea on uskonnon kaltainen henkllökultti vaikka kai kutsuvat itseään ateisteiksi)

Ainakin itse olen Kiinan suhteen toiveikkaampi kuin lähi-idän muslimimaiden, vaikka molemmissa esim. ihmisoikeuksia rikotaan yhtä räikeästi, juuri siksi että kiinassa ei määrää uskonto jolloin uusia asioita voidaan omaksua kun ei ole mitään korkeinta periaatetta josta ei missään tapauksessa voi tinkiä.

Hoh hoh. Tää blogi näyttää olevan kirkon johtavien työntekijöiden apologeettinen areena, jossa he vuoron perään huutavat kirkko on tärkeä, uskonto on tärkeä. Mun hyvin vaikea löytää Komulaisen artikkelista muuta kuin apologeetista ininää. Holokaustikin näyttää toteutuneen ilman katolisen kirkon roolia ja Suomen kansalaissodassakin kirkko oli mukana rakentamassa rauhaa. Siis meillä on rauhan uskonto ja Raamattu on antirasistinen teos. Hoh. Hoh.
Mihin toi uskonnonopetus mielipidekin perustuu? Olisi luterilaisen kirkon todellinen etu, jos kaikki maahanmuuttajalapset saisivat rautaisen annoksen tämän maan sivistyselämästä ja opiskelisivat yhdessä uskontoja. Onko kysymys siitä, että Komulainen oikeesti pelkää pakkouskonnon opetuksen vievän kirkon automaattijäseniä.
Mitä on uskontoallergia oikeesti ja missä sitä ilmenee. Ettei vaan olisi kirkon työntekijöiden näkökulma siihen, etteivät ole onnistuneet kehittämään uutta roolia ja asemaa kansalaisyhteiskunnassa, kun oman aseman arvostus ei enää rakennu perinteestä.
Mun mielestäni piispojen pitäisi valvoa tätä blogia. Antaa kirkosta poikkeuksellisen huonon kuvan, jos ainoa sisältö on uskonnon aseman jatkuva apologeettinen puolustaminen.

Komulainen paljastaa meille vielä seuraavan: Voin paljastaa, että kirkon johto ymmärtää kyllä erityisen vastuunsa sellaisen Suomen rakentamisessa, jossa on tilaa eri tavoin uskoville.
Hoh.. Kirkkohan on aina ollut niin suvaitsevainen ja moniääninen yhteisö, jota ilolla tervehdimme.
Sen sisäisiin asioihin liittyvät riidat ja epäselvyydet on osattu hoitaa niin mallikelpoisesti, että yhdet ovat perustamassa oikein lähetyshiippakuntaa.
Kyllä Suomen kuvalehden akateemiset lukijat toivot blogeja, jotka tarkastelevat yhteiskunnan ilmiöitä ja kirkonkin, jos se haluaa olla osa yhteiskuntaa, hieman kriittisemmin. Hoh…Hoh

Yhteiskunta ja kirkot

”Taustalla on vilkas kansainvälinen keskustelu. Kristityt, juutalaiset, muslimit, hindut ja buddhalaiset oppineet ovat siinä osoittaneet, miten itse kunkin oma traditio voi perustella sosiaalista tasa-arvoa ja luoda sovintoa erilaisten ryhmien välille. On hylättävä yksipuolisina väitteet uskonnoista konfliktien lähteenä.”

Epäilemättä näin on hurskaan puheen tasolla. Mutta luulenpa, että jos havaittuja ja edellä mainittuja yhteisiä arvoja alettaisiin soveltaa käytäntöön eri puolilla maailmaa, niin törmättäisiin heti määrittelyongelmiin ja viimeistään vahvojen ryhmittymien ja uskonnollisten johtajien vastarintaan. Etualalla haluttaisiin edelleen säilyttää puhtaasti uskonnolliset käytännöt ja opinkappaleet sekä niihin liittyvät valtasuhteet ja edut.

Uskonnot ja kirkot ovat ihmisten rakennelmia ja ylläpitämiä, kuten niiden lukuisuudesta sekä historiasta voi päätellä. Inhimilliset rajoitukset niissä vallitsevatkin, minkä historia ja nykypäiväkin edelleen osoittavat. Jumalallisuus on ikävä kyllä ollut vähissä.

Uskonnollinen moraalikin on siten ihmisten luomaa. Myönteisten ja asiallisten ainesten kanssa siinä on jo vanhetunutta ja muutenkin hylättävää. Edellistä voidaan opettaa ja soveltaa ilmankin jälkimmäistä sekä puhtaasti uskonnollista osuutta.

Suhtautumiseni artikkelin kirjoittajan sanomaan täytyy siis valitettavasti olla epäilevä ja torjuvakin. Kirkot eivät lähitulevaisuudessa voi muuttua niin paljon, että hyväksyisin niille (uudestaan) merkittävää asemaa yhteiskunnassa ja maailmassa. Omassa piirissään ne periaatteessa voivat toimia entiseen tapaan, mutta siinäkin suhteessa on se ongelma, että varsinkin tietyissä uskonnoissa ja uskonsuunnissa jäsenten riippuvuus henkisesti ja jopa virallisesti (islam) on niin suuri, että ihmiset joutuvat enemmän tai vähemmän pakollisesti sopeutumaan hengellisen vallan alaisiksi. Tätä ei voine hyväksyä eli todellisen uskonvapauden tulee olla tavoitteena.

Näihin seikkoihin toivoisin kirkkojen ottavan kantaa ja pyrkivän itse poistamaan pahimmat epäkohdat. Itsekritiikki ja älyllinen rehellisyys avoimessa ja vapaassa keskustelussa olisi tässä ensimmäinen askel. Mutta vanhoillisimmilta kirkoilta tätä lienee vielä turha toivoa.

Komulainen sanoi: ”Jos jossain nousee esille pyrkimys kaapata kristinusko ahtaan kansallismielisyyden käyttöön, teologinen perusta on varmasti vinoutunut.”

En näe, että tällaista suuressa määrin tapahtuisikaan. Ei kansallismielisyys ole kristillisten arvojen vastaista, ei niin mitenkään. Ääritulkinnat voivat sitä olla.

Itse jossain määrin uskon siihen, että protestanttinen konservatiivisuus on ollut tärkeä osatekijä nykyisenkaltaisen hyvinvointiyhteiskunnan takavaikuttajana. Juut.krist.arvojärjestelmä on osoittautunut varsin toimivaksi pohjaksi yhteiskunnalle, joten on hämmentävää nähdä luterilaisen kirkon luistavan omista periaatteistaan intergalaktisen uskontokeskustelun vuoksi. Ymmärretään islamia, koska se on luterilainen hyve… Joustetaan, koska muut eivät halua joustaa.

Minusta luterilaisesta kirkosta on tullut eräänlainen ruotsalainen vaakuna. Ruotsalaisethan poistivat leijonavaakunastaan urosleijonan peniksen, koska se oli jotain tasa-arvon vastaista tms…
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/15604-ruotsalaiset-%E2%80%9Dpenis-takaisin-sotilasvaakunaan%E2%80%9D
…Munaton.

”Voin paljastaa, että kirkon johto ymmärtää kyllä erityisen vastuunsa sellaisen Suomen rakentamisessa, jossa on tilaa eri tavoin uskoville.”

Entäpä uskomattomille? Onko suvaitsevaisuudessa tilaa myös heille?

Eikö kristinuskon ole pakko hyväksyä uskonnonvapaus jo ihan poliittisista syistä.Koska kristityt maat ovat enemmän tai vähemmän demokratian periaatteille rakennettuja.Mutta en käsitä miten kristinusko uskontona voisi olla vastavoima rasismille.Eivätkö natsitkin olleet pohjimmiltaan uskonnollista porukkaa. Ja jottei oltaisi yksipuolisia niin todellinen islam ei salli uskonnonvapautta,ja rasismi siellä käsitetään siellä aivan toisin kuin länsimaissa.

Tietyssä mielessä kirjoitukseni on apologeettinen, sen myönnän. Liian usein uskonto mielletään valistuksen jälkeisen uskontokritiikin kautta. Tosiasiassa uskonnoiksi kutsutut traditiot ovat monitahoisia ja muuttuvia – eli niissä on eri puolia ja ne saavat erilaisia tulkintoja eri vaiheissa historiaa.

Useimpien uskonnollisten traditioiden ytimessä näyttäisi olevan ihmisen kaipuu ihmistä itseään suurempiin ihanteisiin, joten uskonnot voivat toimia tähtenä kohti parempaa maailmaa. Tämä on nyt ymmärrettävä yhteiskunnallisessakin keskustelussa meillä Suomessa. Vai olemmeko taas jälkijunassa? Esim. merkittävät filosofit kuten Jürgen Habermas ja Charles Taylor ovat vaatineet uskontojen ottamista vakavasti haettaessa arvoperustaa yhteiskunnalle.

Itse olen sanonut usein, että jos olisin ateisti (mitä en ole), kannattaisin tietämykseni valossa kaikin puolin esimerkiksi uskonnollista kasvatusta.

Mitä Raamatun tulkintaan tulee, niin totta kai Raamatussa laajan tekstikokoelmana näkyy myös peri-inhimillinen ”väkivallan logiikka”. Olennaista on Raamatun ydinsanoma, jossa rikotaan raja-aitoja ja usein asetetaan esikuvaksi muukalainen. Jeesus ylistää esimerkiksi kanaanilaisen naisen uskoa ja juttelee saastaisena pidetyn samarialaisen naisen kanssa kaivolla rikkoen ahtaat puhtaussäännökset, jotka estävät ihmisten välistä kohtaamista. Raamattu on antirasistinen kirja, sillä se vaatii ylittämään rajoja ja ennakkoluuloja!

Suosikkini tässä suhteessa on Aamos 9:7, jossa Jumala toteaa, että hänelle muutkin kansat ovat yhtä tärkeitä kuin Israel: ”Oletteko te israelilaiset minulle sen kummempia kuin nubialaiset? kuuluu Herran sana. — Enkö minä tuonut Israelin Egyptistä niin kuin toin filistealaiset Kaftorista ja syyrialaiset Kiristä?”

Surullista on, jos historian kuluessa Raamattu on kaapattu sille vieraaseen käyttöön. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa oli vääristynyttä apartheid-teologiaa. Onneksi tämän päivän Suomessa kirkon sanoma ei näyttäisi tulevan väärinkäytetyksi. Sen sijaan kiihkein kansallismielisyys näyttäisi saavan nettikeskustelun perusteella usein uskontokriittisiä muotoja. Toinen kysymys on, julistavatko kaikki kirkon työntekijät riittävän selkeästi hyvää sanomaa, joka puhuu kaikkien ihmisten veljeydestä ja sisaruudesta. (Muistetaanpa tässä vaikka Martin Luther Kingiä.)

Nimimerkki ”töölöläinen” kysyy, mihin mielipiteeni uskonnonopetuksesta perustuu. Helppo vastata: omakohtaiseen työskentelyyn eli toimin kuusi vuotta uskonnonopettajakouluttajana Helsingin yliopistossa, minkä aikana kehitin teoriaa kriittisestä uskonnonopetuksesta. Siinä perehdytään uskontojen kertomuksiin ja luetaan niitä nimenomaan kertomuksina vapautuksesta; kertomuksina, jotka antavat toivoa ja luovat uskoa parempaan tulevaisuuteen. Ikiaikaiset kertomukset rakentavat perustaa kriittiselle ajattelulle, kun niiden kanssa käydään avointa dialogia. (Eli niitä ei kaadeta ylhäältä alas oppilaan päälle, kuten kieltämättä on liian usein tehty.)

Opetin siksi oppilaitani opettamaan omaa uskontoa nimenomaan niin, että siinä edistetään yhteiskunnallista vapautusta kriittisen pedagogiikan hengessä ja annetaan omien ennakkoluulojen tulla kertomusten haastamiksi.

Nimimerkki ”1suomalainen” kysyy, onko suvaitsevaisuudessa tilaa myös uskonnottomille. Vastaisin, että tietenkin. Tulevaisuuden yksi skenaario on laajentaa Suomessa vasta lapsen kengissä oleva uskontodialogi ottamaan mukaan myös humanistit. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa monissa uskontojen yhteistyön neuvostoissa on mukana myös humanisteja yhdessä rintamassa uskovaisten eri sortin kanssa rakentamassa parempaa maailmaa – kristityt Jeesusta seuraten, buddhalaiset Buddhan opetuksen perusteella, muslimit Koraania lukien ja niin edelleen. Eri uskonnot opettavat eri asioita, mutta aivan eri argumenttiketjuin voidaan päätyä samaan lopputulokseen: siihen, että elämää pitää suojella ja osata elää yhdessä.

En todellakaan kiellä, että jokaisen uskontoperinteen sisällä on myös vinoutuneita ja väkivaltaisia tulkintoja, mutta minun on vaikea nähdä, että ne edustaisivat uskontojen perustajien jaloja visioita ja radikaaleja eettisiä opetuksia. Siksi meillä on vielä toivoa.

Siis komulainen haluaa ilmeisesti palauttaa teokratian, kun sättii valituksen uskontokritiikkiä. Valitus oli myös erittäin tärkeä aatevirtaus, jonka aikana nostettiin valtavasti kansansivistyksen tasoa. Tieteet kehittyivät yms.
Komulainen unohtaa tyystin myös useimpiin uskontoihin kuuluvan sukupuolen rakenteellisen epätasarvonedistämisen , joka on synnyttänyt ties millaista sukupuolirasismia ja naisvihaa.
Uskonto on esillä suomalaisesa yhteiskunnassa aivan asiallisesti ja sillä voluumilla, mitä kuuluu.
Yhteiskunnassa on varmasti ymmärrystä nähdä uskontojen rooli. Komulaisen kirjoitus edustaa osaltaan fanaattisuutta. Kirkko on onnistunut itse omalla toiminnallaan vierottamaan jäsenet pois sen aktiivisesta yhteydestä. Se ei myöskään ole onnistunut luomaan kuvaa itsestään yhteiskunnallisena keskustelijana, joka on heikkojen puolella. En muista yhtään yhteiskunnallsista muutosta (esimerkiksi sukunimilaki, parisuhdelaki, perheväkivaltalaki), jotta kirkko olisi kannattanut tai vienyt aktiivisesti eteenpäin.
Anteeksi, jos olen ilkeä, mutta tällaisella blogi-kirjoittelullako sitä kirkon asemaa ja näkyvyyttä vahvistetaan. Toivoisin arvon kansliapäälikön ja dosentin muistavan, että SK:n lukijat ovat usein aika kriittisiä kansalaisia, joille blogin pitäminen on hieman erilaista kun hartauskirjoituksen kyhääminen hengelliseen lehteen, jonka lukijat ovat pääosin yli 65 vuotiaita.

Jyri Komulaiselle:

Itse suvaitsen varsinkin luterilaisen kirkon pääsuuntaa hyvinkin, olen pysynyt sen jäsenenäkin. Sen perustuminen muinaisiin, jo epäuskottavaksi käyneisiin oppeihin toki vieraannuttaa, mutta siedän nekin, varsinkin kun niitä ei enää varsinaisesti tyrkytetä.

Jaksan kuitenkin aina muistuttaa, että uskonkappaleet voisi arvioitava uudelleen. Järkevien ihmisten olisi etsittävä kirkolle uusi, nykyaikaisempi sisältö ja tehtävä. Olisi uskottava jumalolentojen sijasta johonkin abstaktimpaan ja toisaalta inhimillisempään. Kirkon uskottavuus olisi palautettava, jos se halutaan säilyttää yhteiskunnallisena tekijänä.

Tietysti voidaan valita myös uskollisuus vanhalle, perinteille. Mikäpä siinä, jokainen harrastakoon sitä, minkä parhaaksi näkee. Mutta en siis näe sellaisella kirkolla yhteiskunnallista merkitystä, eikä sen pitäisi edes yrittää säilyttää asemiaan. Uskonnollinen moraali, josta tässä lähinnä on puhe, on liiaksi muinaisuuteen ja opinkappaleisiin sidonnaista, jotta sitä haluaisi soveltaa nykyelämään.

Komulainen kirjoitti myös uskonnonopetuksesta ja esiintyi entisenä uskonnonopettajien kouluttajana. Valitettavasti minun täytyy todeta, että Komulaisen uskonnonopetuskäsitykset eivät vakuuta kriittistä lukijaa. Olen seurannut myös muualta hänen arkumentointiansa: en ole tähän mennessä löytänyt siitä yhtään perustelua, joka lähtisi koulussa opiskelevista lapsista käsin. Pelkkää nykyisen status quan puolustamista verhottuna ties mihin kriittiseen uskonnonopetukseen. Uskontokunnat opettakoot omissa tempeleissään omaa uskontoaan, mutta yhteiskunta ja sen kasvavat jäsenet tarvitsevat aivan muunlaista opetusta eri katsomuksista ja uskonnoista. Voihan luterilainen kirkko Komulaisen kertomalla vallalla (suurin uskonto) yrittää pakolla pitää kiinni nykyisestä mallista, mutta se tekee itsensä naurettavaksi.

”Siksi tarvitaankin pyhien tekstien ennakkoluulotonta ja dialogihakuista lukemista! ”

Niin tarvitaan, ja ihan ensimmäiseksi kannattaisi eksegeettien ottaa raamatuntulkinnoissa yhdeksi työvälineekseen heprealaisen esoteerisen perinteen tarjoamat avaimet, jotka on kokonaan toistaiseksi jätetty eksegeettisen paradigman ulkopuolelle.

Korjaus edelliseen kommenttiini:

”Olisi uskottava jumalolentojen sijasta johonkin abstaktimpaan ja toisaalta inhimillisempään.”
po.
”Olisi uskottava jumalolentojen sijasta johonkin abstraktimpaan ja toisaalta inhimillisempään.”

Näitä luetaan juuri nyt