Talousvuosi 2014: pientä kasvua odotettavissa
Kahden laihan vuoden jälkeen bruttokansantuote alkaa vihdoin kasvaa.
Päättyvä 2013 on jo toinen peräkkäinen vuosi, jona bruttokansantuote laskee suunnilleen prosentin verran.
Alkava vuosi 2014 vaikuttaa hivenen paremmalta, mikäli ennusteisiin on uskomista. Keskeisten ennustajien luvut vaihtelevat välillä 0,6 – 2,3 prosenttia.
Kaikkiin suhdanne-ennusteisiin liittyy kuitenkin se, että niissä korostetaan ”negatiivisia riskejä”. Euroalue voi tuottaa ikäviä yllätyksiä, tai Yhdysvaltain talouskasvu osoittautuukin horjuvaksi taikka tapahtuu jotakin muuta ikävää.
Pessimistisimpiä ovat Suomen Pankki ja valtiovarainministeriö. Suomen Pankki päätyi joulukuussa ennustamaan vuoden 2014 kasvuvauhdiksi 0,6 ja valtiovarainministeriö 0,8 prosenttia.
Joku voisi epäillä viranomaisten suhdannearvioita siitä, että ne pyrkivät ohjailemaan kansalaisia kohti kriisitietoisuutta. Syy voi kuitenkin olla yksinkertaisesti se, että niiden ennusteet perustuvat tuoreimmille tiedoille.