Tuleva pääministeri on joko Antti Lindtman tai Sanna Marin – näin he eroavat toisistaan

Puheenjohtajana jatkavasta Antti Rinteestä voi tulla riesa uudelle hallitukselle.

Antti Lindtman
Teksti
Tuomo Lappalainen Heikki Vento
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Sosiaalidemokraatit valitsevat pääministeriehdokkaansa todennäköisesti ensi viikon torstaina. Halukkaita on kaksi: eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman, 37, ja liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin, 34. Mikäli Marin tulee valituksi, hänestä tulee kaikkien aikojen nuorin pääministeri.

Sdp:n valinta, jonka eduskunta ja presidentti myöhemmin virallisesti vahvistavat, ei ole pelkkä sukupuolikysymys. Vantaalainen Lindtman ja tamperelainen Marin ovat taustaltaan ja linjaltaan erilaisia poliitikkoja.

Yhteistä heillä on vahva kokemus kuntapolitiikasta. Lindtman on Vantaan valtuuston puheenjohtaja. Marin on hoitanut vastaavaa tehtävää Tampereella.

Kolmannen kauden kansanedustaja Lindtman on toista vaalikautta eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Eduskuntaan SAK:n entinen työntekijä tuli ammattiyhdistysväen ehdokkaana.

Lindtman olisi päässyt ministeriksi eronneeseen hallitukseen. Hän kuitenkin kieltäytyi Rinteen tarjoamasta työministerin tehtävästä. Rinteen ehdotusta pidettiin poliittisena ansana, koska työministerin epäkiitollinen tehtävä on osaltaan vastata työllisyysasteen nostamisesta 75 prosenttiin.