Blogit

Ruuan matkassa pellolta pöytään ja maailmalta marketteihin.

Inhottu vuohenputki yllättää lautasella

Blogit Pureksittua 12.4.2014 10:00
Petri Pöntinen
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Salaatissani oli yllätys: rikkaruohoja.

Varhainen kevät saa maan jo puskemaan vihreää lähiruokaa. Vaimo oli kerännyt entisen teollisuustalon aurinkoseinustalta vuohenputkea ja voikukkaa. Tai tarkemmin: kasvien pienen pieniä, ryppyisiä, kiiltäviä lehtiä.

Nuoret versot ovat vielä mietoja, sellaisenaan syötäviä. Kourallinen on pikantti aromilisä alkuruoassa.

”Menee kuin väärä raha”, vaimo sanoo.

Kieltämättä, rouskutin kuin pupu, erinomaisella ruokahalulla. Villiyrtit ovat terveysruokaa – runsain mitoin vitamiineja ja kivennäisaineita – mutta maussa on nykyihmiselle vierasta karvautta. Kitkeryys kesyyntyy, kun tuoreita lehtiä pehmentää kastikkeella.

”Öljyä, suolaa ja hapanta eli etikkaa ja sitruunamehua”, vaimo luettelee pääainekset.

Kun kesä kypsyy, lehdet ja varret kitkeröityvät lisää. Kevät ja alkukesä ovatkin syötävien luonnonkasvien huippusesonkia.

Keräilyyn pätee sama mikä sienestykseen: poimi vain lajeja, jotka tunnet.

Tarkka pitää olla. Esimerkiksi vuohenputki muistuttaa hieman myrkkykeisoa ja -katkoa. Kotikerääjäni suosittelee tunnistamisen avuksi luontoportti.com –sivustoa. Ja kun on päässyt alkuun, reseptejä löytää alan suomalaisen gurun, keittiömestari Sami Tallbergin Villiyrittikeittokirjasta.

Luen kirjasta, että vuohenputki on keskivahva, aromaattinen, greippimäinen ja yrttinen. Vaimo maistaa myös aniksen vivahdetta. Paitsi salaatin lisukkeena, kasvia voi käyttää purjon tilalla perunapurjososekeitossa.

Ei hullumpi rikkaruoho, jota kaikki puutarhurit inhoavat.

Vuohenputki on sitkeä pirulainen. Valkokukkainen putkikasvi leviää maaversojen avulla kuin rutto, sitä on lähes mahdotonta kitkeä tyystin pois.

Kotipuutarhuri-palstaviljelijäni on valinnut uuden taktiikan: jos et voi lannistaa rikkaruohoa, ryhdy liittolaiseksi, syö se.

”Kävelemme ruoan päällä”, vaimo sanoo.

Hän tarkoittaa, että yläpihallamme villiintynyt maahumala päätyy vielä lautaselle. Tallbergin kirjan mukaan sen maussa on mustaherukkaa, minttua ja vähän timjamia.

Luvassa on keitettyjä, omalla palstalla viljeltyjä papuja maahumalan lehdillä ryyditettynä.