Blogit

Ruuan matkassa pellolta pöytään ja maailmalta marketteihin.

Sielunpaimen kaitsee lampaita

Blogit Pureksittua 19.4.2014 10:40
Petri Pöntinen
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Ihmisissä ja lampaissa on laumasieluja ja itsepäisiä pässejä.

Havainnon on tehnyt Tolvilan kartanon isäntä, akaalainen Jarmo Latvanen. Hän on entinen sielunpaimen. Pappi, joka kaitsee työkseen uuhia ja karitsoja, perinteisiä suomenlampaita.

Lampuri Latvasella on kiinnostava uranvaihdos, tarina joka kiehtoo myös lampaanlihan ostajia.

Paimenen kertomus kuvaa koko alaa. On uusia, nuoria yrittäjiä, joiden lampoloissa ei puuhastella harrastelijamaisesti vaan yritetään ammattimaisesti. Osa on Latvasen tavoin vaihtanut alaa, osa on tullut koulunpenkiltä tai vaihtanut maataloudessa tuotantosuuntaa.

Lampaat ovat varmin tie köyhyyteen. Niin ajateltiin ennen, ei enää.

Lampoloissa on pöhinää, kertoo kehityspäällikkö Pia Parikka Pro Agriasta. Joka kolmas kasvattaja aikoo investoida, ja tilojen määrän arvioidaan nousevan 900:sta tuhanteen vuoteen 2020. Kotimaiselle lihalle on tilaus – ja myös tilaa. Uudessa-Seelannissa, jossa kasvatetaan pääosa tuontilampaasta, lampureita on vaihtanut karjatalouteen, samalla tuotanto on vähentynyt.

Lähes puolet karitsasta on jo kotimaista. Hinta saattaa hirvittää, silti tuore kotimainen loppuu yleensä pääsiäisen alla.

Sesonkeja on jo neljä: kevään pääsiäinen, kesän grillikausi, syksyn kaalikausi ja loppuvuodesta joulu.

Ketjua laitumelta lähikauppaan trimmataan kuntoon.

Perinteisesti lampaat on karitsoitu keväisin, jolloin kaivataan teuraita. Nykyiset ammattilampurit opettelevat, miten tuotantoa rytmitetään tasaisemmin ja miten eläimet säilyvät terveinä.

Tarvitaan lisää tuotantoa, lisää tuottavuutta, mutta myös lisää jakelukanavia.

Usein lammaspaimenet ovat kauppiaita. Suoramyynti takaa parhaan tuottajahinnan, mutta satojen eläinten lampolassa tunnit loppuvat päivästä. On päästävä markettien hyllyille, kaupan keskusliikkeiden kautta.

Tavoite on, että pienteurastamot myyvät kauppaketjuille suomalaista karitsaa saman brändin alla, kehityspäällikkö Parikka sanoo.

Märän villasukan maku, iänikuinen mielikuvariesa, on voitettu.

Sotien jälkeen lampaita pidettiin villan takia. Uuhien, aikuisten lampaiden, ravinto oli kehnoa, ja iän myötä hormonit ja rasva pilasivat lihan makua. Nyt kasvatetaan karitsoja. Lammasta voi verrata poroon: niin nuoren vasan kuin karitsan liha on mureaa ja mietoa.

Paras myyntivaltti on itse lammas.

Yhä useampi ostaja arvostaa eläinten hyvinvointia. Suomen perhetiloilla on jatkossakin satoja, ei tuhansia päitä. Lampaat laiduntavat luonnostaan paljon ulkona, ja tuotanto on suhteellisen helposti vaihdettavissa luomuksi.

Ja määkivät laumat syövät pusikko-Suomea avaraksi.

Yksityiset maanomistajat ja ely-keskukset tilaavat lampaita hoitamaan arvokkaita ja uhanalaisia perinnebiotooppeja. Parturointi ei ole vain ekoteko.

Maisemanhoitopalvelu on lampurille tärkeä tulonlähde.