Vihreät saattaa lähteä hallituksesta kesällä

Niinistö: Tuki Fennovoiman hakemukselle olisi vastoin hallitusohjelmaa.

Fennovoima
Teksti
Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vihreät saattaa lähteä oppositioon kesällä, jos hallitus tekee eduskunnalle esityksen Fennovoiman ydinvoimahakemuksen täydentämisestä. Puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö panttaa puolueensa kantaa, vaikka esitys olisi hänen mielestään hallitusohjelman vastainen.

Niinistö pyöritti vihreiden kannanottoa tiistaina sen jälkeen, kun elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) oli ilmoittanut Fennovoiman tehneen hakemuksen täydennykseksi eduskunnan 2010 hyväksymään periaatepäätökseen. Vapaavuoren mukaan kyse on täydennyksestä, ei uudesta periaatepäätöksestä.

Vapaavuoren tulkinta ei kelvannut Niinistölle, jonka mielestä täydennys ”on tosiasiallisesti uusi periaatepäätös”. Ohjelmansa mukaan pääministeri Jyrki Kataisen (kok) ”hallitus ei myönnä periaatelupia uusille ydinvoimaloille”. Niinistö ei halunnut kertoa tarkasti, miten vihreät toimivat, jos ydinvoimapäätös annetaan eduskunnalle.

Tilanne on Niinistön mukaan muuttunut ratkaisevasti, koska voimalan rakentaa ”venäläinen ydinvoima- ja ydinaseyhtiö” Rosatom. Lisäksi Fennovoiman omistus on muuttunut.  Vuonna 2010 keskeinen toimija oli saksalainen energiayhtiö EON.

EON on vetäytynyt Fennovoimasta. Valtionyhtiöistä Fennovoimassa ovat mukana Rautaruukki ja Outokumpu. Muita omistajia ovat alueelliset energiayhtiöt ja Valio.