Tulos parani, Finnairin johdon ansiot kasvoivat: Vehviläiseltä meni sivu suun jopa 300 000 euroa

Finnair
Teksti
Jyri Raivio
Kuva Finnair.


Finnair maksaa helmikuun lopussa paikkansa jättäneelle ex-toimitusjohtajalle Mika Vehviläiselle viime vuodelta kaikkiaan noin miljoona euroa palkkoina ja kannustinpalkkioina. Lopullinen summa on selvillä vasta toukokuussa ja riippuu yhtiön osakkeen silloisesta arvosta. Tiedot ovat peräisin yhtiön verkossa julkaisemasta vuoden 2012 taloudellisesta katsauksesta.

Edellisvuodesta Vehviläisen kokonaispotti kasvaa noin 16 prosenttia, mikä johtui yhtiön tuloksen merkittävästä parantumisesta. Pitkään tappiota tahkonnut lentoyhtiö kääntyi viime vuonna voitolle, mikä oli komea saavutus yhä vaikeassa toimintaympäristössä. Kannustinpalkkaus toimi siis ainakin periaatteessa kuten pitääkin, joskin summista voidaan aina olla montaa mieltä.

Vehviläisen ansioita leikkasi merkittävällä tavalla työpaikan vaihdos. Hän ilmoitti siirtymisestään lastinkäsittely-yhtiö Cargotecin toimitusjohtajaksi helmikuun lopussa ja jätti Finnairin sen hallituksen luvalla vain kuukautta myöhemmin, vaikka johtajasopimuksen mukainen irtisanoutumisaika oli kuusi kuukautta.

Lyhennettyä irtisanoutumisaikaa kompensoitiin rahalla. Vehviläiselle olisi kuulunut 282 075 euron osakekannustinpalkkio. Se olisi nostanut hänen kokonaisansionsa noin kahdella kolmasosalla lähes 1,3 miljoonaan euroon eli selvästi yli valtionyhtiöissä noudatettavan rajan, jonka mukaan kokonaisansiot eivät saa ylittää varsinaisen palkan määrää. Se Vehviläisellä oli viime vuonna 576 227 euroa eli lähes sama kuin vuotta aikaisemmin.

Tätä osakekannustinta ei nyt siis makseta. Sen sijaan Vehviläinen ja muu johtoryhmä kuittaavat toukokuussa osakkeiden ostokannustinrahan, joka toimitusjohtajalla on 141 039 euroa. Sekin on laskettu vuodenvaihteen osakekurssilla ja on maksuajankohdan toukokuussa koittaessa selvästi enemmän.

Tilanne oli samantyyppinen Vehviläisen siirtyessä Finnairiin Nokia Siemens Networksista. Sieltä jäi saamatta kannustinpalkkioita, jotka Finnair kompensoi 180 000 euron kertakorvauksella. Cargotec ei aio maksaa tällaista saamatta jääneen tulon kompensaatiota. Ainakaan siitä ei mainittu tiedotteessa, jossa lastinkäsittely-yhtiö julkisti Vehviläisen palkitsemisehdot.

Jos Vehviläinen olisi jäänyt Finnairiin, hänen ansionsa olisivat siis kasvaneet todella merkittävästi. Toissa vuonna johtoryhmän massia tosin lihottivat ne 1,3 miljoonan euron stay-bonukset, joista päätettiin edellisen toimitusjohtajavaihdoksen yhteydessä mutta jotka maksettiin vasta 2011.

Vuodelta 2012 johtoryhmän yhdeksälle jäsenelle maksettiin yhteensä 2 271 495 euroa. Summa oli 13 prosenttia suurempi kuin stay-bonuksista siivottu vuoden 2011 luku. Kaikkia vertailuja tosin hankaloittaa se, että kannustinpalkkiot kirjataan maksuperusteisesti eli jokaisen vuoden luvuissa on myös edellisenä vuonna ansaittuja palkkioita.

Lopulliset luvut viime vuodeltakin käyvät selville vasta keväällä, kun osakepohjaiset kannustimet laukeavat toukokuussa maksuun. Tilinpäätöksen luvut on laskettu osakkeen kurssilla vuodenvaihteessa. Se oli 2,38 euroa. Perjantaina ennen puoltapäivää kurssi oli 3,02 euroa, joten vuodenvaihteen jälkeen kurssi oli vahvistunut 27 prosenttia. Osakepohjaisten kannustinten arvo on noussut samassa suhteessa.

Juttu on julkaistu 8.3.2013 klo 13.26 ja sitä on muokattu 11.3. klo 9.35.