Viestintätoimiston Lobbarikoulu vei poliitikkojen hyödyntämisen uudelle tasolle: ”Eduskuntaryhmän puheenjohtaja on vetovoimatekijä”

Eturivin poliitikot ovat vakiovieraita viestintätoimiston lobbarikoulutuksessa. Poliitikot puhuvat ilmaiseksi, konsulteille he ovat tuottoisia.

lobbaaminen
Teksti
Matti Rämö

Päätöksentekoon vaikuttamisesta käyty keskustelu saa Suomessa vauhtia, kun lobbareille tarkoitetun avoimuusrekisterin valmistelu etenee.

Sanna Marinin (sd) hallituksen ohjelmaan kirjatusta rekisteristä laadittu mietintö on parhaillaan tammikuun 2022 loppuun jatkuvalla lausuntokierroksella. Rekisteristä säädetty laki on tarkoitus saada voimaan vuoden 2023 aikana. Se velvoittaa lobbareita kirjautumaan rekisteriin ja listaamaan sinne vaikuttamistarkoituksessa tapaamansa henkilöt ja tapaamisten aiheet.

Päätöksentekoon vaikuttaminen on ikiaikainen ilmiö, mutta 2010-luvun aikana sen kuva Suomessa on muuttunut vaikuttajaviestintätoimistojen astuessa näyttävästi markkinoille. Lobbauspalveluita myyvät konsulttitoimistoimistot ovat haalineet riveihinsä huippupoliitikkojen entisiä avustajia.

Päätöksenteon hienomekaniikkaa koskevan tiedon ohella lobbarit myyvät myös yhteyttä päättäjiin. Viestintätoimiston tilaisuuteen saatu aktiivipoliitikko on paitsi uskottavuuden tae, myös kaupallistettava tuote.

Viestintätoimisto Pohjoisranta BCW:n hiljattain lanseeraamassa Lobbarikoulussa poliitikkojen hyödyntäminen on viety uudelle tasolle.