Talvivaaran konkurssi: Osakkeenomistajille luvassa pientä helpotusta – erityistarkastus Pekka Perän yhtiöön

Epäonnisia Talvivaara-kauppoja tehneet kotitaloudet pääsevät vähentämään tappioitaan verotuksessa.

Ahtium
Teksti
Salla Vuorikoski

Entisen Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n konkurssipesästä kerrotaan, että se aikoo antaa lausunnon, jonka mukaan pesästä ei ole tulossa rahaa osakkeenomistajille.

Ahtiumiksi nimensä loppumetreillä muuttaneella pörssiyhtiöllä oli noin 80 000 osakkeenomistajaa, joiden joukossa oli runsaasti suomalaisia kotitalouksia.

”Tarkoituksenamme on antaa ennen vuoden loppua lausunto, jonka mukaan omistajille ei tule kertymään jako-osuuksia”, kertoo asianajaja Tuomas Penttilä Eversheds Sutherland -toimistosta.

Kannanotto on tarpeen, jotta omistajat pääsevät vähentämään tappioitaan ensi vuonna verotuksessa.

Konkurssipesään on tilattu myös erityistarkastus. Penttilän mukaan pesänhoitaja arvioi tarkastuksen valmistuttua velkojien kanssa, tarvitseeko pesän esimerkiksi esittää takaisinsaantivaatimuksia.