Ullavassa ja Boliviassa asutaan saman aarteen päällä - litium vauhdittaa sähköautoja
Suomessa on Euroopan suurimmat litiumesiintymät mutta metallin globaali aarreaitta on Boliviassa.

Salar de Uyunin suola-aavikko Boliviassa on litiumin aarreaitta. Kuva Juan Karita / AP / Lehtikuva.
Litium on maailmankaikkeuden kevein metalli, hyvin reaktiivinen, kevyt ja pieni. Tuo harvinainen metalli on sähköauton akun sydän, se varastoi ja luovuttaa energiaa tehokkaasti sähkömoottorille.
Suomi on litiumin suurvalta Euroopassa. Keski-Pohjanmaalla on tusina varmaa esiintymää, ja tutkimukset jatkuvat 500 neliökilometrin kokoisella alueella.
Kaivostoiminta alkanee Ullavan Läntässä 2013.
“Meillä on louhittavaa useiksi vuosikymmeniksi. Jopa pidemmäksi aikaa”, kaivosyhtiö Keliberin toimitusjohtaja Olle Siren sanoo.
Suomessa litium on kallioperässä spodumeeni-nimisessä mineraalissa. Maailmalla litiumia on kerääntynyt eniten suola-aavikoille. Maailmanmarkkinoita hallitsevat Chilessä ja Argentiinassa toimivat kolme suuryritystä.
“Ne päättävät hinnoista ja tuotannosta, on olemassa eräänlainen kartelli”, Siren uskoo.
Etelä-Amerikka on tulevaisuuden litium-Opec. Puolet mineraalin tunnetuista varannoista sijaitsee Boliviassa. Salar de Uyunin suola-aavikko on litiumin aarreaitta, Uudenmaan kokoinen alue.
Yhdysvaltalaiset, ranskalaiset ja japanilaiset kaivosyhtiöt ovat yrittäneet päästä maahan – mutta turhaan. Vasemmistolaispresidentti Evo Morales pitää raaka-ainevarat kansallisessa omistuksessa.
“Bolivian litiumin hyödyntäminen kestää, sillä maassa ei ole osaamista eikä infrastruktuuria”, Siren sanoo.
Bolivia on perustanut pilottilaitoksen maailman laajimmalle suola-aavikolle. Litium on rikastunut jo valmiiksi liuokseksi aavikon alusvesiin. Litium väkevöitetään haihdutusaltaissa auringon avulla, tehtailla valmistetaan lopputuotetta, litiumkarbonaattia.
“Eteläamerikkalainen litium ei ole yhtä puhdasta kuin suomalainen. Meidän tuotteemme sopii suoraan akkuteollisuuden raaka-aineeksi”, Siren sanoo.
Lue tämän viikon Suomen Kuvalehdestä (2/2010), miten Suomi valmistautuu autoteollisuuden suuren murrokseen, sähköistymiseen.