Tanskan politiikassa on tungosta keskelle – uudet puolueet keräsivät ääniä henkilöbrändeillä ja Tiktok-videoilla

Politiikan suuntaukset valuvat Tanskasta usein muihin Pohjoismaihin. Henkilökeskeisyys ja somepolitiikka voi vahvistua myös Suomessa.

Pohjoismaat
Teksti
Annukka Oksanen

Sosiaalidemokraattien johtama vasemmistoblokki voitti Tanskan tiistaiset parlamenttivaalit täpärästi. Se sai yhden edustajan enemmistön 179-paikkaiseen folketingetiin.

Sosiaalidemokraatit oli selvä vaalivoittaja: se kasvatti kannatustaan edellisvaaleista 1,6 prosenttiyksikköä 27,5 prosenttiin. Hallitusneuvottelut alkavat puolueen puheenjohtajan, pääministeri Mette Frederiksenin johdolla.

Tanskalaisen politiikan perinne on jakautuminen vasemmisto- ja oikeistoblokkeihin, mutta Frederiksen kampanjoi laajan hallituspohjan puolesta.

Perusteluna on kriisiaika. Toisaalta samassa hallituksessa istuminen ei ole ollut edellytys yhteistyölle aiemminkaan. Menneellä vaalikaudella puolueet neuvottelivat laajan sovun esimerkiksi koronatoimista ja puolustusmäärärahojen nostosta.