Krääsän shoppailu verolle

Kiinalaisista kännykänkuorista ja muusta pientavarasta on pian maksettava arvonlisävero. Tavoitteena on suitsia verovälttelyä.

talous
Teksti
Leena Sharma

Pientavaran verovapaa ostaminen EU:n ulkopuolisista maista loppuu heinäkuun alussa. Vielä nyt enintään 22 euron arvoiset lähetykset ovat verovapaita, mutta jatkossa kaikista ostoksista on maksettava arvonlisävero, yleensä 24 prosenttia.

Muutos iskee voimakkaimmin kiinalaisista verkkokaupoista tehtäviin tilauksiin. Kuluttaja joutuu jatkossa tullaamaan halvat kännykänkuoret, elektroniikan komponentit, askartelutarvikkeet ja kaikenlaisen pienkrääsän.

Tullissa pelätään, että muutos tulee monille suomalaisille yllätyksenä. Asiakkaan on huolehdittava itse tullauksesta ja alv-maksusta jokaisesta tilauksesta, joka saapuu Suomeen kesäkuun 30. päivän jälkeen. Tilauspäivämäärällä ei ole merkitystä.

Vuonna 2020 suomalaiset tekivät digiostoksia 5,1 miljardilla eurolla, valtaosan kotimaan kaupoista. Muista EU-maista ostoksia tehtiin yli miljardilla ja EU:n ulkopuolisista maista noin 790 miljoonalla eurolla. Kiinan osuus oli noin 570 miljoonaa euroa.