Uutisanalyysi: Sipilän ”ihme” voi toimia – Terrafame lupaa tulosta, joka lämmittäisi valtion ja singaporelaisen omistajan kassaa

Akkubisneksen hehkutus on ymmärrettävää, sillä autoyhtiöiden ja eri valtioiden strategiat nojaavat voimakkaasti liikenteen sähköistymiseen.

Valtion suuromistuksessa oleva kaivosyhtiö Terrafame on kertonut kesäkuussa 2021 myönteisiä uutisia. Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi 24. kesäkuuta Terrafamelle luvan uraanin talteenottoon vuosikirjapäätöksessään.

Asiasta oli valittanut muun muassa Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piiri. Ympäristöjärjestöt vaativat toiminnalle uutta ympäristölupaa. KHO kuitenkin katsoi, että Terrafamen aiempi ympäristölupa riittää, kunnes yhtiön vireille panema uusi ympäristölupahakemus on ratkaistu Kainuun ely-keskuksessa.

Uudessa ympäristöluvassa Terrafamen pitää ely-keskuksen mukaan kiinnittää enemmän huomiota muun muassa päästötarkkailuohjelmaansa.

Jos Terrafame päättää avata uraanin talteenottotehtaansa, tulee siitä käytänössä myös Euroopan ainut uraanintuottaja.

Kaivoksen tulevaisuuden kannalta uraanin talteenotto näyttelee kuitenkin pientä roolia. Terrafame kertoi 28. kesäkuuta aloittavansa akkukemikaalitehtaan tuotannon ylösajon. Täydellä teholla toimiessaan laitos tuottaisi nikkelisulfaattia noin miljoonaan täyssähköautoon.