Virtaava tuho
Vesiin liittyvät konfliktit ja väkivalta ovat lisääntyneet merkittävästi viime vuosikymmeninä. Maapallon vesivarat vähenevät, ja siksi vedestä on tullut yhä tehokkaampi ase sodassa.
Ukrainalaiset ovat yrittäneet selviytyä venäläisten pommi-iskuista kohta puolitoista vuotta, usein ilman puhdasta juomavettä. Kanistereineen vettä jonottavat ihmiset ovat tuttu näky sodasta kertovissa uutiskuvissa.
Venäjä on tuhonnut patoja sekä vedenkäsittely- ja viemärijärjestelmiä hyökkäyksensä ensihetkistä lähtien. Seurauksiltaan katastrofaalisin tähän asti on Kahovkan padon romahdus Dnepr-joella kesäkuussa. Padon takana ollut tekojärvi oli yksi Euroopan suurimmista makean veden altaista. Satojentuhansien ihmisten juomavedet sekä peltojen kasteluvedet vyöryivät tulvina Mustaanmereen.
Veden muuttaminen aseeksi ei ole uutta ihmiskunnan historiassa. Water Conflict Chronology –sivustolla on aikajärjestyksessä 1 298 tapahtumaa, joissa vettä on käytetty aseena tai vesi on ollut konfliktin syy tai uhri. Sivustoa ylläpitää vesikonflikteihin erikoistunut kalifornialainen ajatushautomo Pasific Institute.
”Vesiin liittyvät konfliktit ja väkivalta ovat lisääntyneet merkittävästi 20 viime vuoden aikana. Esimerkiksi Ukrainassa pelkästään sodan kolmen ensimmäisen kuukauden aikana tehtiin ainakin 50 hyökkäystä vesi-infrastruktuuria vastaan”, kertoo ajatushautomon perustajajäsen, emeritusjohtaja Peter Gleick sähköpostitse.
Ukrainassa iskujen takana on useimmiten ollut Venäjä, mutta myös Kiova on käyttänyt vettä puolustautuessaan. Se esimerkiksi avasi ”Kievin mereksi” kutsutun tekojärven patoluukut sodan alussa, ja näin hankaloitti venäläisjoukkojen pääsyä pääkaupunkiin.
”Myös Kahovkan tapauksessa useimmat aihetodisteet viittaavat suoraan Venäjään, vaikka syytä ei vielä varmuudella tiedetä”, Gleick muistuttaa.
Tuhon syystä saatetaan kiistellä vielä pitkään. Ennen padon murtumista Venäjä hyväksyi lain, joka estää Kahovkan kaltaisten katastrofien tutkinnan miehitetyillä alueilla vuoteen 2028 asti. Pato on ollut venäläisten halussa hyökkäyssodan ensimmäisistä päivistä. Tekojärven vedenpinta oli kesäkuun alussa kaksi metriä normaalia korkeammalla.
Vesivarat vähenevät maapallolla, ja sen vuoksi vesi on entistä tehokkaampi ase myös sodissa. Erityisen tehokas se on Ukrainan kaltaisessa maassa, joka on vahvasti riippuvainen maataloudesta ja kastelujärjestelmästä.
Vesi on maapallolla elämän ehto. Ukrainan esimerkki kertoo, että väärissä käsissä se voi olla myös joukkotuhoase.
”Vesidiplomatialle on entistä suurempi tarve, sillä maailmalla kytee uusia veteen liittyviä konflikteja. Vettä ei omista kukaan, ja miltei kaikki valtiot jakavat vesivaroja toistensa kanssa”, sanoo vesiasioiden erityisedustaja Antti Rautavaara ulkoministeriön rauhanvälityskeskuksesta.
Maailmassa on kaikkiaan 310 vesistöä, jotka ulottuvat useamman valtion alueelle. Yksi tunnetuimmista rajavesikiistoista on Etiopian, Sudanin ja Egyptin riitely Niilistä. Joki on näille maille elintärkeä.
Etiopia rakentaa Niilille vesimäärältään lähes neljä kertaa Kahovkaa suurempaa patoallasta. Se pitää hanketta mahdollisuutena nostaa maa köyhyydestä. Alajuoksun maat kuten Egypti ja Sudan pelkäävät, että valmistuessaan pato vie niiltä olemassaolon edellytykset.
Suomessa vedestä on tullut tärkeä osa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Tätä alleviivaa myös Rautavaaran pesti vesiasioiden erityisedustajana. Se on ensimmäinen laatuaan Suomessa ja kansainvälisestikin harvinainen. Euroopassa vain Alankomailla on vastaavan tittelin viranhaltija ja Slovenialla vesidiplomatian suurlähettiläs.
Myös Suomella on yhteisiä vesiä Venäjän kanssa, esimerkiksi Vuoksi ja Inarinjärvi. Suomi on ylävirran maa eli vesi virtaa Suomesta Venäjälle. Vuoksen varrella on neljä vesivoimalaa: kaksi Suomen ja kaksi Venäjän puolella.