Uuden hallituksen ministerikattaus on tasapainossa – Rinne otti oikeistodemaritkin mukaan; menevät tosin kansainvälisille kentille

Uutisanalyysi: Sdp:n Antti Rinne on yrittänyt sitoa haastajansa hallitusvastuuseen. Puheenjohtajakisa voi sotkea keskustan ministerikuvioita.

Antti Kaikkonen
Teksti
Tuomo Lappalainen Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pääministeri Antti Rinteen (sd) viiden puolueen hallitus on itsenäisyyden ajan 75. ministeristö ja neljäs hallitus, jossa naisilla on enemmistö. Edelliset naisenemmistöiset hallitukset ovat Matti Vanhasen (kesk) toinen hallitus ja Mari Kiviniemen (kesk) ja Alexander Stubbin (kok) vuoden toimineet ministeristöt.

Uuden hallituksen kokoonpano on sikäli historiallinen, että kansanrintamassa on nyt mukana myös vihreät. Edellinen kansanrintakokoonpano oli 1979–1982 toiminut pääministeri Mauno Koiviston (sd) toinen hallitus, johon kuuluivat perinteiset kansanrintamapuolueet eli sosiaalidemokraatit, keskustapuolue ja kansandemokraatit.

Rinne ei halua puhua kansanrintamasta. Hallitusneuvotteluiden alussa hän luonnehti tekeillä olevaa hallitusta uudeksi punamullaksi, joka tarkoittaa Sdp:n ja keskustan varaan koottua hallitusta. Perustelu lienee se, että Vasemmistoliitto on hyvin erilainen puolue kuin Skdl, jonka suurin jäsenjärjestö oli tällä viikolla puoluerekisteristä poistettu Suomen kommunistinen puolue Skp.

Edellisiin hallituksiin verrattuna uutta on keskustan rooli. Keskusta on pitkästä aikaa hallituksessa, jossa sillä ei ole pääministerin paikkaa.

Viimeksi keskusta oli hallituksessa kakkospuolueena pääministeri Kalevi Sorsan (sd) punamultajoukkueessa 1983–1987. Sen jälkeen puolue on joko pitänyt hallussaan pääministerin nuijaa tai istunut oppositiossa.